© Bleyena 2008 - Kiitos!
kuvissa nvh-o Ljosprins (KTK-II), joka ei liity sivuihin mitenkään
|
Virtuos Brynjar on pieni suuri hevonen - tai poni - joka on kuin suoraan unelmistani repäisty ja ori onkin valloittanut jo suuren tilan sydämestäni ja tulee varmasti paikkansa siellä pitämään. Lempinimi Ryntty pienokaiselle syntyi aivan vahingossa kun pieni hurmaavan pörröinen hontelojalkainen varsa tulla viiletti paikasta toiseen, aina kurassa ja ravassa, ryntyssä siis. Eipä meidän mutahirviö ole paljoa muuksi muuttunut, vaan samanlainen touhupetteri ori on vieläkin, vaikkakin toivottoman suurisydäminen ja rakastettava sellainen, jolle yksinkertaisesti ei voi olla vihoissaan, ei vaikka ori olisi kymmenen sentin ravassa ja lähtö kisapaikalla on myöhästynyt jo muutenkin. Onhan Rynttyä sydäntenmurskaajaksikin kutsuttu muiden nimien ohella ja poika onkin todellinen hurmuri, suklaiset silmät ja tulinen katse, ketä voisi moista yhdistelmää vastustaa? Poika on ihmisiä kohtaan aina ystävällinen ja herrasmiesmäinen, sekä toivottoman huomionkipeä. Liikuttaessa Ryntty on todellinen ihmelapsi, lahjoja lajiin kuin lajiin aina esteiltä kouluun ja koululta valjakkoon tai maastoon ja aina, aina tämä yrittää parhaansa - kuka voisikaan enempää toivoa?
Ryntty on muiden hevosten seurassa se, joka saa tilaa ja kunnioitusta pelkällä varoittavalla vilkaisulla. Pienestä hontelosta karvakasasta oli kasvanut yhdessä kesässä orilaitumella komea ori ja samalla tämän itseluottamus oli kasvanut noin tuhat astetta palatessaan takaisin. Ensimmäistä kertaa yhdessä ulos päästessään kotona "oman laumansa" kanssa Ryntty ei hevillä luovuttanut muille ja saikin itselleen johtajan tittelin ja sitä meidän resupekkamme on vieläkin - muut kunnioittavat tätä, melskasi tämä riemuissaan kurassa tai ei. Ryntystä kuitenkin paljastuu todellinen nallekarhupuoli kun pojan lempi-ihminen (siis hei, ihan oikeasti minä siis!) saapuu portille tätä kutsuen. Ryntty nauttii otsatukan alta rapsuttelusta ja pomppiikin tyytyväisenä narun päässä talliin saatuaan ensin annoksensa päivän ensimmäisistä hellimisistä. Itse hoitotilanteessa ori on todellinen pikkulapsi, jatkuvasti kerjäämässä huomiota ja höpeltämässä mukana innolla mitä ikinä sitten ollaankin tekemässä. Kun harja löytää juuri sen kohdan, niin kyllä Ryntty osaa näyttää milloin tuntuu kivalta ja hymy nousee kummankin huulille. Vähän kyllä voi poika näyttää nyrpeää nokkaa kun kesken kaiken hauskanpidon pitäisi keikkua kolmella jalalla kun kavioia puhdistetaan, mutta ilman mitään kummempaa sujuu myös varustaminen - baana odottaa!
Monipuolinen voisi olla päivän sana kun yritetään kuvailla "pikkuista" Rynttyä ratsastattaessa tai ajaessa. Orilta löytyy potentiaalia ja taitoa, sekä innostusta niin ratsastuslajeihin kuin valjakkoonkin, vaikka vielä se "oma" laji kaikista vaihtoehdoista onkin hieman hakusessa. Perusluonteeltaan Ryntty on kuitenkin erittäin ahkera ja rehellinen ja orin kanssa onkin todellinen nautinto työskennellä huomatessaan toisen paneutuessa täysillä siihen mitä ollaan tekemässä ja tulokset näkee varmasti edessään. Kouluratsastuksessa Ryntty on vielä hieman kärsimätön ja hosuva, mutta pikku hiljaa ajan ja kokemuksen kanssa kaasua painava poni pystyy rentoutumaan yhä paremmin ja luottamaan ratsastajaan. Esteratsastuksessa pikkumies on varsinainen kumipallo, joka kyllä kyllä pesee kenet vain, vaikka aivan rakenteensakaan vuoksi tätä ei ole edes metrin esteille tarkoitettu, mutta 90 senttiin asti kyllä ponnua löytyy. Ryntty hyppää varmalla tyylillään yli esteen kuin esteen, eivätkä edes balleriina-asuisten hemuleiden kuvat saa tätä miestä hätkähtämään, joten hops vain! Valjakkoajossa herra on yllättänyt erittäin positiivisesti kaikki, sillä laji on selvästi erittäin mieluinen Ryntylle. Ori nauttii päästessään esiintymään ihmisten eteen ja askeleisiin ilmestyy aivan uudenlaista intoa, mutta silti samalla tämä kuuntelee erittäin tarkasti ajajaa. Parhaimmillaan Ryntty on joko pitkillä kestävyysmatkoilla, sekä monipuolisuutta vaativissa yhdistetyissä luokissa.
|
00.00.0000, skp. Varsan nimi (e. Emän nimi, om. Omistaja)
00.00.0000, skp. Varsan nimi (e. Emän nimi, om. Omistaja)
00.00.0000, skp. Varsan nimi (e. Emän nimi, om. Omistaja)
Tarjolla jalostukseen. Mikäli kiinnostuit asiasta, ota yhteyttä sähköpostilla niin sovitaan asiasta tarkemmin.
Alla vain vain sijoitukset avoimista kisoista, ominaisuus- ja rankingpisteet voit katsoa täältä.
KRJ kouluratsastus (43 sij.)
04.07.2008 KRJ MC-Suomenhevoset - Lk 1 Helppo C - 7/60
10.07.2008 KRJ Virtuaalitalli Dei - Lk 3 Helppo B - 1/50
13.08.2008 KRJ Romano - Lk 2 Helppo B - 2/36
19.08.2008 KRJ Vision Estate - Lk 3 Helppo B - 6/39
20.08.2008 KRJ Tropica - Lk 1 Helppo C - 2/40
22.08.2008 KRJ Sunny's Dance - Lk 7 Helppo C - 4/41
23.08.2008 KRJ Cecilie Riders - Lk 7 Kür Helppo C - 5/30
29.08.2008 KRJ Cecilie Riders - Lk 7 Kür Vaativa B - 3/30
31.08.2008 KRJ Kivinummen hevostila - Lk 2 Helppo B - 1/30
31.08.2008 KRJ Fiktio - Lk 1 Helppo C - 2/40
31.08.2008 KRJ Fiktio - Lk 1 Helppo C - 3/40
31.08.2008 KRJ Fiktio - Lk 1 Helppo C - 5/40
02.10.2008 KRJ Malsamo - Lk 2 Helppo B - 2/36
03.10.2008 KRJ Loviisa - Lk 1 Helppo B - 9/90
17.10.2008 KRJ Myste - Lk 2 Helppo B - 5/45
25.10.2008 KRJ Maple's Stable - Lk 3 KN Special - 5/65
02.11.2008 KRJ Viehättävä - Lk 3 Helppo B - 6/50
02.11.2008 KRJ Keljo - Lk 1 Helppo C - 2/30
04.11.2008 KRJ Trublik - Lk 2 KN Special - 4/50
23.01.2009 KRJ Mörkövaara - Lk 4 Helppo B - 6/40
25.01.2009 KRJ Mörkövaara - Lk 3 Helppo A - 4/40
25.01.2009 KRJ Cecilie Riders - Lk 2 Helppo A - 5/50
10.02.2009 KRJ Lakea - Lk 2 Helppo B - 2/50
11.02.2009 KRJ Lakea - Lk 1 Helppo C - 4/50
11.02.2009 KRJ Lakea - Lk 2 Helppo B - 7/50
11.02.2009 KRJ Cornell Shetlands - Lk 2 Helppo B - 4/60
12.02.2009 KRJ Cornell Shetlands - Lk 2 Helppo B - 6/60
13.02.2009 KRJ Cornell Shetlands - Lk 1 Helppo C - 1/60
13.02.2009 KRJ Cornell Shetlands - Lk 2 Helppo B - 5/60
13.02.2009 KRJ Lakea - Lk 1 Helppo C - 1/50
16.02.2009 KRJ Arwyn - Lk 1 Helppo C - 7/52
16.02.2009 KRJ Cornell Shetlands - Lk 1 Helppo C - 4/60
19.02.2009 KRJ Jerry - Lk 1 Helppo C - 4/40
23.02.2009 KRJ Jerry - Lk 1 Helppo C - 6/40
27.02.2009 KRJ Jerry - Lk 1 Helppo C - 5/40
07.03.2009 KRJ Arwyn - Lk 1 Helppo C - 5/52
08.03.2009 KRJ Arwyn - Lk 2 Helppo B - 3/52
10.03.2009 KRJ Arwyn - Lk 2 Helppo B - 5/52
19.03.2009 KRJ Gräslund - Lk 2 Helppo B - 5/30
28.03.2009 KRJ Daftomor - Lk 1 Helppo C - 4/30
28.03.2009 KRJ Daftomor - Lk 2 Helppo B - 2/30
29.03.2009 KRJ Riemula - Lk 4 Helppo A - 4/30
31.03.2009 KRJ Riemula - Lk 3 KN Special - 2/30
ERJ esteratsastus (36 sij.)
10.07.2008 ERJ Notevole - Lk 1 70cm - 1/40
10.07.2008 ERJ Notevole - Lk 2 80cm - 6/40
10.07.2008 ERJ Notevole - Lk 2 80cm - 3/40
15.07.2008 ERJ Novelli - Lk 2 40cm - 1/40
16.07.2008 ERJ Novelli - Lk 2 40cm - 5/40
17.07.2008 ERJ Novelli - Lk 1 Puomiluokka - 2/40
14.10.2008 ERJ Crosswice - Lk 1 70-80cm - 2/25
16.10.2008 ERJ Coleyard Sporthorses - Lk 2 80cm - 2/24
03.11.2008 ERJ Notevole - Lk 1 60cm - 2/40
03.11.2008 ERJ Notevole - Lk 2 80cm - 3/40
05.11.2008 ERJ Notevole - Lk 2 80cm - 1/40
07.11.2008 ERJ Notevole - Lk 2 80cm - 3/40
19.11.2008 ERJ Mirror - Lk 1 80cm - 3/35
20.11.2008 ERJ Mirror - Lk 1 80cm - 1/35
21.11.2008 ERJ Mirror - Lk 1 80cm - 4/35
21.11.2008 ERJ FL Ponies - Lk 1 80-90cm - 4/62
21.11.2008 ERJ Feige - Lk 2 90cm - 3/40
22.11.2008 ERJ Marian kouluholstit - Lk 4 60cm - 1/60
22.11.2008 ERJ Marian kouluholstit - Lk 5 80cm - 7/60
23.11.2008 ERJ Kotiniityn Ratsutalli - Lk 6 100cm - 7/50
25.11.2008 ERJ Dirtymere - Lk 1 80cm - 5/40
27.11.2008 ERJ Kissankäpälärinne - Lk 1 90cm - 4/40
28.11.2008 ERJ Kotiniityn Ratsutalli - Lk 5 80cm - 2/50
29.11.2008 ERJ Kotiniityn Ratsutalli - Lk 5 80cm - 7/50
30.11.2008 ERJ Kotiniityn Ratsutalli - Lk 6 100cm - 1/50
21.12.2008 ERJ Hämypuro - Lk 2 80cm - 2/50
13.02.2009 ERJ Aworei - Lk 1 80cm - 1/30
14.02.2009 ERJ Aworei - Lk 1 80cm - 2/30
26.03.2009 ERJ Silhuet - Lk 5 80-90cm - 3/28
27.03.2009 ERJ Silhuet - Lk 4 70-80cm - 3/47
27.03.2009 ERJ Silhuet - Lk 5 80-90cm - 1/28
08.04.2009 ERJ Krofnock Ranch - Lk 3 90cm - 4/50
10.04.2009 ERJ Krofnock Ranch - Lk 2 80cm - 1/50
11.04.2009 ERJ Krofnock Ranch - Lk 2 80cm - 7/50
09.05.2009 ERJ Naturael - Lk 5 80cm - 2/50
10.05.2009 ERJ Naturael - Lk 5 80cm - 5/50
VVJ valjakkoajo (03 sij.)
07.06.2008 VVJ Caldwell Shetlands - Lk 1 Noviisi yhdistetty - 1/30
08.07.2008 VVJ Virtuaalitalli Dei - Lk 3 Noviisi kestävyyskoe - 1/20
11.07.2008 VVJ Vaapukka - Lk 1 Noviisi yhdistetty - 3/27
NJ näyttelyt (1x irtoSERT, LKV3)
04.12.2008 NJ Acapella - Lk 5 Norjanvuonohevosorit - LKV3 (irtoSERT, JS) pt. Peppi S.