Kasvatuksesta

© Glaskopf Connemara Kasvatus on yksi Bleyenan toiminnan ilmenemismuodoista ja johon talli on toiminnassaan eniten myös painottunut. Bleyenahan siis pyrkii kasvattamaan puhdasrotuisia, rotuleimansa hyvin täyttäviä ja harkittuja yksilöitä hyvistä vanhemmista kapasiteettisiä hevosia niin este- kuin koulukentille sekä muihinkin lajeihin.

Yhtä ja tiettyä kasvatusrotua ei Bleyenasta löydy, vaikka suurin osa kasvateista onkin poneja, löytyy rotuja silti laidasta laitaan hevostemme mukaan. Kaikki kasvattimme tunnistaa Bye etuliitteestä, vaikka vanha kasvatusliite BEY löytyy parin kasvatin nimestä takaliitteenä, sillä vanhan nimen alla ehti syntyä muutama varsa ennen uudistusta. Uutena mukaan tulee "pohjalaisilla" roduilla kuten suomenhevonen, norjanvuonohevonen, torinhevonen etc. käyttöön otettava kasvattien etuliite Been.

© Cedar Lane Farm Tallin tammat astutetaan joko tallin omalla tai ulkopuolisella orilla tarkan valinnan jälkeen, jossa otetaan huomioon niin tamman kuin orin rotu, painotus ja näytöt kisakentiltä sekä suku, sillä samojen nimien vilahteleminen sukutaulussa ei olisi suotavaa sisäsiitoksen ongelmien takia. Astutuksen jälkeen tamma kantaa varsaa noin 11 päivän ajan ja varsa on valmis vieroitettavaksi noin viikossa, jonka jälkeen se muuttaa uuden omistajan luokse. Mikäli kasvatille ei ole vielä tiedossa uutta omistajaa, varsa jää vielä talliin kasvamaan ja mahdollisesti hieman kisaamaan ennen uudelleen myyntiä.

Orimme astuvat myös ulkopuolisia tammoja ja jokaisen orin sivuilla on esitelty minkä rotuisia tammoja se ottaa vastaan eli minkä rotujen kasvatukseen se on, tai ei ole juuri sillä hetkellä tarjolla esim. aktiivisen kisakauden tai varsa-ajan takia. Mikäli haluat jonkun orimme astuvan tammasi, ota yhteyttä sähköpostilla ja sovitaan asiasta. Tammoilta vaadimme kuitenkin rotuleiman täyttämistä ja edes hieman kisausta.

  Kasvatin ostaminen

Katso myytävät kasvatit sivu, jossa jokaisesta varsasta tai vanhemmastakin kasvatista on kerrottu hieman kattavammin.

Myynnissä tai varattavissa olevien kasvattien omistajan kohdalla on ilmoitettu punaisella värillä, onko kasvatti myynnissä tai varattavissa (riippuen onko varsa jo syntynyt) vai onko se jo löytänyt kotinsa, jolloin kohdassa lukee vihreällä myyty, jolloin kasvatista ei voi jättää enää tarjouksia.

Mikäli kiinnostuit jostakin kasvatistamme, jätä tarjouksesi kasvatin nimellä varustettuna sähköpostiin tai mahdollisesti hevostalli.netissä olevaan topiciin, jossa kerrot ensinnäkin omat yhteystietosi eli nimimerkkisi ja sähköpostisi, sekä minne kasvatti olisi menossa (tai vaihtoehtoisesti meneekö yksityiseksi etc.), sivu- ja kisanäytöt, sekä hieman tulevaisuuden suunnitelmia.

© Glaskopf Connemara

Myyntiehdot

- Kasvatin sivut ilmoitettavat sähköpostiin kahden viikon kuluessa myyntipäivästä
- Kasvattajaksi merkittävä Jenn., Bleyena linkitettyinä em. tavalla
- Nimeä, sukupuolta, syntymäaikaa tai kasvattajaa ei saa muuttaa, sivuille linkitettävä vähintään isä ja emä
- Sivujen on oltava asialliset ja tekijänoikeuksien on oltava kunnossa!

- Sivuilla tulisi näkyä kuukausittain jotain elämää, esim. kisoja, päiväkirjamerkintöja, valmennuksia etc.
- Jos et pysty enää kasvatista huolehtimaan, minulla on etuosto-oikeus kasvattiin
- Jos sivut ovat pitkään päivittämättömät, eikä sähköposteihin vastata, voin ottaa kasvatin takaisin

- Jälkeläisten määrän tulisi pysyä mielellään alle kymmenessä, mutta edes yhden varsan verran mielellään
- Ennen mahd. ruunausta kasvatilla olisi mielellään oltava jo väh. yksi jälkeläinen tai pakasteita otettuna
- Kasvatin kuoltua (järkevä ikä/syy, vrt. palauta jos et enää pysty huolehtimaan) tehtävä muistosivut

© Christine Slawik, http://www.slawik.com

Tilausvarsaa?

Bleyenasta on myös saatava tilausvarsoja mieleisestä yhdistelmästään joko tallin omien hevosten kesken tai sitten niin että toinen on tallin ja toinen ulkopuolisen hevonen, mikäli myytävistä ei löydy itselleen sopivaa yhdistelmää tai juuri nyt ei ole myytävänä kasvatteja.

Lähetä tilausvarsapyyntösi sähköpostiin asiallisesti otsikoituna. Sähköpostissa tulee käydä ilmi:
- mistä yhdistelmästä varsan haluaisit
- samat asiat kuin tavallisessakin ostotarjouksessa "eli nimimerkkisi ja sähköpostisi, sekä minne kasvatti olisi menossa (tai vaihtoehtoisesti meneekö yksityiseksi etc.), sivu- ja kisanäytöt, sekä hieman tulevaisuuden suunnitelmia."

  Kasvatit (9+51+28+2=89 kpl)

SYNTYMÄAIKA ROTU-SKP. VARSA ISÄ EMÄ OMISTAJA
16.01.2009 nf-o. Bye Driftwood Wild Bill Hicock Sneezeweed Milbu, Viola
03.01.2009 wA-o. Bye Dilwen Nimrod Whitelake Minilla Jenna. H, Gwen Ponies
17.11.2008 conn-t. Bye Rhenium Prawn OWL Scéal DC kelpie, Chewah Acres
25.10.2008 wA-o. Bye Iolyn Okariinan Jamie J'Allie Serenilla, Stenvik
13.10.2008 conn-t. Bye Catharine Bye Lorett Bye Valinor Roses, Tim&Yam
23.09.2008 gr-o. Bye Bemärkt Ramon B Åre Hjebiba Roses, Tim&Yam
15.09.2008 wA-o. Bye Rodney Nimrod Whitelake Minilla Fancy, Greenwich
11.09.2008 conn-t. Bye Scrawnie Prawn OWL Scéal DC Fancy, Greenwich
09.09.2008 conn-t. Bye Viviann Zachary Vanessa Fancy, Greenwich
01.08.2008 she-t. Bye Babydoll WIP Wildness Bye Lindorie Molly, Novelli
24.07.2008 conn-o. Bye Wexford Well-Enoug Javier Vanessa myynnissä
02.06.2008 conn-t. Bye Heather Nimrod Whitelake Minilla ssintti., Vinlanti
12.06.2008 she-t. Bye Lil Keira Kenai v. Raad Jing of Jewel Jenn., Bleyena
01.06.2008 wA-o. Bye Nimbler Heat of Yeneva Filigrina of Yeneva Sann., Sunday's
28.05.2008 conn-t. Bye Valencia JW's Rilley Phoenix JW's Bey Helmin Jewel Ponies
24.05.2008 she-t. Bye Beyondie Missway's Randall Bye Valinor erica., Serpentines
26.04.2008 conn-t. Bye Liadain Link Larkin Vanessa suvitsu, Chennye
15.04.2008 rp-o. Bye Peregrin Tom Hilfiger Whitelake Minilla Eveliina
08.04.2008 conn-o. Bye Darren Moulin Jerrycotton Duilwen ssintti., Vinlanti
28.03.2008 conn-t. Bye Zereine Link Larkin Morwenna Roya, Boutiqué
09.03.2008 conn-t. Bye Vanyar Link Larkin Vanessa mikey.
08.03.2008 conn-o. Bye Carlos Verlangzamen Dunfield's Scarlett Roya, Joya
08.03.2008 conn-t. Bye Deborah Double Dermond Scéal DC Roya, Joya
01.03.2008 conn-t. Bye Amen's Lakheyla Solross Amen Dunfield's Scarlett Jefton
04.02.2008 conn-o. Bye Calvin Link Larkin Morwenna yemil, Delma
31.01.2008 conn-t. Bye Heroine Herome of Yeneva CM Euphoria Jenn., Bleyena
10.01.2008 conn-t. Bye Seraphina Ealdir Vis Rawien Beamlonny Ajattar, Yeneva
06.01.2008 conn-o. Bye Arroch Rentukan Jeremy Rentukan Natalie Fancy, Greenwich
01.01.2008 conn-t. Bye Adalmina Well-Enoug Javier Vanessa Crystal, O' Polo WBs
01.01.2008 conn-o. Bye Andromera Flowing G'r Duwessa Crystal, O' Polo WBs
20.12.2007 conn-t. Bye Rumrum Gammaråksen Rommi Morwenna martsu, Conn Manor
14.12.2007 conn-t. Bye Valinor Zachary Vanessa Jenn., Bleyena
10.12.2007 conn-t. Bye Cloudia Sir Blingbling Duwessa Sofia N., Rawien
09.12.2007 conn-o. Bye Lorrett Link Larkin Vanessa Jenn., Bleyena
30.11.2007 conn-t. Bye Belthien Sir Blingbling Duwessa Roses
28.11.2007 sh-o. Been Baroni Raadelman Yökyöpeli Nuhrun Auriina Molly
25.11.2007 sh-t. Been Wilma Tuikin Mysteeri Kaviopolun Aamutähti cen, Korpilaakso
08.11.2007 conn-o. Bye Colorless Verlanzgamen Morwenna Sanna, Dalayá
02.11.2007 nf-o. Bye Turgon Heat of Yeneva Evensans Shirid srraa, Hawthron Ponies
02.11.2007 wA-t. Bye Ednan Okariinan Jamie WS Opale srraa, Hawthron Ponies
18.10.2007 nf-o. Bye Hawkin Wild Bill Hicock Sneezeweed Hilu, Hiljaisuus
17.10.2007 conn-o. Bye Victor Lord Nocture Dunfield's Scarlett Sirja, Kirveltäjä
13.10.2007 nf-t. Bye Nocte Heat of Yeneva Evensans Shirid Hevily, Herhiläinen
13.10.2007 sph-t. Been Pihla Raadelman Yökyöpeli Taikatuike VOE Milja, Fiktio
10.10.2007 sh-t. Been Bertta Raadelman Yökyöpeli Nuhrun Auriina cen, Korpilaakso
10.10.2007 sh-t. Been Hiprakka Raadelman Yökyöpeli Kännineiti KIR yennac, Vorna
10.10.2007 nvh-t. Been Legende Fuglerfri PO OKA Bluish Marjo, Ruiskukka
05.10.2007 conn-t. Bye Bye Baby Sir Blingbling Dunfield's Scarlett Iina A., Hamney F&C
24.09.2007 rp-t. Bye Marionett Missway's Darkside Armadillo Rocks Niina S., Dimmalimm
22.09.2007 nvh-o. Been G'Skyte Bodyrocker KL OKA Bluish Cery, Kenttäponit
19.09.2007 rp-o. Bye Anduine Roy Rogers Adelya J Jenn., Bleyena
17.09.2007 she-o. Bye Jorror Slow Chemical Korall SWE Carrington
16.09.2007 conn-t. Bye Tairrie Rentukan Jeremy Ciannait FS Liina S., Volka
15.09.2007 she-o. Bye Clownie Oliver Do Korall SWE VP, Between
10.09.2007 conn-o. Bye Garran Double Dermond Rentukan Natalie Huttis, LAC
07.09.2007 gr-t. Bye Lilieth Jerian B Livlig FS Jenn., Bleyena
05.09.2007 half-o. Bye Kalich GeH Kaie Gerryfemm Vaniljan Aliina Alina, Delusion Ponies
01.09.2007 nf-o. Bye Radallo Nattvindens Robin SWE Evensans Shirid iitu., Tavalend
31.08.2007 she-t. Bye My Ruin Saeran's Jafar Korall SWE Sorel, Huvitus
26.08.2007 conn-t. Bye Dawnie Double Dermond Rentukan Natalie winnie, Wik Ponies
25.08.2007 conn-t. Bye Tiffany Rentukan Jeremy Ciannait FS Ira, Elegant Conn
22.08.2007 she-t. Bye Lindorie Vaapukan Eemeli Flash's Lorraine Jenna. H, Viola
19.08.2007 conn-t. Bye Nancy Chareyn J Duls Juliane Kisko
14.08.2007 sh-o. Been Jätkänshakki Raadelman Yökyöpeli Kännineiti KIR peukku, Maspane
11.08.2007 fwb-o/t. Bye Oklahoma Parakid I Thalassa FS waldo, Well-of Park
07.08.2007 she-o. Bye Benson Yager Meister Korall SWE Jewel Ponies
03.08.2007 nf-t. Bye Cairpre Ramses Dei Evensans Shirid Jenn., Bleyena
03.08.2007 conn-o. Bye Tandom King Rentukan Jeremy Belona SFR iitu., Tavalend
30.07.2007 conn-o. Bye Playboy Flowing G'r Morwenna Pilkku.
27.07.2007 hafl-t. Bye Onika Sunsetin Keplotteliainen Vaniljan Aliina Narrow, Chilybean
10.07.2007 conn-t. Bye Chorrane Chareyn J Belona SFR Fancy, Greenwich
06.06.2007 she-t. Bye Hollywood Feildale Sextonde Korall SWE Jenna H., Viola
03.06.2007 she-o. Bye Samson Silent's Superhero Korall SWE Milja, Fiktio
09.05.2007 conn-o. Bye Sherwin Sir Blingbling Paloma's Susurre Suvitsu, Chennye
07.05.2007 rp-o. Bye Shakespeare Mr. Eagleheart Paloma's Susurre Vipeltäjä, Johnyn
29.04.2007 conn-t. Bye Bruciel Brandon Kin Adelya J wave., Wolny
15.04.2007 conn-t. Bye Cinnamon Sir Blingbling Paloma's Susurre Winky, Bre
24.03.2007 she-o. Bye Ralf Rising Fear Korall SWE Hilu, Hiljaisuus
23.03.2007 conn-t. Bye Bricia Violan Robert Belona SFR vaavi., Schalz
22.03.2007 torin-t. Bye Juveel Urban Jungle Pärlikee EST Deborah, Crystalisland
05.02.2007 conn-t. Bye Noirin Nerian Donald Paloma's Susurre erica., Serpentines
25.12.2006 torin-t. Bye Pinyah Futuron Crunhir Pärlikee EST Jenn., Bleyena
22.12.2006 rp-o. Bye Arbich Rear Axle SIN Adelya J tyler / Valmue
18.12.2006 she-t. Bye Aida Edenelle Estranged Korall SWE Sanza, TK Encore
16.12.2006 conn-o. Bye Craft Th'n Happy Boy Belona SFR Elina, Flash's Stables
15.12.2006 conn-t. Bye Mohan Solross Amen Paloma's Susurre martsu, Conn Manor
15.12.2006 conn-t. Bye Neala Solross Amen Paloma's Susurre Chloe, Kingston
15.11.2006 rp-o/t. Bye Kingstone Lancelot Impera Paloma's Susurre Nessa, Hästak
07.11.2006 conn-t. Bahiti BEY HM Labhrás Belona SFR Nessa, Bleyena
16.10.2006 conn-t. Saphira BEY Mr Hill Paloma's Susurre winnie, Hästak

ulkoasu ja ulkoasun kuva © mollis., tausta © Inspiration gallery kopioiminen kielletty !