|
Vaapukan Leon eli tutummin vain Leon on erittäin jääräpäinen ja ponimainen ori, jolta löytyy tempperamenttiä ja omaa tahtoa vaikka kaikille muille tallin poneille jakaa. Turhasta pienestä esittämisestä ja laikesta tästä pinnallisesta esittämisestä huolimatta Leonista paljastuu tutustumisen jälkeen se mukava ja utelias, vekkuli poni, vaikka äitinsä tavoin orin luottamus täytyy saada voitettua ajan kanssa, eikä muuten ahneen herran kanssa tässä auto lahjominen. Leon on shetlanninponiksi äärimmäisen energinen pakkaus vielä näin nuoruuden huuman lisäksikin, vaikka toki ori hallitsee ponimaiset jämähtämiset juuri vääriin paikkoihin vääränä aikana ja tämän jälkeen suloisen otsatukan alta lymVHKRyn. Kaiken kaikkiaan Leon on kuitenkin poni, joka on saanut vietyä paikkansa tallilaisten sydämessä tällä kovan kundin ulkokuoren alta paljastuvan nössön roolillaan.
Hoitotilanteissa Leon on ensin melko rauhaton sielu, eikä poika malttaisi millään pysyä paikoillaan tai keskittyä vain yhteen asiaan. Nyt, heti paikalla eikä hetken päästä tämän täytyisi tutkia niin hoitajan taskut ja harjapakki, sekä pöyhiä karsinan aluset uuteen kuntoon, teilata vesiämpärit pitkin lattiaa ja irvistellä viereisen karsinan hevosille. Leon tarvitsee hoitajakseen ihmisen, jolta löytyy pitkät hermot, mutta sen verran kokemusta että saa hieman häsläävän pojan aisoihin. Kaikesta tästä häslingistä huolimatta Leon nauttii hoitotilanteista ylitse kaiken ja kun hoitajan ja pojan välille kehittyy tämä luottamus, myös poika uskaltaa pikku hiljaa rauhoittua ja ummistaa välillä hieman silmiään ja lepuuttaa takajalkaa. Leon antaa harjata kaikessa rauhassa niin mahan alustan, jalat kuin päänkin ilman suurempia vaikeuksia, ja yleensä kavioidenkin puhdistus sujuu varsin mutkattomasti kunahn orin saa vain pysymään ensin paikoillaan hetken. Varusteiden laitossa Leon tuppaa välillä innostumaan jo hieman liikaa ja varusteiden laiton aikana ori olisi jo mielellään lähdössä ulos pää viidentenä jalkana, joten hoitajan kannattaa olla tarkka ettei poika pääse karkaamaan puolitiessa omille teilleen. Itse varustamisessa ei herran kanssa kuitenkaan suurempia ongelmia ole ponimaista pullistelua lukuunottamatta.
Vauhtia, vauhtia, vauhtia ja lisää vauhtia voisi olla Leonin motto heti kun varusteet on niskassa. Ori on valmis lähtemään liikkeelle heti pienimmästäkin pyynnöstä ja poika melkein täriseekin tukahdetusta innosta sillä aikaa kun satulavyö vielä kiristetään ja jalustimet mitataan. Leonilla ratsastamista voisi kuvailla samalta kuin miltä tuntuisi ratsastaa ruutitynnyrillä, sillä poika on niin täynnä sitä energiaa, että selässä olija saa tehdä oikeasti työtä, että ratsastaminen olisi vain poukkoilemista uralta kentän keskelle ja takaisin ja tähän hyviä harjoituksia ovat esimerkiksi temmonvaihtelut ja muut pienet tehtävät joihin orin olisi tarkoitus energiaansa purkaa turhan häsläämisen sijaan. Yleispainotteisena ponina Leonilta onnistuvat niin koulukuviot helppoon B'hen kuin esteiden puolella 70 cm saakka. Kumpaakaan lajia ei voi nostaa orin kannalta toista helpommaksi jossa tämä olisi parempi, sillä Leon omistaa niin loistavan hyppytyylin, vaikkakin hieman raa'an sellaisen jota iän karttuessa valmennetaan siihen tiettyyn pisteeseen mikä on nähtävissä kun tämä pieni poni hyppää sydämensä kyllyydestä esteiden yli ratsastajan yrittäessä vain antaa Leonille hieman tilaa, mutta silti kontrolloida vauhtia, sillä muun osuuden poika osaa melkein itse hoitaa. Näin nuorempana kaikesta energiasta huolimatta Leon on menestynyt paremmin kouluratsastuksessa kaikesta siitä turhasta energiasta huolimatta, joka sitten ilmeisesti kanavoituu hienoiksi suorituksiksi taitavan ratsastajan kanssa. Kisaponin leimasta huolimatta ori nauttii myös lenkeistä lähimaastoon, jossa tämä saa painella tukka hulmuten laukka suoraa pitkin - se vasta on ponin elämää!
|
Leon suku on pitkälti vanhaa shetlanninponilinjaa ja onkin täten hyvin arvostettu. Suvultaan Leo on mainio poni, sen suku on pitkä, muttei liikaa jalostettu. Leon emälinja on mahtava, sieltä löytyy mm. Leon emänemä VIR MVA Ch S.L Scurrie, mahtava kantakirjaponi, jonka sivut ikävä kyllä ovat ehtineet katoamaan bittiavaruuteen. Myös Leon eeiiii. Ch Bounce C, on hieno champion-arvonimellä palkittu shetlanninponi. Myös merkittävä poni, joka kertoo Leon vanhasta linjasta, on orin eeiiei. Liinun Attica. Tämä upea ori oli maineikkaan Liinun Virtuaalitallin kasvatti, hieno siis :) Leon isänpuolelta tunnettuja nimiä ovat mm. VIR MVA Ch Popcorn Pirate sekä VIR MVA Ch Liinun Millie O'Snap, kummatkin mahtavia virtuaalisia muotovalioita ja kantakirjaponeja! Leonista siis saa olla ylpeä, on ainakin mahtavista sukujuurista! :) Ponin suku on täynnä kaikenkarvaisia kantakirjaponeja ja muotovalioita ja championeita löytyy myös.
Orin isä, Hiirenkorvan Eemos on hieno yleisponi. Se on menestynyt vähän joka lajissa hieman, muttei missään kovinkaan kehuttavasti. Eemos on perusshettis ja se on jättänyt maailmalle kolme hienoa varsaa tähän mennessä ja se tulee jättämään maksimissaan kuusi varsaa yhteensä. Yksi näistä upeista eläimistä on Leo itse. Eemos on opetettu ajolle ja se on myös esikantakirjattu hyväksytysti! Eemos on kisannut hieman alle kaksisataa starttia ja kiertänyt muutamat näyttelytkin. Eemos on kauniin rautias shetlanninponi isolla mahalla! ;) Leonin ii. Day's Dråpare, on Kirveltäjässä asuva komea kimo shettisori. Tapsaksi kutsuttu herrasmies on vain 94 cm korkea ja yleispainoitteinen. Tapsa on oikea hurmuri ja jättänyt Eemosken lisäksi neljä muuta varsaa. Tapsa on kisannut esteitä, valjakkoa, agilityä ja kouluakin joten taitoja löytyy jokaiseen lajiin. Tapsan suku on vain 1-polvinen ja sen isä on Dagfinn ja emä Tormod. Kummatkin upeita shetlanninponeja!
Leon emä SLY Tihutyö, on edesmennyt, mutta silti kaikkien mielissä kulkeva Sleysun (lopettanut) kasvatti, joka menehtyi vanhuuden päivillään synnyttäessään Leonia. Viimeinen varsa, vaninkovarsa kaiken lisäksi, oli Tihulle liikaa ja tamma nukkui ikuiseen uneen 19.01.2007 eli Leonin syntymäpäivänä. Onneksi Leolle saatiin keinoemä ja orivarsa pääsi jatkamaan elämäänsä. Olisi ollut suurin menetys, jos varsakin olisi menehtynyt. Kiitos tästä onnenpotkusta. Tihu kisasi elämänsä aikana paljon, huikeat 200 kisaa! Tihu myös menestyi näyttelyissä, saaden sertiä, mutta kaikki sertit tippuivat päätuomarilta kunniamaininnaksi. Tihu jätti jälkeensä kuusi aivan upeaa shetlanninponia, joista yksi eliittivarsa, on tämä Vaapukan Leon! Tihun emä, eli Leon ee. Bellafonten Kourukuvio oli myös upea tamma, mutta sekin menehtyi vanhuuteen. Bellafonten Kourukuvio palkittiin kantakirjassa kolmannella palkinnolla. Leon ei. S.L Scurrie oli menestyvä shetlanninponiori. Kurre kuoli vanhuuteen, kuten sen varsa Tihukin oikeastaan teki. S.L Scurrie oli saavuttanut arvonimen virtuaalinen muotovalio champion ja ori myös kantakirjattiin hyväksytysti toisella palkinnolla. Hienoja poneja siis Leon suku täynnä, ei voi muuta todeta.
12.11.2007, t. Karmen KAR (e. Arielle KAS, om. april)
Vaapukan Leon on tarjolla shetlanninponijalostukseen. Mikäli kiinnostuit asiasta, ota yhteyttä sähköpostilla niin sovitaan asiasta tarkemmin.
Estevalmennus 12.06.2007 Hollowissa, valmentajana GabrieLLe.
Alkutunnista hypätään kevyttä jumppasarjaa, jotta hevosten lihakset saadaan vetreiksi. Sen jälkeen treenataan lyhyiden teiden ratsastamista kolmella lähekkäin sijoitetulla pystyllä. Tarkoituksen on saada hevonen lyhentämään laukkaa käskystä, jotta lyhyiden teiden ratsastus onnistuu. Lopuksi hypätään vielä rataa, jossa on tiukkoja käännöksiä ja lyhyitä sarjavälejä.
Jo alkutunnista huomasin, että tällä ponilla oli energiaa! Jumppasarjalla Leon ei oikein malttanut keskittyä, vaan yritti poukkoilla sinne tänne. Muista pitää ori ns. ohjan ja pohkeen välissä, ettei se pääse itse valitsemaan suuntaa. PystVHKRlä Leon rauhoittui jo hieman ja kuunteli apujasi hyvin. Muutaman kerran se ajautui hieman juureen, mutta korjasi tilanteen isolla hypyllä. Radalla ori heitti muutamat pukit ja tuntui taas pursuavan energiaa. Leonin askeleet eivät oikein sopineet kovan vauhdin takia sarjaväleihin, ja se ajautui useasti joko liian kauas tai juureen. Muista pitää sisäpohje kiinni kaarteissa, ettei ori pääse oikomaan.
Estevalmennus 17.08.2007 Nirvanassa, valmentajana conciërge.
Valmennusryhmä 3: aloittelijaryhmä, esteiden korkeus 20-60cm.
Kommentit suorituksesta.
Alla vain vain sijoitukset avoimista kisoista, ominaisuus- ja rankingpisteet voit katsoa täältä ja kaikki kisat vanhasta kalenterista löydät täältä.
KRJ kouluratsastus (51 sij.)
26.03.2007 KRJ Random - Lk 1 Helppo C - 7/70
30.03.2007 KRJ Aweia - Lk 1 Helppo B - 1/50
01.04.2007 KRJ Piipari - Lk 1 Helppo B - 2/30
07.04.2007 KRJ Hillander - Lk 1 Helppo C - 3/30
08.04.2007 KRJ Elgwir Arabians - Lk 1 Helppo C - 5/31
10.04.2007 KRJ VMR - Lk 1 Helppo C - 2/48
15.04.2007 KRJ W'danë - Lk 1 Helppo C - 3/30
15.04.2007 KRJ W'danë - Lk 2 KN Special - 5/30
21.04.2007 KRJ Heardland - Lk 1 Helppo C - 1/30
22.04.2007 KRJ Anio - Lk 1 Helppo C - 2/35
22.04.2007 KRJ Anio - Lk 2 Helppo B - 2/35
02.05.2007 KRJ Etna - Lk 2 Helppo B - 4/50
05.05.2007 KRJ Kingston - Lk 2 Helppo B - 4/35
06.05.2007 KRJ Tierra Verde - Lk 1 Helppo C - 4/36
09.05.2007 KRJ FSRa - Lk 2 Helppo B - 2/46
10.05.2007 KRJ Puhallus - Lk 2 Helppo B - 3/13
14.05.2007 KRJ Marjametsä - Lk 2 Helppo B - 2/40
14.05.2007 KRJ Vaapukka - Lk 1 Helppo C - 1/30
14.05.2007 KRJ Vaapukka - Lk 2 Helppo B - 3/30
14.05.2007 KRJ Vaapukka - Lk 1 Helppo C - 5/30
16.05.2007 KRJ Toyala - Lk 1 Helppo B - 2/40
18.05.2007 KRJ Evensans - Lk 1 Helppo B - 4/35
18.05.2007 KRJ Conquérant - Lk 1 Helppo C - 1/36
20.05.2007 KRJ Rousseau - Lk 1 Helppo C - 1/40
20.05.2007 KRJ Rousseau - Lk 2 KN Special - 2/40
22.05.2007 KRJ Tammimetsä - Lk 1 Helppo C - 3/40
22.05.2007 KRJ Tammimetsä - Lk 2 Helppo B - 3/40
24.05.2007 KRJ Balkenholika - Lk 1 Helppo B - 1/30
25.05.2007 KRJ SR - Lk 1 Helppo C - 1/30
25.05.2007 KRJ Elgwir Arabians - Lk 1 Helppo C - 7/66
26.05.2007 KRJ Overtale - Lk 2 Helppo B - 7/60
27.05.2007 KRJ SR - Lk 1 Helppo C - 1/30
27.05.2007 KRJ SR - Lk 2 Helppo B - 4/30
30.05.2007 KRJ Onepiece Horses - Lk 1 Helppo C - 1/35
02.06.2007 KRJ Tupuna - Lk 1 Helppo B - 2/50
02.06.2007 KRJ Katrin Talli - Lk 1 Helppo C - 5/42
05.06.2007 KRJ Chennye - Lk 1 Helppo C - 7/50
07.06.2007 KRJ VMR - Lk 1 Helppo C - 7/50
09.06.2007 KRJ VMR - Lk 1 Helppo C - 1/48
10.06.2007 KRJ Kuulto - Lk 2 Helppo B - 3/35
20.06.2007 KRJ Fiktio - Lk 1 Helppo B - 1/60
20.06.2007 KRJ Anio - Lk 1 Helppo B - 6/40
20.06.2007 KRJ Anio - Lk 1 Helppo B - 4/40
20.06.2007 KRJ Rinteen Kisakeskus - Lk 2 Helppo B - 5/35
21.06.2007 KRJ Te Adoro Estate - Lk 1 Helppo B - 4/40
27.06.2007 KRJ Bratislava - Lk 1 Helppo C - 2/40
28.06.2007 KRJ Mikajan Kopukat - Lk 1 Helppo C - 1/55
29.06.2007 KRJ Mikajan Kopukat - Lk 2 Helppo B - 1/55
14.07.2007 KRJ Rythmé - Lk 1 Helppo C - 6/70
25.07.2007 KRJ TuHaSe - Lk 1 Helppo C - 10/131
16.08.2007 KRJ Southern E Arabs - Lk 1 Helppo C - 4/40
ERJ esteratsastus (39 sij. + 3 ERJ-cup sij.)
20.03.2007 ERJ Maaliskuun ERJ-cup - Lk 1 40-50cm - 12/224
24.03.2007 ERJ Etna - Lk 1 70cm - 1/40
24.03.2007 ERJ Etna - Lk 1 70cm - 3/40
24.03.2007 ERJ Etna - Lk 1 70cm - 3/40
24.03.2007 ERJ Etna - Lk 1 70cm - 5/40
27.03.2007 ERJ Katrin Talli - Lk 1 50cm - 4/30
02.04.2007 ERJ NK-Riders - Lk 2 70cm - 4/40
15.04.2007 ERJ Tårnhøy - Lk 2 60-70cm - 6/130
20.04.2007 ERJ Huhtikuun ERJ-cup - Lk 1 40-50cm - 22/287
23.04.2007 ERJ Greans - Lk 1 40-50cm - 7/50
23.04.2007 ERJ Greans - Lk 2 60-70cm - 5/50
27.04.2007 ERJ Lasienkeli - Lk 1 60cm - 1/30
27.04.2007 ERJ Lasienkeli - Lk 2 70cm - 1/30
02.05.2007 ERJ Anio - Lk 1 70cm - 5/35
03.05.2007 ERJ Etna - Lk 1 40cm - 5/50
17.05.2007 ERJ Hallon Ponies - Lk 1 70cm - 8/75
18.05.2007 ERJ VMR - Lk 2 70cm - 2/50
21.05.2007 ERJ Aatteen Kartano - Lk 2 70cm - 7/50
31.05.2007 ERJ Adelé Welsh - Lk 2 60-70cm - 10/133
10.06.2007 ERJ Minnantila - Lk 1 60cm - 3/39
12.06.2007 ERJ Spring Blossoms - Lk 1 40cm - 2/220
13.06.2007 ERJ Cresendo - Lk 2 40-50cm - 3/50
20.06.2007 ERJ Kesäkuun ERJ-cup - Lk 1 40-50cm - 30/353
24.06.2007 ERJ Aderla - Lk 1 50cm - 4/63
26.06.2007 ERJ RR - Lk 2 60cm - 7/60
27.06.2007 ERJ FSRa - Lk 2 60cm - 2/38
28.06.2007 ERJ FSRa - Lk 1 50cm - 5/38
28.06.2007 ERJ FSRa - Lk 2 60cm - 6/42
05.07.2007 ERJ Rinteen Kisakeskus . Lk 1 50cm - 2/25
05.07.2007 ERJ Rinteen Kisakeskus . Lk 2 70cm - 4/25
08.07.2007 ERJ Huvitus - Lk 1 20-30cm - 2 40-50cm - 2/26
26.08.2007 ERJ FSRa - Lk 1 50cm - 2/14
10.08.2007 ERJ Svantavanti - Lk 1 70cm - 1/25
11.08.2007 ERJ Nonehood - Lk 2 70cm - 6/40
22.08.2007 ERJ NER - Lk 1 40-50cm - 5/25
03.11.2007 ERJ FSRa - Lk 1 50cm - 4/44
05.11.2007 ERJ FSRa - Lk 2 60cm - 6/52
06.11.2007 ERJ Yeneva - Lk 1 20-40cm - 2/22
10.11.2007 ERJ Yeneva - Lk 1 40cm - 2/99
13.11.2007 ERJ Snöggur - Lk 1 50-60cm - 3/50
15.11.2007 ERJ Oikutteleva - Lk 2 50-60cm - 6/40
15.11.2007 ERJ Oikutteleva - Lk 3 60-70cm - 3/30
VVJ valjakkoajo (25 sij.)
20.04.2007 VVJ Aurinkokuja - Lk 1 Noviisien ponivaljakko - 5/40
20.07.2007 VVJ Fahrenheit 51 - Lk 2 Vaativa yhdistetty - 4/33
09.08.2007 VVJ Nonehood - Lk 3 Vaikea yhdistetty - 2/15
09.08.2007 VVJ FSRa - Lk 5 Vaikea yhdistetty - 1/13
10.08.2007 VVJ FSRa - 5 Vaikea yhdistetty - 2/13
13.08.2007 VVJ FSRa - Lk 5 Vaikea yhdistetty - 1/15
13.08.2007 VVJ Capaz - Lk 5 Vaikea yhdistetty - 1/15
03.09.2007 VVJ FSRa - KRJ - Lk 5 Vaikea yhdistetty - 2/9
05.09.2007 VVJ Frein Ponies - Lk 6 Vaikea yhdistetty - 3/20
20.09.2007 VVJ Caldwell Shetlands - Lk 3 Vaikea yhdistetty - 1/15
15.10.2007 VVJ FSRa - Lk 5 Vaikea yhdistetty - 2/10
15.10.2007 VVJ FSRa - Lk 5 Vaikea yhdistetty - 3/10
16.10.2007 VVJ FSRa - Lk 5 Vaikea yhdistetty - 3/10
19.10.2007 VVJ Caldwell Shetlands - Lk 3 Vaikea yhdistetty - 1/15
20.10.2007 VVJ Edenelle Ponies - Lk 2 Vaativa tarkkuuskoe - 3/12
29.11.2007 VVJ Caldwell Shetlands - Lk 3 Vaikea yhdistetty - 4/17
01.12.2007 VVJ Cecilie Riders - Lk 8 Vaativa yhdistetty pariv. (& Teme) - 1/10
01.12.2007 VVJ Cecilie Riders - Lk 8 Vaativa yhdistetty pariv. (& Teme) - 1/10
04.12.2007 VVJ FSRa - Lk 5 Vaikea yhdistetty - 3/13
25.12.2007 VVJ Reyan - Lk 3 Vaikea yhdistetty - 4/22
11.01.2008 VVJ Turrukka - Lk 3 Vaikea yhdistetty - 2/20
12.01.2008 VVJ Cecilie Riders - Lk 8 Vaativa yhdistetty pariv. (& Teme) - 1/18
14.01.2008 VVJ Frein Ponies - Lk 5 Vaikea yhdistetty - 3/18
20.01.2007 VVJ Hildegard - Lk 5 Vaikea yhdistetty - 2/20
23.01.2008 VVJ Southern E Arabs - Lk 2 Vaativa yhdistetty pariv. (& Teme) - 3/17
27.01.2008 VVJ KK Keanne - Lk 3 Vaikea yhdistetty - 1/22
MUIDEN jaosten alaiset (06 sij.)
21.10.2007 KERJ Midgårds WBs - Lk 1 Aloittelijaluokka - 1/24
26.10.2007 KERJ FSRa - Lk 1 Aloittelijaluokka - 3/19
04.12.2007 KERJ FSRa - Lk 1 Aloittelijaluokka - 2/11
12.01.2008 KERJ FSRa - Lk 1 Aloittelijaluokka - 2/19
13.01.2008 KERJ FSRa - Lk 1 Aloittelijaluokka - 1/8
13.01.2008 KERJ FSRa - Lk 1 Aloittelijaluokka - 1/8
Näyttelyt ( )
28.02.2007 NJ LAC - Lk 9 Muut varsat yo. roduista - LKV2/12 (KUMA, JS)
12.03.2007 NJ Kielletty - Lk 8 Varsaluokka yo. rodut - LKV5 (KUMA, JS)
25.03.2007 NJ Vaapukka - Lk 9 Ponivarsat aikuiskuvilla - LKV5 (KUMA, JS)
15.04.2007 NJ Yen's Trotters - Lk 1 Shetlanninponit - 00/00 (-)
21.04.2007 NJ St Cremello - Lk 1 She-orit - 10/14 (KUMA, JS)