Tilat
Ennen Kronenbourgin saapumista tälle alueelle, paikalla asui rikas, suomalainen pariskunta jotka kasvattivat lehmiä lihantuotantoon. Pihapiiriin kuului tuolloin suuri kartano sekä ison puoleinen navetta lukuisine laitumineen. Navetta purettiin meidän tulon jälkeen lähes kokonaan ja tilalle rakennettiin suuri, 52 paikkainen tallirakennus. Kartano on vielä pystyssä ja toimii tallinomistajan asuntona.
Talli
Itse talli on suuri, valkoinen tiilirakennus kaiken tallialueen reunamilla. Talliin mahdutettiin kaikenkaikkiaan 52 karsinaa, kaksi pesuboxia, toimisto, oleskelutila, rehuvarasto sekä satulahuone. Talli on erittäin tilava sekä ilmava jotta hevosilla olisi mahdollisimman hyvät oltavat. Koko rakennus on ilmaistoitu niin että talvisin se voidaan kylmällä ilmalla saada lämpimäksi sekä kesällä viileämmäksi. Loppujen lopuksi hevoset viettävät vain vähän aikaa päivästä talliss, suurimman osan ajasta ne saavat laiduntaa ulkosalla. Tallin karsinat ovat jaettu kahdelle rivistölle, yhdessä rivistössä on 26 karsinaa eli kolmetoista karsinaa molemmin puolin. Karsinoiden takaseinät ovat tiiltä, loput muut ovenkarmeja lukuun ottamatta ympäröitynä valkoisella puulla. Karsinoissa käytämme alusena turvetta. Karsinoita tallista löytyy kolmen kokoisia, on suuria, suurempia ja todella suuria. Näin takaamme jokaiselle hevoselle enemmän kuin pyörähdys paikan. Toisen rivistön ulommasta päädystä löytyy kaksi pesuboxia jotka ovat tehty käytettäviksi kuraisten tuntejen taikka laidun hetkien jälkeen. Pesuboxit sisältävät lukuisia shamppoita sekä harjoja. Ulko-ovesta tultaessa oikealle puolelle tulee toimisto - sieltä tallin omistajan tavoittaa parhaiten päivisin. Vasemmalle tulee taas oleskeluhuone. Oleskeluhuone on tarkoitettu tallitytöille sekä kisamatkailijoiden levähdyspisteeksi. Sieltä löytyy sohvia, elektroniikkaa, wc, keittokomero sekä vaikka mitä muuta. Oleskelutilan vieressä seuraavana on satulahuone. Satulahuoneessa säilytetään jokaisen hevosen omat varusteet. Jokaisella hevosella on oma "piste" josta löytyy satula- sekä suitsiteline, harja- sekä suojapussit että laatikostosta loimet ja muut tarvittavat lääkkeet tms. Satulahuoneen jälkeen viimeiseksi huoneeksi jää rehuvarasto. Rehuvarastosta löytyy nimensä mukaisesti kaikki tallin rehut joita hevoset syövät. Koska tallilla asuu kilpahevosia, löytyy meiltä paljon vaikka minkämoista ruokaa jokaiselle. Rehuvarasto on lukollinen tila ettei yksikään pullaponi pääse käsiksi herkkuihin.
Tallialue
Tallin pihapiiriin kuuluu tallirakennuksen sekä kartanon lisäksi monia tarhoja, laitumia, maneesi, kenttä, peltoja, runsas määrä upeita maastoja sekä kilpailuja varten katoksia joihin hevoset voidaan jättää kiinni. Tallirakennus sijaitsee tallialueen reunalla, sen etupuolelle on sijoiteltu kaikki muu. Tarhoja Kronesta löytyy viisi kappaletta, jokainen on tilaltaan melko suuri että hyvinkin kolme hevosta mahtuu yhteen. Kahden tarhan pohjat ovat hiekkaa ja kolmen nurmipohjaisia. Loppujen lopuksi hevoset viettävät harvoin aikaa tarhoissa mutta sinne viemme esimerkiksi karsinoiden putsauksen ajaksi muutamia polleja. Laitumia löytyy kolme, kaikki erittäin suuria pinta-alaltaan, yhdelle laitumelle mahtuisi vaikka kaikki tallin hevoset. Laitumet sekä tarhat ovat sähköpaimenella aidattuja, niissä kiertää siis sähkö aina kun yksikin hevonen laiduntaa. Tallin pihasta muutaman sadan metrin päässä on maneesi. Sisäkenttä on kooltaan erittäin suuri, reunoilta löytyvät tilavat katsomot. Maneesi on käytössä aina huonoilla ilmoilla, lisäksi Kronen lähes kaikki kisat kisataan siellä. Hyvillä ilmoilla tietenkin käytämme hiekkapohjaista kenttää. Kenttäkin on kooltaan melko suuri kuitenkin pienempi kuin maneesi. Kentänreunalta löytyy tallin uusi estekalusto johon kuuluu kivat määrät puomeja, muureja, tolppia sekä vaikka minkänäköisiä erikoisuuksia. Entäpä sitten tallialueen kauniit maastot? Pellot ympäröivät koko tallia joka puolelta, ne ovat vapaasti käytettävissä kaikille. Kylläpä muuten hevosetkin tykkäävät revitellä pukkilaukkaa suurilla pelloilla! Maastoreittejä löytyy vaikka minkämoista. On tasaisia laukkareittejä, lyhyitä sekä pitkiä, jos haluaa pidemmälle lähteä niin kannattaa käydä vuorilla kiipeilemässä. Kahden maastoreitin varrelle on rakennettu myös maastoesteradat. Toisen reitin esteet ovat suurempi ja toisen pienempiä jotta muutkin hevoset pääsisivät niitä hyppimään kuin puoliveriset joilta löytyy huomattavasti enemmän pomppua kuin poneilta. Lisäksi tallinpihasta löytyy tämmöisiä 'katoksia' kilpailuihin tulleille ratsukoille. Ratsastajat voivat kiinnittää hevosen omaan 'kopperoon' esimerkiksi varustamisen ajaksi.
Päiväohjelma
07.00 -- Talli aukeaa, hevosten yleinen tarkistus
07.30 -- Hevosten aamuruokinta
08.15 -- Hevoset laitumille
08.45 -- Tallin yleinen siivos, karsinoiden puhdistus
13.00 -- Heinät ulos laitumille
14.30 -- Hevoset sisään
15.00 -- Hevosten liikutusta
17.00 -- Hevoset ulos
18.30 -- Karsinoiden puhdistus
20.30 -- Hevoset sisään, hevosten yleinen tarkistus
21.00 -- Hevosten iltaruokinta
21.30 -- Talli sulkeutuu