© Kuviin on lupa - Kiitos!
kuvissa C-o Eternal Flake (KTK-II), joka ei liity sivuihin mitenkään
|
Greenwich's Seeley on luonteeltaan yksi upeimmista hevosista, joita olen koskaan tavannut. Seeleyksi vain kutsuttu kimo poniori on äärimmäisen moniulotteinen luonteenpiirteiltään, sillä tästä löytyy niin piinkova ulkokuori, mutta sisus on täynnä kultaa ja rakkautta ja poikaan tarkemmin tutustuessa orista löytyy aina vain ihanampia ulottuvuuksia ja Seeley onkin lähimmäisilleen uskollinen ja herttainen, erittäin rakastettava poni. Tuntemattomat saattavat Seeleystä nähdä ensin vain korskuen narun päässä tempoilevan orin, joka ulkonäöllään hurmaa ihmisiä edessään, mutta kun pojan kanssa malttaa vain viettää aikaa ja tutustua tarkemmin, muuttuu tämä pikkuhiljaa toisenlaiseksi luottamuksen kasvaessa. Selästä käsin Seeley on ennen kaikkea rehellinen ja ahkera, aina valmis toteuttamaan ratsastajansa toiveet kunhan luottamus on saatu solmittua jo maasta käsin. Ei ori kuitenkaan automaatti ole ratsastaessa, vaan vaati myös työtä, sillä kyllä poika erilaiset temppuilutkin taitaa.
Kuten varmasti moni kimon hevosen omistaja allekirjoittaa, rakastavat nämä usein liiankin kovin liassa ja ravassa piehtarointia ja näin myös Seeley. Ori onkin usein muuttunut ruskea-harmaa-kirjavaksi mutahirviöksi hörähdellessään itseensä tyytyväisenä tarhan portilla hoitajan järkyttyneenä miettiessä miten kaiken lian oikein saa pois ennen kuin täyttää itse sata vuotta. Poika on taluttaessa alati kiinnostunut ympäristöstään ja oria saakin hieman toppuutella, että tämä pysyisi nyt edes hieman ruodussa. Itse hoitotilanteissa Seeley on alkuun hieman epäileväinen ja varautunut uusien ihmisten kanssa, mutta kuten jo mainittu, tutustuessa tästä paljastuu varsinainen herrasmies, joka nauttii täysin siemauksin hoitotoimenpiteistä, eikä korvaansa lotkauta sen kummemin edes kavioiden puhdituksessa tai varustamisessa - melkoinen ihmemies siis. Seeleystä onkin kasvanut juuri täydellinen, sellainen poni mistä voi vain unelmoida ja ori saakin hymyn nousemaan huulille tämän tullessa pehmeästi hörähdellen luokse ruskeat silmät ystävällisesti tuikkien.
Seeley ei muuksi muutu edes ratsastaessa, vaan tämä on niin lähellä unelmaa myös selästä käsin kuin voi vain kuvitella. Ori ei turhia ryhdy riekkumaan sillä aikaa kun ratsastaja kiristää vielä satulavyön ja säätää jalustimet tai nousee selkään, vaan poika vain silmäilee rauhassa ympärilleen, venyttää kaulaansa ehkä hieman tai rapsuttaa itseään ja lähtee verkkaisasti liikkeelle tuntiessaan pohkeet kyljissään. Seeleyn kanssa tarvitaan paljon huolellista lämmitellyä ja suunnittelua, jotta ori rentoutuu ja hakeutuu oikeaan muotoon käyttäen hyödyksi myös takapäätään. Poika työskentelee rehellisen avoimesti ja on aina valmis yrittämään, vaikka ei täydellisesti osaisikaan vielä ja juuri se tekee tästä juuri niin hienon. Seeley taitaa yleispainotteisena niin kouluratsastuksen monimutkaiset kiemurat ja kimo ori onkin mahtava näky kouluaitojen sisäpuolella peräänannossa keskittyessään otsatukan heiluessa liikeiden mukana. Esteillä Seeley on rauhallinen ja malttillinen, tämä poni ei turhia kaahaile, vaan ennemminkin keskittyy ja orin kanssa täytyykin löytää tälle sopivat tiet, hieman ajaa eteen ja ennen estettä antaa puolipidäte ja tilaa, jolloin Seeley melkein itse hoitaa loput. Pojan hyppytekniikka on tasaisen varma ja mukava istua ja näillä eväillä usein syntyykin tuloksia.
|
00.00.0000 - skp. Varsan nimi (i. Isän nimi, om. Omistaja)
00.00.0000 - skp. Varsan nimi (i. Isän nimi, om. Omistaja)
00.00.0000 - skp. Varsan nimi (i. Isän nimi, om. Omistaja)
Greenwich's Seeley on tarjolla jalostukseen. Mikäli kiinnostuit asiasta, ota yhteyttä sähköpostilla niin sovitaan asiasta tarkemmin.
Alla vain vain sijoitukset avoimista kisoista, ominaisuus- ja rankingpisteet voit katsoa täältä.
KRJ kouluratsastus (16 sij.)
10.06.2008 KRJ Tropica - Lk 2 Helppo B - 3/40
12.06.2008 KRJ Charmeur Dressage - Lk 1 Helppo C - 2/30
13.06.2008 KRJ Double Trouble - Lk 1 Helppo C - 2/49
14.06.2008 KRJ Bretagne - Lk 1 Helppo B - 4/40
14.06.2008 KRJ Double Trouble - Lk 1 Helppo C - 5/46
19.06.2008 KRJ Ciar Dressage - Lk 1 Helppo C - 5/50
22.06.2008 KRJ Toivomus - Lk 1 Helppo C - 1/40
25.06.2008 KRJ Aikajana - Lk 1 Helppo C - 2/40
27.06.2008 KRJ Lupaus - Lk 2a Helppo B - 1/50
27.06.2008 KRJ Lupaus - Lk 2a Helppo B - 1/50
04.07.2008 KRJ FH Stables - Lk 2 Helppo B - 1/40
06.07.2008 KRJ Erehtynyt - Lk 1 Helppo C - 6/40
14.08.2008 KRJ Arwyn - Lk 2 Helppo B - 3/52
14.08.2008 KRJ Jerry - Lk 7 Helppo B - 4/50
14.08.2008 KRJ Jerry - Lk 7 Helppo B - 7/50
14.08.2008 KRJ Jerry - Lk 7 Helppo B - 2/50
ERJ esteratsastus (26 sij.)
17.06.2008 ERJ Boyhood - Lk 6 90cm - 1/44
17.06.2008 ERJ Boyhood - Lk 5 80cm - 2/39
17.06.2008 ERJ Boyhood - Lk 4 70cm - 4/32
18.06.2008 ERJ Bleyena - Lk 3 80-90cm - 3/40
19.06.2008 ERJ Skurvash - Lk 1 100cm - 4/21
21.06.2008 ERJ Soojendav - Lk 2 70-80cm - 5/50
05.07.2008 ERJ FH Stables - Lk 2 80cm - 1/40
08.07.2008 ERJ Skurvash - Lk 1 100cm - 2/17
05.08.2008 ERJ Elegant Warmbloods - Lk 2 120cm - 2/34
13.08.2008 ERJ Skurvash - Lk 4 120cm - 4/25
22.08.2008 ERJ Cheval Delamer - Lk 3 120cm - 5/50
23.08.2008 ERJ Mörkövaara - Lk 10 100cm - 5/36
25.08.2008 ERJ Regal Warmbloods - Lk 3 100cm - 2/92
25.08.2008 ERJ Kt Amable - Lk 6 100cm - 4/43
27.08.2008 ERJ VSPY - Lk 2 90-100cm - 2/40
29.08.2008 ERJ VSPY - Lk 2 90-100cm - 3/40
30.08.2008 ERJ Mêl Seren - Lk 7 120cm - 5/30
01.10.2008 ERJ Unafraid - Lk 5 120cm - 6/40
07.10.2008 ERJ Kaunisrannan Ratsastajat - Lk 6 110cm - 2/46
08.10.2008 ERJ Kaunisrannan Ratsastajat - Lk 6 110cm - 4/40
10.10.2008 ERJ Arwyn - Lk 5 100cm - 4/49
14.10.2008 ERJ Crosswice - Lk 3 100cm - 2/25
19.10.2008 ERJ Hämypuro - Lk 5 120cm - 5/50
19.10.2008 ERJ Estábulo - Lk 4 110cm - 4/30
25.10.2008 ERJ Prize Team - Lk 9 90cm - 6/43
28.10.2008 ERJ Kensington - Lk 1 90-100cm - 3/43
MUIDEN jaosten alaiset (00 sij.)
-
Näyttelyt ( )
-