Bob the Builder AURn päiväkirja
26.2.2008
Orin päivät ovat lähteneet hyvin käyntiin Vilperissä, muihin hevosiin ollaan tutustuttu ja toimeen tullaan hyvin vaikka välillä näyttää olevan pieniä kahakoita. Bobi on tottunut jo Vilperin rytmiin, mitään ongelmia ei ole Bobin kanssa tullut. Ainoa vaan että ori tahtoo vähän keppostella eikä aitauksessakaan tahdota pysyä.. Tammalaitumelle Bobi viilettää aina kun silmä vain välttää. Huomattu on myös että Bobi tykkää syödä aivan tavattomasti, tuntuu ettei se tule kylläiseksi koskaan. Maha on tuppautunut siis vähän pyöristymään mutta kyllä se siitä kun päästään treenailemaan! Viime päivinä pojalla on menty perusasioita kentällä, maastoilemaan eikä esteitä hyppimään olla vielä päästy joten tänään oli esteiden vuoro.
Aamulla tullessani tallille Bobi oli jo reippaana ylhäällä ja odotteli maltillisesti aamuruokaansa. Poika mässytti reippaasti safkansa sillä tiesi pääsevänsä samantien laitumelle juoksentelemaan.
Sillä välin kun Bobi laidunsi orien kanssa oli aika ratsastaa tallin ainoa tamma Kelly - ja sen jälkeen tottakai Bobi. Bobi oli saanut laiduntaa vasta 1½ tuntia joten ei ollut kovin innokas tulemaan pois muiden orien luota. Vähän kun riimunnarusta nykäisi Bobi sai kuitenkin merkkiä että nyt oli mentävä. Tallissa poni sai harjauksen ja yleisentarkastuksen sekä tietenkin varusteet ylle. Satulavyön kanssa oli vaihteeksi ongelmia, millään ei meinannut vyö riittää orin mahan ympärille. Sitten eikun reippaasti kypärä päähän ja kentälle!
Kentällä Bobi ei jaksanut yhtään nostella jalkojaan, vähän väliä meinasi kompuroida turvalleen kentälle. Oria piti ihan kunnolla hoputtaa eteenpäin jotta sai sen menemään hienosti. Aluksi mentiin käynnissä pari kierrosta kentän ympäri kunnes rupesimme ravailemaan sekä laukkailemaan molempiin suuntiin. Välillä teimme rataleikkaita sekä muutamia voltteja päätyihin. Hienosti Bobi lopulta alkoi liikkumaan kunhan keskittyi vain tehtävään. Kun ori oli jo reippaampi päätimme ottaa mukaan ravipuomit. Aluksi Bobi hidasti jokaisen puomin kohdalla eikä siitä meinannut vaihteeksi tulla mitään. Pienen treenin jälkeen alkoivat puomit jäädä hyvin taaksemme, kun ne meni niin hyvin niin vaihdoimme laukkaan ja hyppäsimme parit ristikot. Bobin lähestyminen on ihan hyvä, vähän tahtoo aristella vielä esteiden hyppäämistä ja pyrkii laittamaan vähän vastaan. Hyvin se kuitenkin hyppäsi, ei kaviot edes koskenut puomiin.
Tunnin jälkeen Bobi pääsi laiduntamaan takaisin, pienen odottelun jälkeen sai myös heinät ulos ja niistähän se oli tyytyväinen. Ennen lähtöäni puhdistin hevosten varusteita sekä tottakai karsinat.
Illemmalla tullessani takaisin pääsivät kaikki hevoset tyytyväisinä (varsinkin Bobi) talliin aterioimaan iltapalaa jonka aikana oli myös yleistarkastus sekä harjaus mikäli joku hevonen oli kerennyt itsensä jo sotkemaan. Sitten talli kiinni ja hyvää yötä.
Takaisin Bobin
sivuille.