Mörkövaara

Viidakkokissa - virtuaalihevonen

NimiViidakkokissa LempinimiKisu
Rek.nroVH18-018-0045 Synt.päivä ja ikä02.01.2018, 4v
Rotu ja sukupuoliSuomenpienhevonen, tamma Säkäkorkeus ja väri139 cm, musta
KoulutustasoHe A, 100cm, Helppo, Noviisi PainotusYleispainotus
KasvattajaEnni Vilander evm Omistajatvisha (VRL-01671)


© Stjarna

Saavutukset

Suomenhevosten kantakirjatilaisuus 20.03.2018
18 + 19 + 19 + 19 = 75p, KTK-II

Luonne

Kisu on varsinainen tammojen tamma, kaikkien valtias ja itse jääräpää. Tässä kohtaa pieni hevonen ja suuri ego niin vahvasti, että hankaluuksilta sen kanssa ei voi välttyä melkeinpä mikään päivä. Milloin se jumittuu aloilleen eikä suostu liikkumaan eteen eikä taakse, milloin se ei antaudu tarhasta kiinni ja milloin se yrittää jopa maistella hoitajaansa. Kisun luonne osaa kiristää hoitajan pinnaa ja paljon, joten sen kanssa on yritettävä ottaa kaikki vain huumorilla ja toimia mahdollisimman päättäväisesti. Kovan kuoren alla kun kuitenkin on myös herkkä tamma, joka haluaa välillä huomiota.

Hoidettaessa Kisu kannattaa sitoa toimien ajaksi kiinni, sillä koskaan ei voi tietää mitä se keksii. Huonoina päivinä tamma osaa näytellä kaunista hammasrivistöään ja jopa käyttää sitä, joten välillä sen kanssa puuhatessa saisi omata silmät selässäkin. Kiinni ollessaan Kisun saa kuitenkin varsin vaivattomasti hoidettua, vaikkakin se saattaa pomppia sivulta sivulle. Varustaessa tamma näyttää toki hapanta naamaa, eikä ole päivänselvä asia, ettäkö ne kuolaimet menisi hetkessä suuhun saati satulavyö vatsan ympäri kiinni. Taluttaessa Kisu on vähän nihkeä, yleensä se on perästä vedettävää sorttia, joka haluaisi lähteä ihan kaikkialle muualle paitsi sinne minne hoitaja haluaa. Kisu ei ole näin ollen mikään maailman helpoin hoidokki vaan itse pirulainen.

Ratsastaessa tamma on varsin hermoja koetteleva tyyppi, etenkin jos sen kanssa ei jaksa riittävän napakasti työstää tehtäviä ja puhumattakaan niistä tilanteista kuin se säikkyy milloin mitäkin. Kisu on aavistuksen verran herkkä ratsastettava, etenkin suusta, joten se protestoi varmasti apuja vastaan jos sen suuhun tulee liikaa painetta. Tällöin se vain heiluttaa päätään, nostelee pyllyään tai pysähtyy keskelle kenttää, tosin näitä se osaa tarjoata silloinkin kun ei ole mikään varsinaisesti hätänä. Näin ollen ratsastajan tulee olla hyvin tasakätinen ja hallittava kroppansa, jotta hän saa ratsastettua Kisun hyvin avuille. Avuilla ollessaan tamma on varsin taitava ja mukava ratsu, joka tekee töitä hyvällä draivilla ja liikkuu kivoin, pienin askelin eteen. Ratsastaja ei saa kuitenkaan liikaa antaa hevoselle ohjaa vaikka kuinka hyvin se liikkuisikin eteenpäin, sillä tilanteen tullen se häviää äkkiä tuntumalta ja niin paketti hajoaa.

Kouluratsastus vaatii hyvin paljon pohjetta ja reipasta mieltä ratsastajalta, jotta Kisu lähtee liikkumaan tahdikkaasti eteenpäin ja alkaa kantamaan itseään hyvässä ryhdissä. Mitään kiemuroita Kisu ei varmasti ilmaiseksi anna, jokainen liike ja askel täytyy kirjaimellisesti ratsastaa, jotta ne tulee tehtyä niin kuin kuuluukin. Vaikka alkuun tamma tuntuukin täysin mahdottomalta, on se tilanteen tullen suorastaan häikäsevän hyvä kouluratsu, jonka menoa ei voi kuin ihailla. Potentiaalia sillä riittää helppo A luokkiin, joten siltä sujuu hienosti mm. avo- ja sulkutaivutukset, puhumattakaan laukanvaihdoista käynnin kautta.

Esteratsuna Kisu on kohtalainen, ensimmäinen haaste sen kanssa on saada se riittävän reippaassa laukassa eteen - se kun ei ymmärrä miksi tarvitsisi juosta ja hikoilla kun voi myös löntystää. Napakalla kuskilla vauhtia alkaa kuitenkin hiljattain tulemaan, jolloin hypytkin lähtevät rullaamaan varsin kivassa temmossa. Mikään maailman taidokkain estehevonen Kisu ei varmasti ole, se vaatii paljon apuja lähestymisissä, ponnistuspaikalla kuin esteelläkin. Metrin ratoja hyppäävä tamma ei kuitenkaan aristele muutoin esteillä, hyvällä ratsastajalla se selviytyy haastavistakin radoista ketteryydensä ansiosta upeasti.

Kilpailuissa tamma voi olla vähän hermostunut uudesta ympäristöstä ja siitä hälinästä, joten jälleen kerran sen vieressä täytyy olla päättäväisesti. Matkat kilpapaikoille sujuvat ihan hyvin, toki Kisu tykkää välillä härnätä ja olla menemättä traileriin, mutta kun sen sinne saa niin matkustaa se varsin ongelmitta. Kilpapaikalle saavuttaessa se keskittyy kaikkeen muuhun kuin hoitajaansa, joten se täytyy vain napakasti palauttaa takaisin maanpinnalle. Lämmittely on syytä tehdä hyvin huolellisesti eikä sitä saa missään tilanteessa jättää puolitiehen, tai sitten se kostautuu varmasti radalla. Välillä Kisu tekee kilpailuissa varsin hienoa jälkeä ja yllättää kaikki suorituksillaan, mutta joskus se taas motivoituu enemmän ratsastajansa nolaamiseen kuin voittamiseen.

Sukulaiset

i Viidakon Valtias evm
sh-o, m, 154cm
ii Villiviidakko evm
sh-o, tprn, 153cm
iii Viikkori evm
sh-o, rn, 151cm
iie Aprillia evm
sh-t, prn, 153cm
ie K.M. Turotar evm
sh-t, m, 157cm
iei Turkanen evm
sh-o, klm, 164cm
iee K.M. Sipuriina evm
sph-t, m, 146cm
e Kissanminttu evm
sph-t, m, 140cm
ei Kissoriini evm
sh-o, m, 154cm
eii Kiivinki evm
sh-o, trn, 155cm
eie Hurmaaja evm
sph-t, m, 150cm
ee Vinkajan Valma evm
sph-t, m, 141cm
eei Varsin Velmu evm
sph-o, rn, 145cm
eee Sutsuma evm
sph-t, m, 142cm

i. Viidakon Valtias syntyi aloittelevalle kasvattajalle, joka ei orin ollessa varsa nähnyt siinä kyvykästä kilpahevosta ja siksi möi sen eteenpäin - vaan toisin kävi! Valtiaasta kehittyi varsin komea ja hyvärakenteinen ori, väritykseltään se oli musta ja säkäkorkeutta tältä löytyi tasan 154cm. Nuoremmiten Valtiasta nähtiin hyvällä menestyksellä näyttelyssä, se sai paljon kehuja tuomareilta lihaksikkaasta rakenteestaan ja oli usein BIS sijoilla asti. Ori oltiin aikeissa kantakirjata, muttei sitä koskaan ennätetty tekemään. Myös ratsuna Valtias oli varsin menestynyt hevonen, sillä kilpailtiin useiden vuosien ajan kouluratsastuksessa vaativa B tasolla ja esteillä 90cm luokkia. Erityisesti kouluratsastuksessa ori keräsi paljon sijoituksia, se omasi kauniit isot liikkeet ja toimi omistajansa alla kuin ajatuksen voimalla, joka toi hurjia pisteitä kotiin. Luonteeltaan Valtias oli varsin energinen ja lujatahtoinen, se jos jotain päätti niin hoitajalla oli narussa pitelemistä. Ratsastaessa se oli kuitenkin paljon tasaisempi ja yhteistyökykyisempi, joka takasi hyvän menestyksen kilpailuissa. Kisauransa ohessa Valtias astui kuutisen tammaa, saaden varsin kauniita ja potentiaalisia varsoja. Ori periytti suurelle osalle näistä mustaa väritystään sekä hyvin päättäväistä luonnettaan, mutta myös kilpakykyään. Viidakon Valtias joutui jo yhdeksän vuoden ikäisenä onnettomuuteen, jolloin se päästettiin raskain mielin tuskistaan.

ii. Villiviidakko oli maineikkaan suomenhevoskasvattajan kasvattama ori, joka synnyttyään jäi kasvattajalleen kilpa- ja jalostuskäyttöön. Nuorena Villiviidakko oli luonteeltaan periksiantamaton ja välillä jopa todellinen ongelmatapaus, eikä sen koulutuksesta meinannut tulla yhtään mitään. Orin kanssa työstettiin lähes joka päivä useiden vuosien ajan erilaisia ratsukuvioita, kunnes lopulta kuuden vuoden ikäisenä sen kanssa päästiin kilparadoille. Kovasta odotuksesta huolimatta ensimmäiset kilpailut menivät penkin alle, mutta vähitellen kokemuksen karttuessa Villiviidakko alkoi voittamaan luokkia odotetusti. Parhaimpana vuonna sillä kisattiin vaativa B ja 100cm luokissa koulussa ja esteillä, sekä kentässä helppoa luokkaa varsin hyvällä menestyksellä. 11 vuoden ikäisenä, viiden vuoden kisaurankan jälkeen, se pääsi kisaeläkkeelle satojen sijoitusten siivittämänä. Väritykseltään Villiviidakko oli tummanpunaruunikko kera tähtipään ja säkäkorkeutta se omasi vajaat 153cm. Ensimmäisen tammansa ori astui viiden vuoden iässä, jonka jälkeen se toimi kymmenen vuotta jalostusorin virassa. Villiviidakko sai tuona aikana useita kymmeniä jälkeläisiä, joita on myöhemmiten nähty hyvällä menestyksellä kilpailuissa kuin kilpailuissa. Orin ollessa 17 vuoden ikäinen sille olisi pitänyt etsiä uusi koti, sillä talliin tarvittiin tilaa nuoremmille, mutta lopulta kasvattaja päättikin lopettaa sen.

ie. K.M. Turotar oli ravisukuinen suomenhevostamma, joka ei itse kuitenkaan koskaan startannut yhdessäkään ravikilpailussa. Tamman osti suoraan kasvattajalta nuori tyttö, joka ratsukoulutti Turottaren itse ja opetti sen myös ajolle. Useiden vuosien ajan Turotar toimi puskaratsun virassa, pääosin kuljettaen omistajaansa tukka hulmuten maastossa. Iän karttuessa omistajaa alkoi vähitellen kiinnostamaan tavoitteellinen valmentautuminen ja kilpaileminen, joten ei aikaakaan kun tammaa alettiin näkemään pienissä ratsastuskilpailuissa. Koulukisoissa Turotarta nähtiin pääosin raviluokissa, jossa se ei kuitenkaan menestystä niittänyt. Esteillä sillä riitti kapasiteettia puolestaan hienosti metriin saakka, jonka parista se napsikin kotiin viemisiksi muutamia sijoituksia. Luonteeltaan Turotar oli käsiteltäessä hyvin kiltti ja osakseen rauhallinen, mutta ratsastaessa sillä puolestaan piisasi virtaa ihan riittämiin. Turottaren omistaja ei missään vaiheessa ollut kiinnostunut kasvatuksesta ja jalostushommista, mutta Turottaren kasvattajan pyynnöstä hän antoi tammansa ystävänsä liisaukseen yhden varsan ajaksi. Näin ollen syntyi Viidakon Valtias, joka oli kuin ilmetty emänsä mustan värityksensä myötä. Turottarella alkoi vanhemmiten ilmetä yhtä jos toista vaivaa, pääosin suolisto- ja jalkaongelmia. Kun eläinlääkärin reissuihin alkoi menemään rahaa joka kuukausi, päätettiin Turotar lopettaa 22 vuoden iässä.

e. Kissanminttu oli aikoinaan hyvin taitava valjakkohevonen, jolla kisattiin nuoresta iästä lähtien vaativia luokkia menestyksekkäästi. Vuosien ajan se keräsi mainetta omistajansa kanssa valjakon parissa, kunnes tämä omistaja sairastui ja Kissanminttu myytiin eteenpäin. Uudessa kodissa sen kanssa alettiin käymään enemmän ratsuntehtäviä lävitse, jolloin huomattiin sen varsin hieno hyppytekniikka ja potentiaali esteille. Vanhemmiten Kissanminttua alettiin siten näkemään enemmän esteradoilla, aina metrin luokissa asti ihan hyvällä menestyksellä. Luonteeltaan tamma oli tasainen ja nöyrä, se oli melko vaatimaton ja näin ollen oli tyytyväinen kenen tahansa huomiosta. Väritykseltään Kissanminttu oli musta ja säkäkorkeutta tällä oli 140cm, joten se oli pienhevosen mitoissa. Tamma omasi varsin hyvän rakenteen, jota käytiin pariin otteeseen myös näyttelykehissä esittämässä, joskin jääden aina toiselle sijalle. Kissanminttu sai elämänsä aikana yhteensä neljä varsin hienoa jälkeläistä, kaksi ensimmäisellä omistajalla ja kaksi toisella. Jokaista näistä jälkeläistä on nähty varsin hyvällä menestyksellä myöhemmällä iällä kilparadoilla emänsä tapaan. Aktiivinen hyppääminen alkoi näkyä 14 vuoden iässä Kissanmintun jaloissa, jonka jälkeen se oireili harva se päivä jalkojaan. Lopulta tamma lopetettiin 19 vuoden ikäisenä niiden takia.

ei. Kissoriini vaihtoi elämänsä aikana useaan otteeseen kotia, sillä se ei ollut miellyttämishaluinen yksilö, eikä se tullut juuri toimeen ihmisten kanssa. Luonteeltaan se oli hyvin säpäkkä ja energinen, se osasi näyttää taivaanmerkit ihmisille jotka sitä yhtään aristelivat. Todennäköisesti oria oli kohdeltu kaltoin kasvattajansa luona eikä se näin ollen osannut vanhemmitenkaan enää luottaa ihmisiin yrityksistä huolimatta. Kissoriinia yritettiin useaan otteeseen ratsu- ja ajokouluttaa, vaan jokainen kouluttaja luovutti sen kanssa, sillä eivät saaneet siitä mitään irti. Näin ollen orilla ei koskaan esimerkiksi kilpailtukaan, sillä hyvä jos sen selässä edes pysyi. Tästä huolimatta Kissoriini omasi äärimmäisen hienon rakenteen, joka toi sille paljon menestystä näyttelykehissä eri elämänsä vaiheissa. Ori kantakirjattiin yhdeksän vuoden ikäisenä KTK-I palkinnolle varsin hyvin pistein. Väritykseltään Kissoriini oli musta ilman mitään merkkejä ja säkäkorkeutta sillä oli 154cm. Luonteensa vuoksi oria ei liiemmin jalostukseen käytetty, se sai elämänsä aikana vain kolme jälkeläistä, nekin yhdistettynä varsin kilttiluonteisiin tammoihin. Kissoriini periytti jälkikasvulleen hyvää rakennettaan ja mustaa väritystään, eikä onneksi juurikaan luonnettaan. Orin ollessa 16 vuoden ikäinen, silloinen omistaja tunsi hevosen olleen antaneen jo kaiken annettavan, joten se päätettiin lopettaa.

ee. Vinkajan Valma oli varsin ihana ja hyväluonteinen suomenpienhevostamma, johon kukaan ei voinut olla rakastumatta. Valma oli äärettömän sympaattinen hevonen, se tuli kaikkien kanssa toimeen ja oli hyvin seurallinen sekä ihmisiä että muita hevosia kohtaan. Siksi tämä kultakimpale toimikin paljon paikallisen kylän lasten ratsuna, vaikka todellisuudessa se oli menestyvä valjakkohevonen. Valmalla kilpailtiin vaativalla tasolla valjakossa, jossa erityisesti tarkkuuskoe oli sen vahvinta alaa. Tamma voitti yhtenä vuotena mm. suomenhevosten mestaruuden valjakossa, sekä muita lukuisia arvostettuja kilpailuja. Valjakon ohella Valma oli todellakin myös etevä ratsu, mutta omistajan valjakkopainotteen vuoksi sillä ei kisattu ratsastuskilpailuissa. Väritykseltään sirorakenteinen tamma oli musta, jonka lisäksi sillä oli takajaloissa sukat. Säkäkorkeutta tällä löytyi sentilleen 141cm, joten se oli melko pienikokoinen. Siitokseen Valmaa käytettiin kaksi kertaa, jolloin se sai varsin ihastuttavat tammavarsat. Toinen näistä varsoista peri emänsä varsin pienen koon sekä lahjat valjakkoon, mutta toinen valitettavasti ei ennättänyt taitojaan näyttämään, sillä se menehtyi tapaturmaisesti vuoden ikäisenä. Valma eli varsin pitkäikäiseksi, eikä se sairastellut elämänsä aikana eikä vanhemmiten juuri ollenkaan. Vasta 28 vuoden iässä se sairastui pääntautiin, jolloin se oli parasta lopettaa oireiden pahentuessa.

Jälkeläiset

s. 05.02.2018, o. Mörkövaaran Viidakkokettu (i. Kuningaskettu) omistaja: Dimma
s. 20.03.2018, o. Mörkövaaran Intiaanipokeri (i. Nopparuletti) omistaja: Jewell
s. 17.04.2018, t. Mörkövaaran Kesäkissa (i. Leijonaleikki) omistaja: tvisha

Kisakalenteri - sijoituksia KRJ 42, ERJ 42, KERJ 42, VVJ 42, VSR 4 kpl

22.01.18, KRJ Roscoff, Helppo A, 07/50
24.01.18, KRJ Ratsutalli Lilja, Helppo B, 03/30
25.01.18, KRJ Ratsutalli Lilja, Helppo B, 01/30
26.01.18, KRJ Ratsutalli Lilja, Helppo B, 04/30
27.01.18, KRJ Roscoff, Helppo A, 05/50
30.01.18, KRJ Roscoff, Helppo A, 04/50
02.02.18, KRJ Kisakeskus Lamoca, Helppo B, 03/30
03.02.18, KRJ Teilikorpi, Helppo A, 01/40
03.02.18, KRJ Teilikorpi, Helppo A, 02/40
04.02.18, KRJ Kisakeskus Lamoca, Helppo B, 02/30
04.02.18, KRJ Teilikorpi, Helppo A, 01/40
06.02.18, KRJ Kisakeskus Lapland, Helppo A, 04/30
06.02.18, KRJ Kisakeskus Lamoca, Helppo B, 02/30
06.02.18, KRJ Teilikorpi, Helppo A, 03/40
07.02.18, KRJ Kisakeskus Lamoca, Helppo B, 02/30
08.02.18, KRJ Kisakeskus Lamoca, Helppo B, 01/30
09.02.18, KRJ Teilikorpi, Helppo A, 02/40
09.02.18, KRJ Kisakeskus Lapland, Helppo A, 05/30
09.02.18, KRJ Kisakeskus Lamoca, Helppo B, 04/30
10.02.18, KRJ Kisakeskus Lamoca, Helppo B, 05/30
11.02.18, KRJ Kisakeskus Lapland, Helppo A, 04/30
11.02.18, KRJ Kisakeskus Lamoca, Helppo B, 01/30
12.02.18, KRJ Kisakeskus Lapland, Helppo A, 04/30
13.02.18, KRJ Kisakeskus Lapland, Helppo A, 01/30
13.02.18, KRJ Holmberg, Helppo A, 05/30
14.02.18, KRJ Holmberg, Helppo A, 01/30
14.02.18, KRJ Kisakeskus Lapland, Helppo A, 04/30
16.02.18, KRJ Kisakeskus Lapland, Helppo A, 04/30
16.02.18, KRJ Kisakeskus Lamoca, Helppo B, 02/30
01.03.18, KRJ Dashner Stable, Helppo A, 01/30
02.03.18, KRJ Syndur, Helppo A, 05/30
03.03.18, KRJ Syndur, Helppo A, 04/30
03.03.18, KRJ Syrjän Ratsutalli, Helppo A, 01/30
07.03.18, KRJ Syndur, Helppo A, 03/30
07.03.18, KRJ Kisakeskus Lapland, Helppo A, 05/30
09.03.18, KRJ Syndur, Helppo A, 01/30
09.03.18, KRJ Dashner Stable, Helppo A, 05/30
11.03.18, KRJ Syrjän Ratsutalli, Helppo A, 05/30
12.03.18, KRJ Dashner Stable, Helppo A, 05/30
15.03.18, KRJ Syrjän Ratsutalli, Helppo A, 02/30
17.03.18, KRJ Syndur, Helppo A, 02/30
19.03.18, KRJ Dashner Stable, Helppo A, 05/30

21.01.18, VVJ Mörkövaara, Noviisi koulukoe, 01/30
22.01.18, VVJ Breandan, Noviisi yhdistetty, 02/40
23.01.18, VVJ Mörkövaara, Noviisi koulukoe, 02/30
26.01.18, VVJ Mörkövaara, Noviisi koulukoe, 04/30
28.01.18, VVJ Breandan, Noviisi yhdistetty, 05/40
29.01.18, VVJ Mörkövaara, Noviisi koulukoe, 01/30
30.01.18, VVJ Breandan, Noviisi yhdistetty, 02/40
01.02.18, VVJ Breandan, Noviisi yhdistetty, 01/32
04.02.18, VVJ Breandan, Noviisi yhdistetty, 04/32
09.02.18, VVJ Breandan, Noviisi yhdistetty, 01/32
10.02.18, VVJ Breandan, Noviisi yhdistetty, 02/32
11.02.18, VVJ Erkinheimot, Noviisi tarkkuuskoe, 04/28
13.02.18, VVJ Erkinheimot, Noviisi koulukoe, 01/29
13.02.18, VVJ Erkinheimot, Noviisi tarkkuuskoe, 03/28
15.02.18, VVJ Mörkövaara, Noviisi tarkkuuskoe, 05/50
16.02.18, VVJ Erkinheimot, Noviisi tarkkuuskoe, 02/28
17.02.18, VVJ Mörkövaara, Noviisi tarkkuuskoe, 02/50
18.02.18, VVJ Holmberg, Noviisi yhdistetty, 02/30
20.02.18, VVJ Mörkövaara, Noviisi koulukoe, 05/50
23.02.18, VVJ Mörkövaara, Noviisi tarkkuuskoe, 03/50
24.02.18, VVJ Breandan, Noviisi kestävyyskoe, 02/42
26.02.18, VVJ Breandan, Noviisi kestävyyskoe, 01/42
26.02.18, VVJ Mörkövaara, Noviisi koulukoe, 01/50
27.02.18, VVJ Mörkövaara, Noviisi koulukoe, 02/50
01.03.18, VVJ Mörkövaara, Noviisi tarkkuuskoe, 07/50
02.03.18, VVJ Mörkövaara, Noviisi tarkkuuskoe, 01/50
02.03.18, VVJ Syrjän Ratsutalli, Noviisi koulukoe, 05/30
07.03.18, VVJ Syrjän Ratsutalli, Noviisi koulukoe, 02/30
08.03.18, VVJ Dashner Stable, Noviisi koulukoe, 01/30
10.03.18, VVJ Mörkövaara, Noviisi tarkkuuskoe, 06/50
11.03.18, VVJ Dashner Stable, Noviisi koulukoe, 01/30
12.03.18, VVJ Dashner Stable, Noviisi koulukoe, 02/30
12.03.18, VVJ Erkinheimot, Noviisi tarkkuuskoe, 03/14
13.03.18, VVJ Erkinheimot, Noviisi tarkkuuskoe, 02/14
14.03.18, VVJ Syrjän Ratsutalli, Noviisi koulukoe, 03/30
15.03.18, VVJ Mörkövaara, Noviisi tarkkuuskoe, 04/50
17.03.18, VVJ Mörkövaara, Noviisi tarkkuuskoe, 01/50
18.03.18, VVJ Mörkövaara, Noviisi koulukoe, 04/50
19.03.18, VVJ Mörkövaara, Noviisi tarkkuuskoe, 03/50
20.03.18, VVJ Syrjän Ratsutalli, Noviisi koulukoe, 04/30
20.03.18, VVJ Mörkövaara, Noviisi tarkkuuskoe, 05/50
22.03.18, VVJ Mörkövaara, Noviisi tarkkuuskoe, 02/50

31.01.18, VSR CUP Susiraja, Helppo C, 05/33
31.01.18, VSR CUP Susiraja, Helppo, 03/33
31.01.18, VSR CUP Susiraja, Noviisi yhdistetty, 02/04
31.05.18, VSR CUP Susiraja, Noviisi yhdistetty, 01/03
01.02.18, ERJ Teilikorpi, 100cm, 05/40
04.02.18, ERJ Teilikorpi, 100cm, 01/40
04.02.18, ERJ Mörkövaara, 100cm, 04/30
05.02.18, ERJ Mörkövaara, 100cm, 05/30
07.02.18, ERJ Kisakeskus Lapland, 100cm, 04/30
08.02.18, ERJ Mörkövaara, 100cm, 02/30
09.02.18, ERJ Kisakeskus Lapland, 100cm, 01/30
09.02.18, ERJ Teilikorpi, 100cm, 03/40
10.02.18, ERJ Teilikorpi, 100cm, 04/40
10.02.18, ERJ Mörkövaara, 100cm, 05/30
11.02.18, ERJ Holmberg, 100cm, 01/30
11.02.18, ERJ Vähäpelto, 100cm, 05/30
12.02.18, ERJ Raatteen Suomenhevoset, 100cm, 01/30
12.02.18, ERJ Teilikorpi, 100cm, 03/40
12.02.18, ERJ Mörkövaara, 100cm, 04/30
13.02.18, ERJ Teilikorpi, 100cm, 01/40
13.02.18, ERJ Raatteen Suomenhevoset, 100cm, 02/30
14.02.18, ERJ Stratocaster, 100cm, 02/40
15.02.18, ERJ Raatteen Suomenhevoset, 100cm, 02/30
15.02.18, ERJ Teilikorpi, 100cm, 03/40
16.02.18, ERJ Teilikorpi, 100cm, 03/40
17.02.18, ERJ Teilikorpi, 100cm, 04/40
18.02.18, ERJ Raatteen Suomenhevoset, 100cm, 05/30
19.02.18, ERJ Mörkövaara, 100cm, 02/30
03.03.18, ERJ Hengenvaara, 100cm, 04/100
04.03.18, ERJ Hengenvaara, 100cm, 08/100
04.03.18, ERJ Kaarnan Suomenhevoset, 100cm, 03/40
05.03.18, ERJ Kaarnan Suomenhevoset, 100cm, 05/40
05.03.18, ERJ Kisakeskus Lapland, 100cm, 04/30
08.03.18, ERJ Syrjän Ratsutalli, 100cm, 01/30
11.03.18, ERJ Rustvalla, 90cm, 02/30
12.03.18, ERJ Rustvalla, 90cm, 01/30
16.03.18, ERJ Rustvalla, 90cm, 03/30
16.03.18, ERJ Kisakeskus Lapland, 100cm, 02/30
19.03.18, ERJ Syrjän Ratsutalli, 100cm, 05/30
19.03.18, ERJ Rustvalla, 90cm, 05/30
20.03.18, ERJ Syrjän Ratsutalli, 100cm, 04/30
20.03.18, ERJ Rustvalla, 90cm, 01/30
22.03.18, ERJ Vuorna, 100cm, 01/30
23.03.18, ERJ Vuorna, 100cm, 02/30
26.03.18, ERJ Duán Stable, 100cm, 03/30
31.05.18, ERJ CUP Ventos, 100cm, 08/178

01.02.18, KERJ Teilikorpi, Helppo, 02/40
02.02.18, KERJ Huvitus, Helppo, 03/30
04.02.18, KERJ Ros Cirein, Helppo, 04/27
06.02.18, KERJ Huvitus, Helppo, 03/30
07.02.18, KERJ Huvitus, Helppo, 05/30
08.02.18, KERJ Ros Cirein, Helppo, 01/27
10.02.18, KERJ Vähäpelto, Helppo, 03/30
11.02.18, KERJ Turmeltaja, Helppo, 06/40
12.02.18, KERJ Kisakeskus Weldon, Helppo, 06/50
13.02.18, KERJ Vähäpelto, Helppo, 03/30
14.02.18, KERJ Turmeltaja, Helppo, 05/40
15.02.18, KERJ Kisakeskus Weldon, Helppo, 04/50
16.02.18, KERJ Team Marten, Helppo, 03/50
17.02.18, KERJ Kievarinkuja, Helppo, 02/40
17.02.18, KERJ Wouters Warmbloods, Helppo, 01/50
18.02.18, KERJ Vähäpelto, Helppo, 04/30
19.02.18, KERJ Vähäpelto, Helppo, 03/30
19.02.18, KERJ Teilikorpi, Helppo, 01/40
20.02.18, KERJ Huvitus, Helppo, 05/30
20.02.18, KERJ Vähäpelto, Helppo, 02/30
01.03.18, KERJ Syrjän Ratsutalli, Helppo, 03/30
01.03.18, KERJ Dashner Stable, Helppo, 02/30
02.03.18, KERJ Hengenvaara, Helppo, 10/100
03.03.18, KERJ Raatteen Suomenhevoset, Helppo, 02/30
06.03.18, KERJ Hengenvaara, Helppo, 01/100
08.03.18, KERJ Serenity Brook, Helppo, 04/50
09.03.18, KERJ Serenity Brook, Helppo, 05/50
09.03.18, KERJ Hengenvaara, Helppo, 05/100
12.03.18, KERJ Raatteen Suomenhevoset, Helppo, 02/30
13.03.18, KERJ Raatteen Suomenhevoset, Helppo, 04/30
13.03.18, KERJ Raatteen Suomenhevoset, Helppo, 03/30
14.03.18, KERJ Syrjän Ratsutalli, Helppo, 04/30
16.03.18, KERJ Dashner Stable, Helppo, 02/30
18.03.18, KERJ Dashner Stable, Helppo, 03/30
18.03.18, KERJ Raatteen Suomenhevoset, Helppo, 02/30
19.03.18, KERJ Raatteen Suomenhevoset, Helppo, 01/30
20.03.18, KERJ Serenity Brook, Helppo, 03/50
23.03.18, KERJ Revuelto, Helppo, 01/50
23.03.18, KERJ Serenity Brook, Helppo, 05/50
25.03.18, KERJ Revuelto, Helppo, 07/50
27.03.18, KERJ Serenity Brook, Helppo, 03/50
29.03.18, KERJ Serenity Brook, Helppo, 07/50

17.02.18, NJ Pirunkorpi, BIS5, MVA-SERT, pt. Lissu T.

Valmennukset ja päiväkirja

26.01.2018
Rankan kisapäivän päätteeksi suuntasin illalla Kisulla maastoilemaan, joka oli ainakin aluksi huono idea. Tamma säpsyi aivan kaikkea, niin varjoja kuin ääniäkin, joten välillä minä sain oikeasti roikkua satulassa kiinni jotta pysyin selässä. Yritin jämäkästi koota ajatuksiani ja itse rentoutua selässä, jotta minun rauhallisuuteni alkoi vähitellen tarttumaan myös hevoseen. Parinkymmenen minuutin kävelyn, tai lähinnä pomppimisen, jälkeen saavuimme lumisen pellon reunaan, jolloin en malttanut pyytää Kisua laukkaamaan. Tamma tuntui ajattelevan, että ei kai tuo hölmö ihminen minua tuonne hankeen pistä juoksemaan, mutta kyllä! Muutaman kymmenen metrin laukattuaan tamma vasta itse innostuikin hankilaukasta ja pisti itse yllättäen viidennen vaihteen silmään. Tällöin lumi pöllysi vallan ihanasti ympärillämme ja itse nautin menosta aivan täysin siinä vauhdin huumassa, niin kuin tuntui hevonenkin.
Reilun kolmen vartin jälkeen saavuimme takaisin tallille, joskin minua huvitti se, että tämän maastoilun piti olla rauhallinen. Kisu puuskutti hirmuista tahtia kun se oli niin hapoilla ja hiki virtasi kaulaa myöten, tsih, hupsis! Nakkasin tammalle fleeceloimen niskaan ja jäähdyttelin sitä vielä hetken aikaa pihalla taluttaen, kunnes vein sen sisälle lämpimään karsinaansa. Kisun hoitaja tuli auttamaan varusteiden pois ottamisessa ja harjaamisessa, samaan aikaan kun itse venyyttelin tamman jalat. Olin maastoilusta varsin hyvillä mielin, sillä tuntuu, että olemme vähitellen löytämässä tämän hevosen kanssa sen yhteisen sävelen. Innolla odotan Kisun kanssa taas huomisia kilpailuja, toivottavasti ne sujuu hyvin!

19.01.2018
Eilen tein kenellekään mitään kertomatta nopean etelän reissun Helsingin kupeeseen, jossa vierailin Vilanderin Ennin tallilla. Hänellä oli myynnissä kolmen vuoden ikäinen suomenpienhevostamma Viidakkokissa, johon olin netin välityksellä ihastunut. Paikanpäällä minua odotti varsin kuvankaunis ilmestys, joka ei selkään päästyänikään yhtään huono ollut, vaikka ratsukoulutus oli vielä vaiheessa. Olin varsin myyty tälle hevoselle, joten teimme kauppakirjat ja lähdin takaisin Mörkövaaraan Viidakkokissan kanssa. Joka sai hyvin omaperäisesti kutsumanimekseen Kisu!
Eilinen meni tammaa lähinnä ihastellessa, mutta tänään rupesimme sitten kunnolla töihin - tarkoitus olisi nimittäin tuota pikaa startata kisaradoilla. Kasvattaja oli tehnyt vallan hyvää työtä Kisun kanssa, joten minun tehtäväkseni jäi tehdä vain loppusilaus. Pieneksi pettymykseksi Kisu ei meillä kotona enää ollut niin mukavaluonteinen kun kasvattajansa luonaan, toki varmasti maisemanvaihdoksella on osansa asiaan kaiken ollessa vielä uutta. Tamma on ollut koko päivän känkkäränkkänä, eikä se ole toiminut ihan odotusten mukaan. Ratsastaessa se painaa apuja vastaan ja nakkelee vain niskojaan, joten töitä sen kanssa saa hiki otsalla tehdä. Nyt ei auta siten kuin odottaa, että tamma kotiutuu paremmin, rauhoittuu ja pääsemme tutustumaan toisiimme paremmin. Josko hommat lähtisi sitten pelittämään paremmin!
Tallitytöt ovat Kisun temppuilusta huolimatta ihastuneet siihen kyllä täysin, jo aamulla tuntui olevan pieni nahina siitä kuka saa sen tarhaan viedä. Siinäpä sitä meillä onkin tehtävää kun valkkaamme tammalle ikioman hoitajan, kuka sen pestin mahtaakaan saada!

Tämä on virtuaalitalli   |   Tämä on virtuaalihevonen   |   Ulkoasu © turjake 2017   |   Tausta © Wade Brooks (CC BY-NC 2.0)