
| VIRALLINEN NIMI | Carane OKA | KUTSUTAAN | Karo |
| SYNTYNYT | 03.10.2007 | IKÄ / IKÄÄNTYY | |
| ROTU | Suomalainen puoliverinen | ||
| SUKUPUOLI | Tamma | ||
| SÄKÄKORKEUS | 165 cm | REKISTERINUMERO | VH-38723 |
| PAINOTUS | Koulupainotus | KOULUTUSTASO | Ko GP, Re 110cm, Me 100cm |
| KASVATTAJA | Okariina | ||
| OMISTAJA | Hawering / Kronenbourg | ||
Karo on luottamuksellisen hevosen esikuva. Pienestä paketista löytyy elämäniloa ja lempeää kiltteyttä vaikka muille jakaa!
Hoidettaessa Carane OKA eli Karo on kiltti pieni puoliveritamma, kuin ratsastuskoulun kiltti Patu konsanaan. Ei sillä, että Karo hoitamisesta pitäisi. Karo on vain peruskoulutukseltaankin onnistunut hevonen, että ne inhottavat harjanvedot saavat sen patoamaan ärsyyntyksensä ja tyytymään luihuun ilmeeseen. Ärsytykset se pamauttaa tarhan uumenissa taivaan tuuliin. Uusia hoitajia tamma hieman vierastelee. Se voi herättää hoitajassa sekalaisia tunteita ja tämän vuoksi Karo saattaa helposti päästä hoitajan ohitse karkuun luihua ilmettä naamallansa pitäen. Hoitaja jää vain karsinaan ihmettelemään. Jos Karoon on ehtinyt tutustua tai hoitaja on kokenut, tällaista ei tapahdu. Karolle sopiikin kokenut hoitaja.
Harjaus sujuu muuten hyvin, mutta Karolla on sellainen inhottava tapa, jota kutsutaan pään hankaamiseksi hoitajaa vasten. Tapa ilmenee ainakin silloin, kun ollaan onnistuttu pääsemään pääkopan harjaukseen. Hetkenkin kestävän komennuksen ajan Karo antaa puhdistaa päänsä suosiolla.
Kavioiden putsaaminen on helppo haaste Karolle. Tamma on kykeneväinen nostamaan kavionsa ja tekeekin sen ihan mielellään. Sen nojausprosentti hoitajaansa vaihtelee nollan ja kymmenen välillä ja saattaa käydä joskus miinuksenkin puolella. Karo ei kuitenkaan mielellään jalkaansa nosta, jos sen jalka ikäänkuin revitään sen vuohisesta ylös.
Satulointi ja suitsiminen eivät yleensä tuota sen kummempia hankaluuksia. Mutta sattuuhan sitä, ettei Karo olekaan tyytyväinen hoitajan tyyliin laittaa kuolaimet suuhun. Hevosille ei yleensäkään kannata kolistella kuolaimia hampaita vasten, eikä Karo ole mikään poikkeustapaus. Tamma voi hermostua tai olla avaamatta kitaansa. Ei se siitä kumminkaan erityisemmin pidä. Suojia ja pinteleitä laittaessa voi esiintyä lievää jalkojen nostelua.
Harjan se antaa selvittää jotenkuten, mutta kyllä se päätänsä jaksaa ravistella toimenpiteen aikana. Hännän kanssa puuhaileminen onkin jo sitten vaikeampaa. Karo ei nimittäin meinaa pitää häntäänsä kurissa, vaan se heiluu ties missä ja varmasti myös hoitajan naamassa. Jonkinlainen suojanaamari voisi olla ihan kova sana.
Taluttaessa ei yleensä käy sen kummemmin hassusti, kuin missään muuallakaan Karon kanssa. Karo on kuitenkin persoonansa puolesta varsin arvaamaton hevonen, joten siksi sitä taluttaessa suositellaan käytettäväksi vanhaa kunnon riimunvartta ja tallipäitsiä. Tämä jo tienpientareella olevien mehevien uusien heinänkorsien ja ennalta-arvaamattomien kulkukissojen takia. Joskus tamma saattaa säikähtää viiden kilometrin päässä kulkevaa rekkaa. Karo on kiinnostunut paikoista, jotka se on nähnyt sataan kertaan. Kun taasen minuutti sitten tallipihalle ulosteensa jättäneen hiiren jäljet ovat tammalle kammoksuttavat. Orien läheisyydessä tamma on oma persoonallinen itsensä. Tosin se saattaa vain unohtaa taluttajansa hetkeksi, varsinkin kiima-aikoina..
Ratsastettaessa Karo on aikamoinen. Se ei pysty hyväksymään ratsastajaa, joka rojahtaa sen selkään raskaasti tai jää munimaan selkään tekemättä mitään tekemättä mitään tammaa tai itseään mielyttävää. Karo pitääkin työskentelystä ja tekeekin sitä aivan ylimielellään. Koulupuolella varsinkin tamma käyttää jokaista lihastaan ja venyy aivan uusiin afääreihin joka kunnon työskentelykerta. Hyvästä suorituksessa Karon kanssa ei tarvitse tapella, kunhan vain ratsastaja osaa asiansa ja pitää huolen, että pysyy maan pinnalla. Hevonen ei lainkaan suostu kulkemaan ratsastajan alla, joka ei suorituksen päätyttyä pane tikkuakaan ristiin, että muoto pysyisi koossa. Siinä ei sitten auta kestoanteeksipyyntökään. Voinet olla varma, ettei tamma sen jälkeen pidä sinusta. Vasta huomenna se on unohtanut asian. Myöskään kehumatta jättämisestä tamma saattaa ottaa liekit. Silloin se yrittää tehdä kaikkensa olematta miellyttävä, mutta silti totteleva, ettei saisi selkäänsä. Pilkka osuu omaan nilkkaan. Tämä sananlasku sopii mainiosti Karoon ja tämän hoitajiin.
Esteillä Karo ei ole yhtä mielellään tekemisissä, kuin kouluratsastuksessa. Tokihan se hyppää ja ponnua löytyy, mutta ratsastaja ja Karo tuntevat olonsa askeettisiksi. Usein tämän pakonalaisena olemisen tunteen takia puomit kolisevat ja hiekka rahisee, kun hevonen kieltää. Erityisesti kokonaiset esteradat saattavat tuottaa Karolle hankaluuksia, vaikka se kääntyy koulutaitojensa ansiosta erittäin helposti ja kuuntelee hyvin apuja.
Maastossa sitä sitten taas mennään, eikä meinata. Kavereiden kanssa Karo on aivan hulluna maastoreissulla. Se haluaisi vain laukata hullun lailla metsien halki ja kilpailla toisia hevosia vastaan. Hiekka lentää ja pöly nousee siitä huolimatta, vaikka se ei saisikaan lupaa siihen. Kun Karo on yksin ratsastajan kanssa maastossa, voi olla että hevonen on rauhallisempi. On kuitenkin varsin harvinaista, että se kuuntelisi kaikki mahdolliset ratsastajan antamat ohjeet ja vielä noudattaisi niitä kun on kyse maastoratsastuksen kiehtovasta maailmasta. Toisin kuin yleensä, maastossa tamma ei säiky mitään. Joskus yhtäkkiä tielle pomppaava hirvi voi saada sen havahtumaan. Hyvän kuuloaistinsa ansiosta Karo varmastikin kuulee vaikka linnun aukaisevan nokkansa tai liikuttaessaan varpaitaan ennen kuin pyrähtää hullunlailla lentoon. Maastossa ratsastaja saattaa olla se, joka säikkyy Karon epäpelokkuutta. Maastoesteitä tamma taas hyppelee jostain syystä ihan mielissään, vaikka mukana onkin esteitä. Vaikka hyppyjä ei esteiden ylittämiseksi varsinaisestikaan tarvita, kun tamma pompii jo muutenkin. Usein maastossa ja maastoesteillä oltaessa voi käydä, että Karo unohtaa kaiken kouluratsastustaidoistaan oppimansa ja siinä sitten yritetään hallita korvat hörössä eteenpäin painelevaa hevosta.
Kisoissa Karo häslää kaikilla neljällä jalallaan ja meno on sen mukaista. Karo omaa hyvät ja selkeät hermot. Eli hermoilua ennen rataa. Ainakin verryttelyalueella saattaa esiintyä hermostunutta liikuskelua, steppailua ja tanssimista. Usein Karo pistää pystöön oikein kokonaisen shown ja pikkulikat digikameroineen kirkuvat verryttelyalueen reunalla ja kuvaavat, vaikka radalla olisi vauhdissa itse Kyra Kyrklund. Radalle päästessään se kuitenkin rauhoittuu ja yrittää keskittyä parhaansa mukaan radan suorittamiseen. Sen keskittymisen voi tuntea heti, kun ensimmäinen apu on annettu. Hevonen pistää kaikkensa peliin ja varsinkin, jos ihminen todella yrittää. Karolla on mielytyshaluinen tahto. Se antaa kaikkensa ja painaa viimeiseen asti reippaana ja iloisena. Kun on kyse tärkeästä tapahtumasta, voi käydä hyvinkin. Hienosti suoritetun radan jälkeen se sitten keskittyy ottamaan kehut ja kiitokset keimaillen vastaan. Onhan sitä aina kunnia esiintyä, kun voitto on hoidettu kotiin.
Laitumella ja muiden hevosten seurassa Karo on kuin kotonaan. Uusiin kavereihin se suhtautuu tosin ankaralla varauksella ja lataa potkun valmiiksi, jos vaikka hevonen kävisi liian uteliaaksi. Tutuksi tulleet hevoset ovat Karolle kuitenkin hyvin tärkeitä. On yleistä, että huomaa Karon hamuilevan toisen hevosen säkää. Hamuilun jälkeen Karo usein haastaa kaverinsa ja vihamiehensä hurjaan laukkakilpailuun laitumen halki. Laukan jälkeen on hyvä tankata, eli syödä. Tamma viettääkin suuren osan laitumellaoloajastaan turpa maassa. Joko nuuskimiseen tai syömiseen, joista toinen vaihtoehto on todennäköisempi. Puoliveritamma ei yleensä haasta riitaa muiden hevosten kanssa, mutta pikku kahakoita saattaa kunnon ruohostamispaikoista joskus syntyä. Karo nautiskelee ulkona olosta ja yleensä päästyään laitumelle se heti ensimmäisenä etsii jonkun mukavan paikan ja alkaa piehtaroida oikein kunnolla.
© Anki
|
|||
|
|
||
| |
|
|
|
Karo on tarjolla jalostukseen itselleen sopiville oreille sopimuksesta.
s. 22.01.2008, t. KRB Knock Down (i. Nick of Yeneva) omistaja: Sanni S.
s. 20.05.2008, o. KRB Dope Star (i. RQM Sacrosanct) omistaja: Ziki
s. 18.10.2008, t. KRB Murderdoll (i. Kharma Calling QÈ) omistaja: Ziki
02.11.2007 -- kutsu -- KRJ -- Int I -- 1/46
21.11.2007 -- kutsu -- KRJ -- GP -- 5/37
24.11.2007 -- kutsu -- KRJ -- GP -- 3/32
25.11.2007 -- kutsu -- KRJ -- Va A -- 5/49
29.11.2007 -- kutsu -- KRJ -- Va A -- 5/176
06.12.2007 -- kutsu -- KRJ -- GP -- 2/31
07.12.2007 -- kutsu -- KRJ -- GP -- 2/31
09.12.2007 -- kutsu -- KRJ -- Int I -- 1/40
11.12.2007 -- kutsu -- KRJ -- GP -- 1/70
12.12.2007 -- kutsu -- KRJ -- Int I -- 1/35
12.12.2007 -- kutsu -- KRJ -- GP -- 3/20
13.12.2007 -- kutsu -- KRJ -- Int I -- 2/21
13.12.2007 -- kutsu -- KRJ -- GP -- 2/17
15.12.2007 -- kutsu -- KRJ -- Va A -- 6/50
15.12.2007 -- kutsu -- KRJ -- GP -- 5/60
17.12.2007 -- kutsu -- KRJ -- Va A -- 7/50
17.12.2007 -- kutsu -- KRJ -- GP -- 3/46
18.12.2007 -- kutsu -- KRJ -- Int I -- 1/56
19.12.2007 -- kutsu -- KRJ -- Int I -- 5/35
20.12.2007 -- kutsu -- KRJ -- Int I -- 2/24
22.12.2007 -- kutsu -- KRJ -- GP -- 2/59
27.12.2007 -- kutsu -- KRJ -- Int II -- 2/16
28.12.2007 -- kutsu -- KRJ -- Int I -- 1/40
31.12.2007 -- kutsu -- KRJ -- GP -- 1/41
06.01.2008 -- kutsu -- KRJ -- Int I -- 4/40
08.01.2008 -- kutsu -- KRJ -- Int I -- 1/20
10.01.2008 -- kutsu -- KRJ -- GP -- 3/50
10.01.2008 -- kutsu -- KRJ -- Va B -- 7/375
10.01.2008 -- kutsu -- KRJ -- Int II -- 8/81
12.01.2008 -- kutsu -- KRJ -- Int II -- 8/73
13.01.2008 -- kutsu -- KRJ -- Int II -- 1/75
14.01.2008 -- kutsu -- KRJ -- Va A -- 2/19
14.01.2008 -- kutsu -- KRJ -- Va A -- 5/26
14.01.2008 -- kutsu -- KRJ -- Int I -- 4/17
15.01.2008 -- kutsu -- KRJ -- Int I -- 3/17
16.01.2008 -- kutsu -- KRJ -- Int I -- 6/72
18.01.2008 -- kutsu -- KRJ -- GP -- 1/13
19.01.2008 -- kutsu -- KRJ -- Int I -- 3/18
23.01.2008 -- kutsu -- KRJ -- GP -- 4/89
24.01.2008 -- kutsu -- KRJ -- GP -- 3/80
28.01.2008 -- kutsu -- KRJ -- GP -- 1/18
28.01.2008 -- kutsu -- KRJ -- GP -- 3/18
29.01.2008 -- kutsu -- KRJ -- Int I -- 4/24
29.01.2008 -- kutsu -- KRJ -- Int II -- 3/84
02.02.2008 -- kutsu -- KRJ -- Va B -- 4/23
04.02.2008 -- kutsu -- KRJ -- Int II -- 3/21
07.02.2008 -- kutsu -- KRJ -- Int I -- 4/26
07.02.2008 -- kutsu -- KRJ -- GP -- 4/21
10.02.2008 -- kutsu -- KRJ -- Int I -- 5/85
13.02.2008 -- kutsu -- KRJ -- Va B -- 2/42
25.02.2008 -- kutsu -- KRJ -- Int I -- 1/37
21.03.2008 -- kutsu -- KRJ -- GP -- 4/32
26.03.2008 -- kutsu -- KRJ -- Va A -- 1/774
30.03.2008 -- kutsu -- KRJ -- GP -- 2/28
31.03.2008 -- kutsu -- KRJ -- GP -- 4/30
03.04.2008 -- kutsu -- KRJ -- GP -- 2/22
04.04.2008 -- kutsu -- KRJ -- GP -- 3/22
04.04.2008 -- kutsu -- KRJ -- Int I -- 4/19
10.04.2008 -- kutsu -- KRJ -- GP -- 1/19
10.04.2008 -- kutsu -- KRJ -- Int I -- 3/17
14.04.2008 -- kutsu -- KRJ -- Va A -- 3/17
17.04.2008 -- kutsu -- KRJ -- GP -- 1/20
17.04.2008 -- kutsu -- KRJ -- Int I -- 2/30
21.04.2008 -- kutsu -- KRJ -- Va A -- 3/23
21.04.2008 -- kutsu -- KRJ -- Int I -- 1/30
21.04.2008 -- kutsu -- KRJ -- Va A -- 2/23
21.04.2008 -- kutsu -- KRJ -- GP -- 6/36
21.04.2008 -- kutsu -- KRJ -- GP -- 5/36
24.04.2008 -- kutsu -- KRJ -- KN Spec -- 10/122
24.04.2008 -- kutsu -- KRJ -- He A -- 9/102
24.04.2008 -- kutsu -- KRJ -- KN Spec -- 6/122
29.04.2008 -- kutsu -- KRJ -- GP -- 1/18
30.04.2008 -- kutsu -- KRJ -- Int II -- 3/23
30.04.2008 -- kutsu -- KRJ -- GP -- 1/22
01.05.2008 -- kutsu -- KRJ -- Va B -- 2/28
04.05.2008 -- kutsu -- KRJ -- GP -- 4/19
04.05.2008 -- kutsu -- KRJ -- GP -- 3/19
06.05.2008 -- kutsu -- KRJ -- GP -- 2/25
06.05.2008 -- kutsu -- KRJ -- Int I -- 2/34
11.05.2008 -- kutsu -- KRJ -- GP -- 4/21
11.05.2008 -- kutsu -- KRJ -- Int I -- 1/24
13.05.2008 -- kutsu -- KRJ -- GP -- 1/19
13.05.2008 -- kutsu -- KRJ -- GP -- 3/19
13.05.2008 -- kutsu -- KRJ -- GP -- 3/19
15.05.2008 -- kutsu -- KRJ CUP -- Int I -- 18/198
19.05.2008 -- kutsu -- KRJ -- GP -- 4/17
19.05.2008 -- kutsu -- KRJ -- GP -- 1/17
21.05.2008 -- kutsu -- KRJ -- Int I -- 2/17
21.05.2008 -- kutsu -- KRJ -- Int I -- 4/17
31.05.2008 -- kutsu -- KRJ -- GP -- 3/27
03.06.2008 -- kutsu -- KRJ -- Int I -- 4/25
13.06.2008 -- kutsu -- KRJ -- GP -- 4/21
14.06.2008 -- kutsu -- KRJ -- GP -- 2/24
10.07.2008 -- kutsu -- KRJ -- GP -- 5/27
10.07.2008 -- kutsu -- KRJ -- GP -- 5/27
08.08.2008 -- kutsu -- KRJ -- GP -- 3/50
14.08.2008 -- kutsu -- KRJ -- Int I -- 2/26
14.08.2008 -- kutsu -- KRJ -- Int I -- 5/16
14.08.2008 -- kutsu -- KRJ -- Int I -- 3/26
27.08.2008 -- kutsu -- KRJ -- GP -- 1/13