|
Yleisesti Lord Pinquin eli tutummin vain Late tai Lauri on perusluonteeltaan arkajalkainen ja nöyrä kouluponi. Laurin voisikin antaa vaikka pienen mukulan käsittelyyn, jos tarve vaatisi. Ratsastaessa Latea voi käsitellä erittäin herkin avuin, koska se miellyttää mielellään ratsastajaansa ilman suurempia vääntöjä. Silti Late on erittäin säikky ja arka, joten jos pensaikossa jokin kaahahtaa, täytyy ratsastajan olla valmis suureenkin laukkapätkään. Hoitaessa Late seisoo paikallaan seuraten, mitä hoitaja sen ympärillä touhaa, eikä tämä poika siis rupea mitään ilkeyksiä tekemään, vaikka se saattaa joskus varovasti hoitajansa taskua nyhjätä tai silmäkulmaansa tähän rapsutella.
Hoitotilanteissa Late on siis oikea enkeli luonteeltaan ja orimaisista käytöstavoista ei tämä poika varmaan koskaan ole kuullutkaan. Moni hieman isompi lapsi, joka ei enää voi shetlanninponeilla ratsastaa, mutta ei vielä oikein isojen hevostenkaan kanssa halua vielä touhuta on siirtynyt "Late-vaiheeseen" ja tämä lapsenmielinen rakastettava poika onkin saavuttanut melko suuren suosion etenkin nuorten keskuudessa. Late kun antaa ihmisen vapaasti touhuta sen kummemin korvaansa lotkauttamatta ja seisoo paikoillaan vilkuillen tallin tapahtumia ja välillä vain hieman liikahtaa kun rapsuttaa silmäkulmaansa hoitajaan. Ori rakastaa harjausta sekä muita hoitotoimenpiteitä ja Laten kanssa voisikin viettää kokonaisen päivän vain rapsutellen ja sellaista termiä kuin kosketusarka paikka ei tämän jätkän kanssa puhuta, sillä vaikka esimerkiksi harva hevonen pitää korvien koskettelusta niin Latehan ei tästä ole moksiskaan. Tätä linjaa jatkaen toki kavioiden puhdistus on myös lastenleikkiä, sillä Late nostaa jalat heti pyynnöstä ja ei laske niitä ennen aikojaan. Varusteiden laitosta pojan kanssa suoriudutaan myös nopeasti, poni ei säiky satulaa eikä pullistele ja Late laskee myös pään valmiiksi alemmas suitsien laittoa varten ja odottaa paikoillaan kun ratsastaja laittaa kypärän päähän ja hanskat täriseviin käsiin ja on valmis ensimmäiseen valmennustuntiinsa.
Latella ratsastaa pääasiassa kuitenkin hieman kokeneemmat ratsastajat, jotka saavat hieman aran ponin rauhoitetuksi, sillä unelmaluonteisesta herrasmiehestä löytyy kuitenkin se arempi ja säikympi puoli joka pelkää jokaista rasahdusta ja kahahdusta ja tällöin voi tanner tömistä kun Late ottaa jalat alleen ja ratsastaja tömähtää maan pölyyn. Orin huomio täytyykin saada kokonaan suunnattua ratsastukseen niin ympäristön huomioiminen jää vähemmälle ja Laten kyvyt pääsevät esiin. Ehdottomasti koulupainotteinen ori onkin selvästi omassa elementissään kouluratsastuksessa ja pojan kanssa ei tarvitsekaan kuin erittäin herkät avut, sillä Late on äärimmäisen miellyttämishaluinen ja tekee ratsastajan pyytämät liikkeet jo melkein ajatuksen voimasta. Laten kanssa ratsastava tarvitsee siis pehmeän käden ja tasaisen istunnan, sillä orin kanssa suurieleisillä avuilla ei päästä siihen haluttuun lopputulokseen. Harkitut avut ja yhteistyö luovat sen saumattoman näköisen parivaljakon joka syntyy kun ratsastaja antaa pieniä apuja Latelle, joka hallitsee korkeampaakin koulua parin liikkeen verran vaikka kisoissa saakin osallistua vain vaativan B'n tasoisiin luokkiin enintään. Mahdottomaksi ei voikaan Laten kanssa sanoa erilaisia vaihtoja, väistöjä ja askellajin vaihtamista kootussa muodosta toiseen, ja moni onkin opetellut näitä liikkeitä ensimmäistä kertaa orin kanssa ja kokenut sen "mä osaan, mä osaan!" tunteen ja saanut sen pienen kipinän kouluratsastuksen pariin.
|
01.01.2007 - t. Serafina S4 (e. Miss Barfish, om. medic)
Lord Pinquin on tarjolla ratsuponijalostukseen. Mikäli kiinnostuit asiasta, ota yhteyttä sähköpostilla niin sovitaan asiasta tarkemmin.
Kouluvalmennus 13.09.2007 De Duivelissa, valmentajana Elina R..
» Valmennuksen pääpainotuksena on tarkoitus auttaa ratsastajaa ja ratsua helpoista luokista vaativiin siirtymistä. Hevosilta tulee löytyä kankisuitsitus ja ratsastajilta kannukset. Valmennuksen lopuksi jokainen saa suorittaa epävirallisen kouluradan jossa on liikkeitä sekä heA, että vaB.
» "Ori on selvästi melko arkaluontoinen sillä suuri maneesi ja varsinkin katsomossa olleet himiset tuntuivat olevan hirveän pelottavia. Osasit hyvin siirtää orin huomion itseesi ja se selvästi keskittyi ratsastukseen. Välillä jouti oikein tihrustamaan että teetkö siellä selässä mitään, ori kun kulki niin nöyrästi eteenpäin. Erityisesti takapään toimintaa kannattaa seurata, varsinkin ravissa väistettäessä se tuppaa jäämään vähän jälkeen."
Alla vain vain sijoitukset avoimista kisoista, ominaisuus- ja rankingpisteet voit katsoa täältä ja kaikki kisat vanhasta kalenterista löydät täältä.
KRJ kouluratsastus (37 sij.)
21.01.2007 KRJ Itä-Laakso - Lk 2 Helppo B - 5/65
30.01.2007 KRJ Devastating Ranch - Lk 3 KN Special - 6/50
01.02.2007 KRJ Adine - Lk 1 Helppo C - 1/50
03.02.2007 KRJ NER - Lk 1 Helppo C - 1/30
04.02.2007 KRJ Novation - Lk 1 Helppo C - 5/34
06.02.2007 KRJ CeRi - Lk 1 Helppo C - 3/60
07.02.2007 KRJ Nonehood - Lk 2 Helppo B - 3/40
11.02.2007 KRJ Aymin - Lk 1 Helppo C - 1/50
11.02.2007 KRJ Aymin - ERJ - Lk 1 Helppo C - 1/50
12.02.2007 KRJ Stallion Hill - Lk 1 Helppo C - 1/50
18.02.2007 KRJ KK Butterfly - Lk 1 Helppo C - 4/50
22.02.2007 KRJ Te Adoro Estate - Lk 1 KN Special - 4/50
13.03.2007 KRJ Nerian - Lk 2 KN Special - 3/50
17.03.2007 KRJ Fiktio - Lk 1 Helppo C - 1/80
27.03.2007 KRJ Zener Arabians - Lk 3 Helppo A - 1/67
30.03.2007 KRJ Ruthless - Lk 3 Helppo A - 1/80
02.04.2007 KRJ Conquérant - Lk 4 Vaativa B - 5/40
03.04.2007 KRJ Brideyard - Lk 4 Vaativa B - 2/50
08.04.2007 KRJ Elgwir Arabians - Lk 4 Vaativa B - 2/28
10.04.2007 KRJ St Cremello - Lk 1 Helppo C - 2/50
27.05.2007 KRJ FSRa - Lk 5 Vaativa B - 3/38
07.06.2007 KRJ VMR - Lk 5 Vaativa B - 7/50
11.06.2007 KRJ VMR - Lk 5 Vaativa B - 2/50
24.06.2007 KRJ Fiktio - Lk 4 Vaativa B - 1/60
29.06.2007 KRJ Bratislava - Lk 2 Helppo B - 2/40
29.06.2007 KRJ Zener Arabians - Lk 2 Helppo B - 1/110
08.07.2007 KRJ Phytagora - Lk 1 Helppo C - 1/60
08.07.2007 KRJ Svantavanti - Lk 4 Helppo A - 3/30
08.07.2007 KRJ Svantavanti - Lk 5 Vaativa B - 1/30
17.07.2007 KRJ Hampús - Lk 1 Helppo B - 5/40
25.07.2007 KRJ Virnia - Lk 4 Vaativa B - 1/50
12.08.2007 KRJ Willoughby - Lk 2 Helppo A - 2/35
15.08.2007 KRJ Southern E Arabs - Lk 3 Helppo A - 3/40
16.08.2007 KRJ Southern E Arabs - Lk 5 Vaativa B - 5/40
17.08.2007 KRJ Southern E Arabs - Lk 3 Helppo A - 2/40
17.08.2007 KRJ Southern E Arabs - Lk 5 Vaativa B - 4/40
25.08.2007 KRJ FSRa - Lk 4 Helppo A - 5/57