© Missway stables - Kiitos!
kuvissa c-t Hagelunds Joyride (KTK-II), joka ei liity sivuihin mitenkään
|
En tainnut uskonut kohtaloon ja tämä metkuihin ennen kuin olin se onnekas immeinen, joka talutti Selmaa ulos trailerista tallinpihalle eräänä varsin tavallisena tiistai-iltana pienen tihkusateen saattelemana, riimunnarun päässä teatraalisesti pää pilvissa ja pärskädellen tempoileva tamma, joka selvästi oli häkellyksissään uudesta paikasta. Kuinka moni ihminen saa mahdollisuuden tehdä tarjousta sellaisesta hevosesta, jota on ihaillut, kadehtinut ja onnellisena silloin tällöin rapsutellet ja vielä kaiken kukkuraksi saanut viestin siitä, että hei, tämä on nyt sinun. Niimpä, tuskin monikaan.
Yleisesti Dunfield's Scarlett eli tutummin vain Selma on erittäin hyväluonteinen ja tyyni tamma. Oikea kultakimpale, joka vanhetessaan vain viisastuu. Näissä virkkeissä onkin jo tarpeeksi selittelyä miksi Selma aikoinaan Misswayhyn ostettiin, mutta annan nyt edellisille omistajille silti syytä vähän tarinoida.. "Olimme briteissä katsomassa new forest oriita, kun löydettyämme oriimme, iskimme silmämme tähän hyvin kauniiseen connemaratammaan ja kysyimme, sattuisiko se olemaan myynnissä. Kasvattaja kertoi kaikkien hevosten olevan myynnissä, jos saa niistä vain tarpeeksi kovan hinnan. Ratsastimme ja puuhasimme Selman kanssa, jolloin tutustuimme tamman mahtavaan luonteeseen, siinä vaiheessa ei enää hinnat sun muut haitaneet, tämän me halusimme."
Ratsuna Selma on reipas, mutta omalla järkymättömällä tavallaan tyyni ja rauhallinen, sekä malttavainen. Selmalta löytyy siis myös vipinää kintuista, mutta aina tarpeen vaatiessa tammalta sujuu rauhallinenkin meno vastalauseitta ja tämä onkin lyömätön yhdistelmä etenkin esteradoilla - toiset saavat vain suu auki katsella tätä menoa. Maastossa Selma on tasapaksu köpöttelijä, joka ei liikenteestä eikä luonnon aiheuttamista rapinoista välitä ja neiti onkin yksi mukavimmista poneista tältä kantilta kuin mitä tiedän. Toisinaan Selma niin sanotusti kuitenkin "nousee väärällä jalalla" ja näinä päivinä sitten kipinät lyövät ja taivas iskee tulta, kaikesta mahdollisesta on pakko tehdä iso numero ja kaikkea täytyy pihdata. Tamma mikä tamma.
Muut hevoset tykkäävät pompottaa Selmaa tarhassa, jonka takia tyttö onkin aina pahasti alakynnessä ja mahdollisesti jopa tammalauman pohjasakkaa. Toisinaan kyllä Selmakin saa positiivista huomiota tarhatovereiltaan, sillä eihän ne kaikki mitään pirulaisia ole, jotka vain pomottavat ja äksyilevät. Tarhasta hakiessa Selma on kuitenkin aina valmiina odottamassa portin luona, että joko nyt, joko nyt. Selmalle on aina ilo ja kunnia poistua tarhasta, joko talliin tutumaan tai ahertamaan työn pariin. Tarhassa ei vaan oo kivaa kun noi kaverit on niin ..... perseestä.
Tallissa Selma on omaan tapaansa kiltti ja rauhallinen. Selma pitää lapsista ja siksi nauttiikin suunnattomasti kaikesta huomiosta, oli huomion takana sitten minkä ikäinen tai näköinen immeinen tahansa. Tamma rakastaa kaikkia ja kaikki rakastavat Selmaa, paitsi ne joiden mielestä tämä on "liian lälly" heidän vaativaan ja valikoivaan makuunsa, mutta tosi on, että Selma on kultaakin kalliimpaa ja tälläisestä ponista voi vain haaveilla moni nuori kilparatsastajan alku. Selman hermot ovat rautaa ja sydän kultaa. Sellainen on tyttömme Selma, hyvin rakas sellainen.
|
Selmaa ostaessani ihastuin tamman ulkonäköön, sekä miellyttävään luonteeseen, mutta enpä minä suvunkaan pätevyyttä toteamatta jättänyt. Selman isä Crestwood's Bond Blue on brittiläissyntyinen connemaraori, joka Selman tavoin on erittäin lahjakas esteponi. Kookas Bond Blue on kisannut satoja luokkia kotimaassaan englannissa, joista sijoituksia tai voittoja on kertynyt jopa 80%. Bond Blue on taannut jälkeläisilleen erinomaiset estehevosen lahjat, sekä sitkeän ja kylmänrauhallisen luonteen.
Isänisä Crestwood's Blue Spot on poikansa Bondin tavoin myöskin yksi brittien estelahjakkuuksista. Pojastaan poiketen Blue Spot olit kooltaan hyvin pieni ja melko siro. Myöskin luonteeltaan Spot oli hieman rauhaton, joka koituikin tälle miehiseksi tappioksi. Selvittyään kantakirjasta saaden jalostusluvan Spot astui joitakin tammoja ja ruunattiin sitten, jonka jälkeen Spotin nuori ratsastaja sai paremmin otetta poniinsa.
Isänemä Bondtale toimi koko nuoruutensa eräällä brittiläisellä ponitallilla vaellusponina. Bondtale oli kooltaan suuri tamma ja saikin selkään aina aikuisia, joita se hyvin varoen kantoi määränpäähän ja takaisin. Myöhemmin tallin omistajille tuli maksuvaikeuksia ja arvokkaimmat ponit myytiin. Bondtale kuului näihin ja pääsikin arvostettuun Crestwood's siittolaan siitostammaksi. Bondtale on periyttänyt varsoilleen hyvän luonteen.
Emä Dunfield's Greta on Selman kasvattajan oma kasvatti. Greta myytiin nuorena nuorelle tytölle esteponiksi, mutta Greta ei kuulemani mukaan ollut tarpeeksi nopea tytölle ja he olivat palauttamassa sitä, mutta kummasti Greta pysyi kodissaan. Sittemmin Siittolan pitäjä Maria vieraili eräissä estekilpailuissa kun näki kyseisen tytön perheineen. Tytön alla oli siro welsh ja kun Maria oli kysynyt Gretasta, isä sanoi sen olevan kotona. Maria aavisteli jotakin hämärää ja lopulta saikin takaisin vain laihan ponin jolla oli jalat pelkkää nestettä.
Emänisä Simone on aika tuntematon nimi briteissä. Simone ei nuoruudessaan ollut erityisen lupaava tai näyttävä. Poni päätyi kuitenkin lupaavan nuorukaisen kilparatsuksi ollessaan yli kymmenen vuotias. Tätä ennen poni oli ollut lähinnä seuraponina toiselle kilpahevoselle. Simonen kyvyt paljastuivat vasta siinä iässä ja yhdeksäntoistavuotiaana ori sai jalostuslupansa.
Emänemä Dunfield's Abby tunnettiin kauniina showponina, sekä tempperamenttisesta luonteestaan. Abby on kyseisen siittolan ensimmäisiä kasvatteja. Aiemmin talli on kasvattanut vain new forest-poneja, mutta otti sitten toisenkin kasvatusrodun hoiviinsa. Abby ei ole kilpaillut, mutta näyttelyissä se pärjäsi a siitostammana se toimi monet vuodet jättäen toistaan hienompia varsoja.
12.06.2007 - t. Bye Bye Beautiful (i. Sir Blingbling, om. Pilkku.)
04.09.2007 - o. Missway's Randall (i. Verlanzgamen, om. mmeiju.)
17.10.2007 - o. Bye Victor (i. Lord Nocture, om. Sirja)
09.12.2007 - o. Bye Lorett (i. Link Larkin, om. Jenn.)
01.03.2008 - t. Bye Amen's Lakheyla (i. Solross Amen, om. Jefton)
08.03.2008 - o. Bye Carlos (i. Verlangzamen, om. Jasmin)
Dunfield's Scarlett on tarjolla connemara- ja ratsuponijalostukseen. Mikäli kiinnostuit asiasta, ota yhteyttä sähköpostilla niin sovitaan asiasta tarkemmin.
Estevalmennus 03.06.2008 Capriolessa, valmentajana Lipsi, taso ratsukon mukaan.
"Teillä meni ihan hyvin. Alkukäynneissä Selma käveli pitkänä, pää alhaalla, ja ajattelin, että sitä pitää varmaan hieman herätellä, kun aletaan hypätä. Mutta kun aloimme tehdä siirtymisiä käynnistä laukkaan, Selma oli heti pää pystyssä ja menossa! Se ei kuitenkaan missään vaiheessa yrittänyt lähteä altasi, vaan pysyi tottelevaisena ja kilttinä. Aloimme hypätä, ja esteet tuottivatkin Selmalle juuri sopivasti haastetta. Yritä lähestyessänne pitää Selman tempo tasaisena, sillä jos selässä heilutaan, poni ei osaa lähestyä oikein ja hypystä tulee kehno / seuraa kieltäytyminen, kuten pari kertaa kävikin. Pidätät sitä hieman ohjista ja annat pohjetta, ja pidät katseesi tiukasti siellä, minne olette menossa. Istut rauhallisesti selässä, jos Selma alkaa kiihdyttää, ja pidät pohkeitasi tiukasti kyljissä, jos sitä alkaa laiskottaa. Kun teille tuli oikeita lähestymisiä, Selma kuitenkin hyppäsi innokkaasti ja hienosti. Harjoitelkaa lähestymisiä tavallista enemmän, niin kyllä nekin alkavat varmasti pian sujua! Muut "aihealueet" hyppäämisessä teillä menivät ihan hyvin, sinulla on hyvä istunta ja Selma on hieno poni."
Alla vain vain sijoitukset avoimista kisoista, ominaisuus- ja rankingpisteet voit katsoa täältä.
ERJ esteratsastus (52 sij.)
21.10.2007 ERJ Conquérant - Lk 2 100cm - 2/36
30.10.2007 ERJ Helmikuja - Lk 3 80-100cm - 9/119
06.11.2007 ERJ Hallanvaara - Lk 2 120cm - 2/30
06.11.2007 ERJ Yeneva - Lk 7 90-100cm - 2/48
06.11.2007 ERJ Yeneva - Lk 8 110cm - 3/17
07.11.2007 ERJ Valtikka - Lk 2 90-110cm - 3/40
07.11.2007 ERJ Valtikka - Lk 3 100-120cm - 4/40
15.11.2007 ERJ Hawthorn Ponies - Lk 6 100cm - 6/45
16.11.2007 ERJ Karmiini - Lk 4 100cm - 5/83
17.11.2007 ERJ Svantavanti - Lk 4 110cm - 6/50
18.11.2007 ERJ Karmiini - Lk 4 100cm - 8/72
19.11.2007 ERJ Whitehorse - Lk 4 110cm - 5/50
20.11.2007 ERJ Yeneva - Lk 8 120cm - 1/26
25.11.2007 ERJ FSRa - Lk 5 100cm - 3/40
27.11.2007 ERJ Yeneva - Lk 4 110cm - 5/39
28.11.2007 ERJ Yeneva - Lk 4 110cm - 1/39
29.11.2007 ERJ Okariina - Lk 3 100cm - 8/80
30.11.2007 ERJ Yeneva - Lk 4 110cm - 4/39
30.11.2007 ERJ GRR - Lk 4 130cm - 1/14
02.12.2007 ERJ Istuva Poni - Lk 5 110-120cm - 2/70
07.12.2007 ERJ Mörkövaara - Lk 5 100cm - 2/27
09.12.2007 ERJ Cadillac - Lk 5 130cm - 5/42
09.12.2007 ERJ Mörkövaara - Lk 7 120cm - 3/40
11.12.2007 ERJ FSRa - Lk 6 110cm - 2/28
12.12.2007 ERJ Shine WBs - Lk 4b 100cm - 6/57
22.12.2007 ERJ Silke - Lk 7 120cm - 4/37
17.01.2008 ERJ Riitasointu - Lk 2 80cm - 3/44
13.08.2008 ERJ Skurvash - Lk 4 120cm - 3/25
13.08.2008 ERJ Skurvash - Lk 4 120cm - 1/25
31.08.2008 ERJ FL Ponies - Lk 4 110cm - 2/47
31.08.2008 ERJ FL Ponies - Lk 3 100cm - 6/50
31.08.2008 ERJ FL Ponies - Lk 4 110cm - 4/45
01.09.2008 ERJ Raitatiimi - Lk 5 80cm - 2/29
08.09.2008 ERJ Kt Amable - Lk 4 120cm - 5/44
12.09.2008 ERJ Aquanimals - Lk 130cm - 2/32
18.09.2008 ERJ Fe Yance - Lk 6 120cm - 6/63
18.09.2008 ERJ Matara - Lk 4 100cm - 1/34
18.09.2008 ERJ Matara - Lk 5 120cm - 1/20
28.09.2008 ERJ Wild Windy - Lk 4 100cm - 4/95
17.11.2008 ERJ Flash Stables - Lk 10 100cm - 3/106
20.11.2008 ERJ Flash Stables - Lk 10 100cm - 5/110
22.11.2008 ERJ Viehättävä - Lk 8 120cm - 4/50
02.12.2008 ERJ Belvine - Lk 1 100cm - 6/83
10.12.2008 ERJ Kvartetti - Lk 3 100cm - 1/50
11.12.2008 ERJ Kvartetti - Lk 2 80cm - 1/47
13.12.2008 ERJ Kvartetti - Lk 3 100cm - 7/50
14.12.2008 ERJ Cecilie Riders - Lk 4 110cm - 3/30
19.12.2008 ERJ ROWDY - Lk 7 100cm - 5/50
20.12.2008 ERJ Diam Showjumpers - Lk 1 100cm - 7/50
20.12.2008 ERJ Diam Showjumpers - Lk 2 120cm - 7/50
21.12.2008 ERJ ROWDY - Lk 6 90cm - 6/50
22.12.2008 ERJ Diam Showjumpers - Lk 1 100cm - 6/50
22.12.2008 ERJ Diam Showjumpers - Lk 2 120cm - 3/50
Entisen omistajan kisaamat (14 sij.)
21.06.2007 ERJ Rinteen Kisakeskus - Lk 2 70cm - 3/29
24.06.2007 ERJ Aderla - Lk 3 80cm - 2/70
25.06.2007 ERJ Vanhanaikainen - Lk 1 50-60cm - 5/36
26.06.2007 ERJ RR - Lk 3 70cm - 3/60
30.06.2007 ERJ Mikajan kopukat - Lk 2 60-70cm - 2/55
30.06.2007 ERJ Mikajan kopukat - Lk 3 80cm - 4/55
06.07.2007 ERJ Hampús - Lk 1 60-70cm - 1/104
08.07.2007 ERJ Verivala - Lk 1 70-80cm - 1/62
15.07.2007 ERJ Kiaisas - Lk 3 70-80cm - 7/57
16.07.2007 ERJ Yosse Ponies - Lk 1 80cm - 5/193
29.07.2007 ERJ Stall Hjerte - Lk 4 100cm - 3/40
04.08.2007 ERJ Rentukka - Lk 3 60cm - 6/50
20.08.2007 ERJ Haylie - Lk 1 80cm - 7/212
Näyttelyt (2x MVA-sert, 5x irtoSERT)
14.06.2007 NJ Dynasty - Lk 2 Connemaratammat - LKV2 (irtoSERT, JS) pt. Jaana L.
15.06.2007 NJ Missway Stables - Lk 3 Ponitammat - LKV2 (irtoSERT, JS) pt. Siiri K.
20.06.2007 NJ Maatila Pemberley - Lk 6 Connemaratammat - LKV3 (irtoSERT, JS) pt. Maria A.
26.06.2007 NJ Lime - Lk 4 Connemaratammat - LKV1, BIS4 (MVA-sert, JS) pt. Kata P.
14.07.2007 NJ LAC - Lk 4 Connemarat - LKV3 (irtoSERT, JS) pt. Eija P.
24.08.2007 NJ Greenwich - Lk 5 Connemarat - LKV3 (irtoSERT, JS) pt. Maria A.
30.08.2007 NJ Thesrouce - Lk 4 Ponitammat - LKV1, BIS4 (MVA-sert, JS) pt. Siiri K.
11022008 - Selma onkin saanut nyt monen muun hevosen kanssa viettää hieman rauhallisempaa aikaa ja lähes täyttä lomaa kilpailemisesta ERJ:n kalenterissa ollessa jäissä tai lomailemassa. Joulukuussa neiti varsoi oikein kauniin, ruunikon värisen orivarsan tallin omasta Link Larkin nimisestä orista. Varsa nimettiin myöhemmin Bye Lorettiksi ja ori olikin nopeasti jo jalkeilla ylpeän mamman höristessä vieressä, tästä odotetaan vielä suuria!
06112007 - Olen aivan tajuttoman (!!) tyytyväinen Selmaan, tamma on painonsa verran ja runsaasti yli arvoinen, tälläinen kunnon kisaponin kuuluukin olla! Tamman ollessa täällä meillä hieman yli kuukauden (eli URL-vuoden) ajan, on tämä onnistunut saamaan jo 11 sijoitusta ERJ:n alaisista kisoista ja monista odotetaan vielä tuloksia! Selma on kisapaikalla aina se hevonen, joka rauhallisena tsiikaa kentän laidalta muiden häsläämistä meikäläisen jännittäessä selässä neidin ja muidenkin ratsujen suorituksia - "apua!" voisi mieleni huutaa.
Kaiken tämän hyörinän ja pyörinän keskellä saatin Selman kanssa vielä perheenlisäystäkin jännittävin kääntein, sillä 17 lokakuuta tyttö varsoi upean orivarsan connemaraori Lord Nocturesta ja tämä reipas nuorimies nimettiinkin Bye Victoryksi - omaksi pieneksi ihmeelliseksi voitokseen, sillä Vikke oli synnyttäessä aluksi väärinpäin kohdussa, mutta eläinlääkärin avustuksella kaikki meni kuitenkin hyvin. Jos jotain neidille jäi jäljelle toisesta varsomisestaan, sen voisi sanoa olevan itseluottamus, sillä muut tammat saivat selvästi kyytiä Selman suojellessa varsaansa yli-innokkailta hoitotädeiltä. ;) Vieroitusiän ylitettyään tallinpihalle kokoontuivat punasilmäinen omistaja ja Sirja, joka saa kunnian lähteä valloittamaan maailmaa ensimmäisen meillä syntyneen Selman varsan kanssa.
03102007 - Koko päivän oli sataa tihuttanut aamusta lähtien, mutta se ei ollut päivääni pilannut, vaan heti aamupäivästä olin pakannut kimpsut ja kampsut kasaan ja lähtenyt huristelemaan traileri auton perässä kohti Misswayta - lauma perhosia vatsassani rellestämässä kuin norsulauma, olinhan kuitenkin matkalla hakemaan meille yhtä unelmieni hevosta - arvatkaa vain olinko uskoa silmiäni kun eilen illalla sain viestin, että Selma lähtee matkaani ja vieläkin oli hieman hämmentynyt ja pöllästynyt olo.
Paperivyöryn setvimisen jälkeen haikean näköiset, pian tämän kultakimpaleen ex-omistajat taluttivat tallista ulos matkaa varten valmiiksi laitetun Selman ulos ja viimeisten jäähyväisten jälkeen oli neidin aika sanoa hyvästit entiselle kodilleen ja toivottaa tervetulleeksi uusi jännittävä maailma uusine seikkailuineen, vaikka kotipuoleen varmasti tulemmekin piipahatamaan ainakin kilpailuiden merkeissä. :)
Selma olikin hieman hämmästynyt uudesta paikasta uusine hevosineen taluttaessani tammaa ulos trailerista tallinpihalle. Olihan neiti tottunut kisojen yhteydessä matkustamaan paljon, mutta nyt missään ei näkynyt ainoatakaan tuttua henkilöä, ainoastaan ohjien päässä aivan hangon keksin näköinen naama ja tarhoissa lauma muita hevosia, jotka olivat kiinnostuneita uudesta asukista - niin järjellä ajattelevia tammoja kuin jalkojen välillä ajattelevia jätkiä. "Mamma mia, help me!" taisivat olla Selman ajatuksia tämän silmiään pyöritellen ja pärskähdellen tempoili vierelläni. Päätin myöhemmin tutustuttaa tyttöä pikku hiljaa tallin muihin hevosiin, mutta ensin Selma saisi rauhassa tutustua uuteen kotiinsa ja näistä asioista stressattaisiin myöhemmin. Aluksi neiti olikin hieman levoton karsinassaan ja pidinkin tälle seuraa kunnes tyttö rauhoittui hieman ja myöhemmin tullessani uudelleen katsomaan, oli Selma uskaltanut jo hieman heiniinkin koskea. Eiköhän tämä tästä mene ja Selma tänne kotiudu. ;)