| Nimi | Fiktion Loimu | Lempinimi | Loimu |
| Rek.nro | VH11-018-1483 | Synt.päivä ja ikä | 14.06.2010, ikä |
| Rotu ja sukupuoli | Suomenhevonen, tamma | Säkäkorkeus ja väri | 155 cm, vprt |
| Koulutustaso | Helppo A, 60cm | Painotus | Kouluratsastus |
| Kasvattaja | Milja, Fiktio | Omistaja | Hawering (VRL-01671) |
Fiktion Loimu on mitä ilmeisemmin perinyt luonteensa täysin vanhemmiltaan: isä käyttäytyy aina maltillisesti ja on hyvä tapainen, kun emä on taas vähän innokkaampi ja energisempi tapaus - sitä kaikkea on myös Loimu. Tamma käyttäytyy aina vähän niin kuin itse tykkää, vaikka onkin hyväkäytöksinen hevonen, ei se anna kaikkien hyppiä nenilleen. Ja energiaa tältä hevoselta löytyy ulkoillessa jos keneltä, vauhtia se omaa loputtomiin. Loimu on myös siitä ihanteellinen hevonen että se on hyvin oppimishaluinen ja varmajalkainen, ja siten siten se on osaavalla ratsastajalla upea ratsu.
Hoidettaessa Loimu on hyvin rauhallinen, sillä ei ole kiire minnekään eikä se näe tarpeekseen ilkeillä hoitajalleen. Kun tamman karsinaan astuu, on se innoissaan korvat höröllä karsinan ovella vastassa hoitajaansa, koska hoitajahan tietää vain yhtä asiaa - makupaloja ja rapsutuksia. Kiinni Loimua ei kannata hoidettaessa edes yrittää laittaa, sillä vasta riimussahan se tyttö alkaakin temppuilla eikä silloin harjaamisestakaan tule mitään. Paikoillaan oleminen vapaasti ei tuota tammalle ongelmaa jolloin se on myös huomattavasti helpompi hoidettava. Antaa harjauttaa itsensä nätisti, ainoa pieni mutta syntyy pään harjauksesta, siitähän Loimu ei pidä sitten ollenkaan. Kun hoitaja laskee harjan turvan päälle, vetäisee tamma samantien turpansa mahdollisimman kauas hoitajastaan. Kaviot puhdistuvat nopeasti, niiden kanssa tulee erittäin harvoin ongelmia. Loimu nostaa lähestulkoon itsestään jalkansa maasta ja jaksaa seisoa kolmella jalalla sen aikaa että hoitaja saa työnsä tehtyä. Satuloidessa Loimu tietenkin vähän pullistelee, mutta hoikan vatsan ympärille menee vyö kuin vyö reippaasti kiinni, eli vyötä ei tarvitse hiki otsassa vetää. Suitsiessa Loimu kääntää mitä luultavimmin aluksi sen turpansa pois tai ainakin vetää sen niin korkealle kattoon ettei lyhyt hoitaja siihen yllä edes koskemaan. Kuitenkin kun turvasta saa topakan otteen, tietää Loimu, että hoitaja on nyt tosissaan eikä se enää pelleile tämän kustannuksella. Yleisesti Loimu on siis erittäin helppo hoidettava jota voivat huoletta hoitaa vähän kokemattomatkin hevosharrastajat.
Ratsastettaessa tamma on hieman haastavampi kuin maasta käsiteltynä, sillä virtaa riittää eikä Loimu jarrupoljinta omaa. Siinä mielessä Loimu on hyvä ratsastettava ettei se ratsastajaa heitä selästään eikä muutenkaan jaksa kauheasti temppuilla. Yleiseksi ongelmaksi on kuitenkin juuri muodostunut epämääräinen kuumuminen ja rauhattomuus, eli selkään tarvitaan aina osaava ratsastaja, joka saa pidettyä tämän pienen ja pippurisen tamman käsissään. Kun Loimun selkään nousee, ei se yleensä malta odottaa että ratsastaja on tukevasti satulassa, vaan se lähtee purskuttamaan eteenpäin omia aikojaan. Mikäli tamman kanssa aikoo saada tunnilla jotain aikaseksi, täytyy olla alusta asti hyvin topakkana eikä saa antaa sille yhtään omaa ohjaa. Loimu ei ole herkkä suustaan, eli silloin kun se lähtee kävelemään oman pään mukaan, ei ohjasta riuhtominen yleensä paranna tilannetta. Parhaiten sen saa liikkumaan pohkeilla sekä jonkinmoisilla ääniavuilla, mutta niidenkin tehokkuus aina välillä vähän vaihtelee. Koska Loimu on koulupainotteinen hevonen, taittaa se siis parhaiten kouluratsastuksen. Tällä hetkellä tammalla on kapasiteettia helppo a tasolle asti, myöhemmin saatamme kouluttaa sitä vaativiinkin luokkiin. Mutta joka tapauksessa, perusasiat hyvin hallinnassa ja vähän enemmänkin, eli niissä ei ole juurikaan hiomista. Kun Loimun saa rauhoittumaan ja kuuntelemaan, paljastuu siitä silloin se oppimishaluinen ihastuttava kouluratsu mistä aikaisemmin mainittiin. Myös esteitä tyttö hyppää mielellään, tosin niillä tuppautuu lähes aina kuumumaan, varsinkin jos hypätään yhtään korkeampia. Loimulla mennään keskimäärin 60 sentin rataesteitä tällä hetkellä, korkeampia tuskin tullaan hyppäämään jalkojen säästämiseksi. Omaa joka tapauksessa hyvän hyppytyylin, ja on muutenkin energinen hyppääjä. Myös maastossa Loimu on mukava ratsu, eikä se välttämättä tarvitse mukaan toista hevostoveria, sillä pysyy varmajalkaisena yksinkin ollessaan. Todella harvoin säikkyy mitään, tietenkin välillä jäädään tienposkeen kyttäilemään ja vähän pompata, mutta ei sen kummempaa.
Kisoissa Loimu on käytännössä melko varma, mutta alkuunhan se sählää ja säätelee omiaan. Tallin pihassa se menee reippaasti traikkuun, lastaaminen ja itse matkustaminen ei tuota mitään ongelmaa tammalle. Kun kisapaikalle päästään, alkaa sitä intoa tulemaan vähän lisää ja tietenkinhän sitä tulee, kun uusi paikka ja uusia hevostovereita ympärillä. Loimua kannattaa heti aloittaa rauhoittelemaan, eli vähän kävelemään ja tutustumaan kisapaikkaan. Lämmittelyt täytyy muistaa tehdä huolella, ja lämmittelylläkin on vain yksi tarkoitus - saada Loimu väsymään. Sillä saa vetää sata kierrosta täyttä laukkaa sekä tehdä haastavia koulukuvioita, jotta siltä lähtee sitä virtaa pois, jotta se jaksaa keskittyä itse suorituksessa. Taitavalla kisaajalla Loimu on hieno kilparatsu, se yrittää kyllä parhaansa mukaan kuunnella ratsastajaa, ja liikkumaan myös siten oikein. Joskus kilpailuissa tulee sellainen hetki, että tamma tuntuu todellakin liikkuvan pelkällä ajatuksen voimalla, kun ratsastaja antaa mitättömän pieniä apuja, ja silti Loimu liikkuu upeasti. Paljolti kisoissa menestyminen on kisaajasta kiinni, kuinka antaa sille oikeanlaisia apuja, ja kuinka pitää oma käsi vakaana.
| i Fiktion Roomu sh-o, rt, 155cm YLA3, KRL-II, SLA-II |
ii Purje-Aatos sh-o, trt, 155cm YLA3, SLA-I |
iii Purjehtija evm sh-o, tprt, 156cm |
| iie Haaveilija evm sh-t, trt, 152cm |
||
| ie Tiitun Vilima sh-t, vrt, 153cm YLA3, SLA-II |
iei Tiitun Jeremias evm sh-o, prt, 155cm |
|
| iee Tiitun Venla evm sh-t, rt, 150cm |
||
| e Sannin Lotta sh-t, prt, 153cm KRJ-I |
ei Laulun Voima sh-o, trn, 151cm |
eii Laulun Liito-Orava evm sh-o, rt, 153cm |
| eie Laulun Leijatar evm sh-t, trn, 150cm |
||
| ee Leija-Lotta sh-t, vrt, 155cm |
eei Aatteen Lento evm sh-o, vrt, 155cm |
|
| eee Vauhti-Siiri evm sh-t, rt, 154cm |
i. Fiktion Roomu on upea suomenhevosori kasvattajanaan Milja, virtuaalitalli Fiktio. Roomu on asustellut koko elämänsä kasvattajansa hoivissa, jossa se on
päässyt näyttämään taitonsa kouluradoilla. Kouluratsastuksesta poika on kerännyt yli 40 sijoitusta, ja kapasiteettia siltä löytyy vaativa b tasolle asti.
Väritykseltään Roomu on rautias hyvän rakenteen kera ja säkäkorkeutta siltä löytyy noin 155 senttiä. Jälkeläisiä orilla on tällä hetkellä neljä kappaletta, joista
kaikki ovat sijoittuneet jollain tavoin näyttelyjen tai kilpailujen merkeissä. Hyvätapainen Roomu on palkittu suomenhevosten laatuarvostelussa toisella palkinnolla.
ii. Loimun isänisä on hienompaakin hienompi suomenhevosori Purje-Aatos, jonka on kasvattanut Saija Leinonen. "Aatos" myytiin jo nuorena Fiktioon
Miljan hoiviin, jossa se asustelee yhä viettäen eläkepäiviä. Ori omaa mitä upeimman ulkomuodon, väritykseltään se on tummanrautias vaaleine
jouhineen ja säkäkorkeutta siltä löytyy 155 senttiä. Rauhallinen, mutta reipasluontoinen Aatos on painotettu kouluratsastukseen ja
nuorempana se on kilpaillut aktiivisesti kyseisen lajin parissa, sijoituksia löytyy yli 60 kappaletta! Ori on jättänyt
jälkeensä kahdeksan toistaan hienompaa jälkeläistä, joista suurinosa on päässyt näyttämään kyntensä kilpakentillä.
iii. Kouluradoilla useasti tavattu Purjehtija jätti jälkeensä toinen toistaan upeampia suomenhevosia. Tämä komea tuuheaharjaksinen ori menestyi kouluratsastuksessa aina vaativa B-luokissa saakka. Kisoista ori palasi kotiin yleensä ruusuke suitsissa. Jalostuskäyttöön siirryttyä oriin luokse tulvi tammoja, eikä ihme, olihan ori komea ja rakennekin sillä oli korrekti. Näyttelyissäkin oriin kanssa käytiin ihan hyvällä menestyksellä. Jälkeläisiä kertyi kaikenkaikkiaan lähes viisikymmentä, joille ori periytti koulutaituruutta ja monille tuuhean ja pitkän harjan. Ori nukahti ikiuneen 26-vuotiaana. (© Kasvattaja)
iie. Hieman tuntemattomammasta suvusta oleva Haaveilija oli erinomainen kouluratsu, mutta rauhallisen luonteensa ansiosta se toimi myös opetushevosena ratsastuskoululla. Monesti juuri ratsastuskoulun ratsastajat osallistuivat tammalla pieniin seurakisoihin, mutta oli sillä jossakin vaiheessa ihan kunnon kisaajakin. Tämän kanssa Haaveilija kilpaili aluetasollakin. Pari kertaa tamma ehti varsoakin, kun kilpailuista ja opetushommista pidettiin taukoa. Toinen jälkeläisistä on näyttelyissä ja koulukisoissa menestynyt raudikko tamma ja toinen tietysti Aatos. Haaveilija menehtyi 23-vuotiaana. (© Kasvattaja)
ie. Tiitun Vilima on hieno suomenhevostamma kasvattajanaan Taina Tiittanen. Hyväluontoinen Vilima on kuvankaunis tamma, väritykseltään se on vaaleanrautias ja säkäkorkeutta siltä löytyy noin 153 senttiä.
Vilima asustelee Miljan luona virtuaalitalli Fiktiossa viettäen eläkepäiviään, takanaan on monenmoista kilpailua ja jälkeläistä. Kouluratsastuksessa tamma taittaa
kaikki helpot luokat, ja kyseisillä tasoilla se on sijoittunut kilpailuissa kymmeniä kertoja. Jälkeläisiä Vilima on saanut viisi kappaletta, joista kaikki
ovat pärjänneet hyvin kouluradoilla tai näyttelyissä. Tamma on palkittu SLA-II ja YLA3 palkinnoin.
iei. Punarautias Tiitun Jeremias on tullut tutuksi kouluradoilta. Temperamenttinen ori on nuoresta pitäen ollut hankala käsitellä, mutta taitonsa se on totisesti kouluradoilla näyttänyt. Erityisesti sen liikkeet ovat ihastuttaneet katsojia. Pikkuhiljaa ori on siirtymässä täyspäiväiseksi siitosoriiksi ja sille onkin jo kovasti kysyntää. (© Kasvattaja)
iee. Tiitun Venla on kilpaillut kouluratsastuksessa aluetasolla ja menestynytkin kohtalaisen hyvin. Luonteeltaan tamma on hyvin perus suomenhevonen ja väritykseltäänkin liinaharjainen rautias. Tällä hetkellä Venla toimii täysin siitostammana ja varsoja onkin tähän mennessä kertynyt viisi. Tamma alkaa kuitenkin olla jo varsin iäkäs, että ajatus viimeisen varsan teettämisestä alkaa olla ajankohtainen. (© Kasvattaja)
e. Loimun emä Sannin Lotta on hieno kouluratsu kasvattajanaan Cecilié Stud. Lotta on luonteeltaan
hyvin energinen, mutta esimerkiksi ratsastaessa se pysyy hyvin ratsastajan alla pelleilemättä. Taittaa
kaikki helpot luokat, joiden parista se onkin kerännyt monia kymmeniä KRJ-sijoituksia. Väritykseltään tämä
ihastuttava tamma on punarautias ja säkäkorkeutta siltä löytyy vajaat 153 senttiä. Lotta on jäänyt jo eläkkeelle kilpailemisesta
ja jalostuksesta, jälkeläisiä se on pyöräyttänyt maailmaan viisi kappaletta (joista kaikki menestyneitä!) Fiktion kasvattamana.
ei. Laulun Voima oli luonteeltaan ja tavoiltaan mielenkiintoinen sekoitus joka valloitti ainakin kouluradat.
Oli hyvin kapasiteetikas kouluratsu, siltä löytyy max vaativa b tasolta yli 50 sijoitusta! Väritykseltään
"Voima" oli upea tummanruunikko ja säkäkorkeutta se omasi vain vajaat 151 senttiä. Orilla on tiedettävästi
vain yksi jälkeläinen, Loimun emä Sannin Lotta. Voiman kasvatti Laila Satala ja se asui Cecilié Studissa Viivin hoivissa
koko elämänsä.
eii. Laulun Liito-Orava jäi elinaikanaan hieman unholaan eikä siten orista tiedetä paljoa. Laila Satalan kasvattama
ori pärjäili luultavasti kohtuu hyvin koulu- ja estekilpailuissa seuratasolla. Väritykseltään Liito-Orava
oli perinteinen rautias ja säkäkorkeutta tältä löytyi vajaat 153 senttiä. Ori astui elämänsä aikana
muutaman tamman, muttei syntyneistä varsoista tiedetä kuin Laulun Voima. Lopetettiin jalkavikaan.
eie. Laulun Leijatar oli sukunsa yksi menestyneimpiä näyttelyhevosia. Tamma osallistui ensimmäiseen
näyttelyynsä vajaan vuoden vanhana, ja sen jälkeen se kahmi useita voittoja useiden vuosien ajan näyttelykehistä.
Omasi siis hyvän rakenteen jonka lisänä oli upea tummanruunikko väritys ja vajaat 150 senttiä korkeutta.
Oli myös helppo ratsastettava, etenkin kouluratsastus oli Leijan vahvimpia lajeja. Tamma jätti jälkeensä
kolme hienoa jälkeläistä, joista jokainen on päässyt näyttämään taitojaan kilparadoilla ja näyttelykehissä.
ee. Leija-Lotta asui koko pitkän elämänsä Cecilié Studissa Sannin hoivissa vieroitettuaan kasvattajansa
Riina Vähäpellon luota. Oli hyvin menestyksekäs kouluratsu, sijoituksia löytyy useita kymmeniä jopa
vaativa a tasolta saakka! Se starttasi myös muutamissa este- ja valjakkolähdöissä keräten muutamat
sijoitukset. Luonteeltaan Lotta oli melko fiksu, mutta kuitenkin energinen, mikä näkyy vielä Loimun luonteessa.
Väritykseltään Lotta oli ihastuttava liinakko ja säkäkorkeutta siltä löytyi vajaat 155 senttiä. Jälkeläisiä
sai vain yhden, Loimun emän Sannin Lotan.
eei. Aatteen Lento oli hyvätapainen, rauhallinen suomenhevosori kasvattajanaan Anja Vepsä. "Lento" nähtiin
useissa kouluratsastuskilpailuissa elämänsä aikana, joista se keräsikin voittoja ja sijoituksia
useita kymmeniä kappaleita. Kuitenkin rohkean luonteen omaava Lento menestyi myös kohtuu hyvin näyttelyissä
omaten hyvän rakenteen, vaaleanrautiaan värityksen ja 155 sentin säkäkorkeuden. Ori sai 22 vuotisen
elämänsä aikana seitsemän jälkeläistä, joista suurinosa menestyi isänsä tavoin.
eee. Vauhti-Siiri oli yleispainotteinen suomenhevostamma, joka menestyi niin este- kuin myös kouluratsastus
kilpailuissa. Kyseisten lajien parista tältä tammalta riitti kapasiteettia pitkälle, vaativa b tasolle
koulussa ja 100cm esteillä. Väritykseltään "Siiri" oli perinteinen rautias läsipäällä ja säkäkorkeutta
se omasi 154 senttiä. Tiedettävästi tamma asui kasvattajansa luona koko elämänsä, jonka kanssa se kierti
kilpailuissa ja sai kaksi upeaa jälkeläistä.
s. 26.11.2010, o. Mörkövaaran Virvatuli (i. Vaapukan Armas) omistaja: Toffe
s. 25.08.2011, o. Mörkövaaran Jermu (i. Virnan Vekseli) omistaja: Daivive
09.02.2012
Tällä viikolla olen itse paljolti Loimun saanut ratsastettua, tiistaina esteitä, keskiviikkona koulua ja tänään torstaina sitten vaihteeksi maastoilua.
Miten ihana onkin viettää välillä laatuaikaa tämän ihanan tamman kanssa, aina kun ei tahdo aika kaikille tallin hevosille riittää...
No mutta Loimun kanssa käytiin vetää kohtuullisen rauhallinen maastolenkki kun kahtena päivänä on nyt ahkerasti treenailtu, siksi mentiin lähinnä Loimun vauhdin mukaan.
Luonteenomaisestihan tammassa sitten sitä virtaa riitti eikä siksi maastoilumme ollut todellisuudessa kovin rauhallinen.
Pyrin pitämään Loimun reilun kahdeksan kilometrin lenkillä kuitenkin kohtuullisen hitaassa vauhdissa, nopeaa käyntiä ja hieman reipasta ravia, mutta
laukkaamisen säästin tammalle sitten ihan tarhaan. Koska Loimu ei ollut takaisin tallille tullessa kerennyt hikoamaan, laitoin sille toppaloimen päälle ja suoraan ulos kavereiden luokse.
07.02.2012
Tänään päätin koittaa Loimun kanssa hypellä vähän pieniä esteitä, tammalla kun hirveästi ei olla viime aikoina oikeastaan hypitty.
Alkuun Loimu oli hieman laiska ja sain ajaa sitä reippaasti eteen jotta esteet tulisivat ylittymään, ja hiljalleenhan se alkoikin toimimaan niin kuin halusin.
Kentälle rakentelin 40-60cm pystyjä sekä oksereita, joita sitten reippaassa laukassa lähdimme ylittelemään.
Ensiksihän Loimu nyt lähinnä vain kompuroi puomeihin kun ei jalkojen nosto oikein sujunut, mutta lukuisilla toistoilla
sain sen hyvin pystyt ylittämään, jonka jälkeen lähdimme ottamaan lisäksi oksereita. Lopussa Loimu hyppi jo oikein mallikkaasti,
vähän sain ponnistuspaikalla auttaa hevosta esteen ylitse, mutta muuten erittäin tyytyväinen tammaan olen.
Nyt on sitten tamman kanssa parin kuukauden estehypyt tehty.
05.02.12012
Viime kuussa Loimu kävi näyttäytymässä kouluratsastusjaoksen laatuarvostelussa saaden toisen (KRJ-II) palkinnon.
Ensimmäinen palkinto jäi vain neljästä pisteestä kiinni, eli paremmalla rakenteella oltaisiin ensimmäinenkin saatu, mutta
hyvin tyytyväinen tuohon kyseiseen palkintoon myös.
Tämän viikon alussa, vai viime viikolla, ilmoitin Loimun mukaan yleislaatuarvosteluun, eli jännäämme sieltäkin tulevaa palkintoa.
Tänään sitten ilmotin tamman vielä suokkienkin laatuarvosteluun ja siten onkin Loimun laatuarvostelut käyty lävitse.
Kovaa rumbaa alkuvuosi siis tamma kanssa menty, mutta se hiljentyy sitten helmikuun jälkeen. Loimullahan on vain kaksi jälkeläistä
ja siksi se pääseekin oikein jalostustamman rooliin ennen eläkkeelle siirtymistä.
10.01.2012 Kouluvalmennus, valmentajana carkki
Jälleen tajusin aloittavani valmentamaan todella vauhdikasta parivaljakkoa. Jo alkuraveissa menonnen meinasi muistuttaa vähän formulan menoa ympäri rataa, mutta vähitellen puolipidätteillä Loimu rupesi rauhoittumaan. Otimme ravista käyntiin siirtymisiä mahdollisimman rauhallisesti, sillä nopeat siirtymiset luultavasti vain kuumentaisivat tammaa entisestään. Siirtymiset sujuivat parin hätäisemmän yrityksen jälkeen melko hyvin, jolloin jatkoimme vähän eri tehtävällä, nimittäin pohkeenväistöllä ympyrällä. Loimu meinasi olla vähän hukassa, mutta selkeämmillä avuilla se suostui työskentelemään huomattavasti paremmin ja väisti takaosaansa hyvin. Laukassa otimme vain ympyrätyöskentelyä, välillä askelta pidentäen ja välillä lyhentäen. Tämän sujuessa hyvin, otimme siirtymiset mukaan tähänkin. Pari kertaa ensin raviin, ja lopussa jo käyntiinkin. Loimu toimi todella hyvin lopussa!
29.12.2011
Nyt on sitten Loimunkin "laatuarvostelu-ura" lähtenyt käyntiin! Tänään tuli pähkäiltyä uuden KRJ laatiksen tilaisuuden
ilmestyessä, että ketäs mukaan tällä kertaa lähteekään, ja Loimuunhan sitä päädyttiin. Toisena hevosena
tosin myöskin Fiktiolainen tamma, Taikavarpu. Loimun kanssa minulla ei ole kyseisessä laatuarvostelussa minkäänmoisia
odotuksia, kunhan palkituksi vain tulee niin hyvä. Tämän laatuarvostelun jälkeen suuntailemme Loimun kanssa
varmaan varsapuuhiin ja sen jälkeen vielä yleis- ja suomenhevosten laatiksiin. Katsellaan muutamien viikkojen kuluttua,
että millainen palkinto käytiin tammalle hakemassa!
27.11.2011
Eilisen kouluvalmennuksen myötä otimme Loimun kanssa tänään hieman rennommin ja siksi lähdimme maastoilemaan.
Ilma ei ollut täysin mitä suotuisin, välillä taivaalta satoi räntää ja siksi olo oli hieman märkä... Tamma
ravaili rauhallisesti merkistäni eteen ja olipa kerrankin ihana, kun ei ollut kiire mihinkään ja hevonenkin
pysyi rauhallisena alla. Kävimme reilun kolmen vartin lenkin heittämässä, pääsääntöisesti käynnillä ja ravilla menimme, mutta
pitihän sitä laukkasuoralla myös hieman päästellä... Välillä Loimu kyttäili puskiin kun tuuli niin kovasti ja oksat heiluivat mukana, mutta
muutoin reissumme onnistui hyvin, sitä märkää räntäsadetta tietenkin myöskään lukuunottamatta. Takaisin tallilla
sain todella kuivata Loimua ja laittaa kunnon loimen selkään jotta ei pikku-tamma vilustu märkänä... Tietysti
tammaa lämmitti vielä enemmän se suuri heinäläjä jonka karsinaansa sai.
26.11.2011 Kouluvalmennus, valmentajana Viivuska
Harjoittelimme tänään Fiktion Loimun kanssa vastalaukkaa ja keskikäyntiä. Olin kuullut, että tamma ei ollut mikään rauhallisin yksilö, joten ehdotin, että ennen valmennusta sinä vähän juoksuttaisit tammaa liinassa. Näin saisi tamma vähän purkaa ylimääräisiä energioitaan.
Kun olit saanut tamman liikkumaan mukavan rauhallisesti, kipusit sen selkään ja aloittelimme alkuverryttelyt. Edelleen tamma oli hieman kiireinen, mutta kaarevilla urilla se onneksi jo rauhoittui jonkin verran. Verryttelyn lopuksi työstimme laukkaa hieman pidempään, että saisimme sen hyvään kuntoon ennen vastalaukka harjoittelua. Aluksi laukkasimme vastalaukkaa ihan suoralla uralla, että tamma pääsisi jujulle siitä mikä on homman nimi. Tamma liikkuikin yllättävän rauhallisesti ja meni sopivan kootussa muodossa.
Sitten treenasimme vastalaukkaa puoliympyrällä. Nostitte vastalaukan H:sta ja käänsit sitten S:stä keskiympyrälle. R:ssä te palasitte takaisin uralle. Tamma oli aluksi turhan kiireinen, mutta pikku hiljaa se alkoi sopivasti työskentelemään myös takaosallaan ja homma meni pari kertaa todella hyvinkin. Treenasimme samaa myös toiseen suuntaan.
Valmennuksen lopuksi jätimme vähän aikaa keskikäynnin harjoitteluun. Vaikka voisi kuvitella, että keskikäynti on helppoa, mutta varsinkin reippaamman hevosen kanssa se ei aina suju. Tahallaan jätinkin käyntiharjoittelun lopputuntiin, että tamma olisi rauhoittunut. Keskityimme ratsastajan istuntaan ja tamma liikkuikin mukavan rennosti. Lopuksi ratsastitte vielä loppuverryttelyt.
27.10.2011 Kouluvalmennus, valmentajana Matilde
Loimun kanssa tärkeänä osana valmennusta pidin rauhallisuutta. Jo se, miten
nousit selkään, vaikutti tamman käytökseen. Suosittelin jo ennen valmennusta,
että tänään ratsastetaan hieman kovemmilla kuolaimilla, jotta sinun ei
jarruttamisen sijasta tarvinnut keskittyä muuta kuin omaan istuntaasi. Teimme
harjoitusta ympyrällä, vastalaukkaa sekä temmon vaihtelua. Istuit hyvin ja se
vaikutti tammaan suurella määrin, kun olit itse luottavainen. Harjoittelimme
myös sulku- ja avoväistöjä ympyrällä. Siinä sinun tarvitsi pitää ulko-ohja
erityisen tasaisella tuntumalla, jotta tamman liike pysyisi kauniina ja
tasaisena. Tämän ratsukon menoa oli ilo katsella!
25.09.2011
Vedin tänään Loimulla sellaisen koulutreenin, että oli kyllä väsynyttä hevosta ja ratsastajaa ratsastuksen jälkeen.
Lähes kaksi tuntia työstettiin kaikenlaisia tehtäviä aloittaen käynnistä ja siirtyen ravin kautta aina laukkatehtäviin.
Loimu oli alkuun vähän tahmea ja sitä sai kunnolla ajaa eteenpäin ennen kuin se lähti toimimaan oikeinpäin, mutta keskittyessään tehtäviin
se sitten kulkikin kohtuullisen nätisti. Laukassa tammalla kyllä virtaa myös riitti, paljon sai puolipidätteitä käyttää jotta
lapasessa Loimu hyvin pysyi, varmasti eilisen vapaapäivän myötä vähän energiaa oli kertynyt. Ei mitään, hikitreenin jälkeen
Loimu sai karsinaan yllensä loimen ja suuren kasan heinää nenänsä eteen.
30.08.2011
Kesän mittaan löysin Loimulle sen kivan oritoverin, Virnan Vekselin, jolla sitten tamma heinäkuun kieppeillä astutettiin.
Veksili asuu Loimun kasvattajan luona ja olikin ikään kuin luontainen valinta tälle hevoselle kun Milja sitä jalostukseen tarjosi.
No, 25.8 syntyi ihastuttava pieni oripoika, joka nimettiin Mörkövaaran Jermuksi. Punarautias pienokainen on havaittu hieman kipakkaluontoisemmaksi
hevoseksi, joka toivottavasti vanhetessaan hieman rauhoittuu ja pääsee vanhempiensa tavoin tähtäämään kouluradoille.
Jermu muuttaa parin kuukauden kuluessa uuteen kotiinsa Suomenhevostalli Helmeen, jossa siitä huolta pitää Daivive.
25.05.2011
Loimun kanssa olemme eläneet hyvinkin hiljaiseloa koko alkuvuoden, mitään ei olla oikeastaan lomailun ohella viitsitty tehdä.
Mörkövaara on ollut vähän remontissa ja pieniä muutoksia toimintaan ja hevosten pariin tehty, mutta syksyyn mennessä asia korjaantuu ja lähdemme Loimunkin kanssa jatkamaan kilpauraa.
Ennen syksyä olisi tammalle haaveissa toinen jälkeläinenkin mikäli sopiva ori vai löytyy ja siihen asiaan sitten toivotaankin parasta.
Vielä vähän kisailua, sitten valmentautumista ja olemmekin jo Loimun kanssa laatuarvosteluvalmiita!
Kovat olisivat siis loppuvuoden tavoitteet.
13.03.2011
Eilen Mörkövaarassa kävi kengittäjä pistämässä todella monelle hevoselle irtokengät jalkaan, myös Loimulle.
Tarhoissa ja maastoissa ovat sen verta kovasti ilmeisesti pistäneet esityksiä pystyyn, että ei tahdo raudat jaloissakaan ihan helposti pysyä.
Kengittäjä sai tehtyä Loimun kanssa tietysti työnsä rauhassa, tamma seisoi kengityksen ajan nätisti aloillaan eikä juuri hetkahtanutkaan kengittäjästä.
Molempiin takajalkoihin tamma sai siis uudet menopelit, joilla olikin hyvä jatkaa samantien tarhaan riekkumaan.
Täytyy vähän tarkkailla, että mitä ne hevoset niin touhuavat, vai lienekö missä syy näihin jatkuviin irtokenkiin. Kengittäjässä?
26.11.2010
Tänään iloksemme syntyi ensimmäinen Loimun jälkeläinen; upea suomenhevosori Mörkövaaran Virvatuli.
"Tuomo" on väritykseltään punarautias ja säkäkorkeutta tältä tulee aikuisena löytymään vähän päälle 150 senttiä.
Mikäli tämä reipas nuori tulee vain vanhempiinsa (i. Vaapukan Armas) löytyy siltä varmasti kapasiteettia
pitkälle vaativiin luokkiin asti kouluratsastuksen parista. Tuomo pääsee onneksemme hyvään kotiin Loimun
hyvien jälkeläisnäyttöjen toivossa: vieroituksen jälkeen ori lähtee Steckeriin Toffen hoiviin kilpakäyttöön, missä
asusteleekin ennestään jo kolme upeaa Mörkövaaralaista. Toivotaan heille siis onnea ja menestystä yhteiseloon!
03.11.2010
Tammalla ollaan kilpailtu nyt ahkerasti kouluratsastuksen parissa, sijoituksia löytyy jo upeat 34 kappaletta.
Loimu on siis yllättänyt kaikki hyvällä menestyksellään, eikä sitä huonoksi kilparatsuksi tietenkään voi väittää näillä tuloksilla.
Tarkoituksenamme on kilpailla noin 60 KRJ sijoitukseen asti, kunnes Loimu jää ansaitulle kilpaeläkkeelle. Sijoituksien ollessa
kasassa alamme aktiivisesti valmentautumaan tammalla, jotta saadaan paljon kommentteja ulkopuolisilta
valmentajilta ja niiden kautta lisäpisteitä laatuarvosteluihin. Suunnittella on Loimulle vielä tälle kuulle ensimmäinen jälkeläinen, mikäli vain löydetään
Loimulle täydellinen orisulhanen. Katsellaan mitä marraskuu tuo tullessaan!
30.09.2010 Kouluvalmennus
Hawering saapui Loimun kanssa iloisin mielin treeneihin. Tamma vaikutti oikein rauhalliselta ja mukavalta, mutta alkuverryttelyssä ilmenikin, että Loimu on hieman kova suustaan. Hawering joutui tekemään aika paljon siirtymisharjoituksia hetken aikaa ympyrällä, sillä neiti ei oikein halunnut hidastaa. Pian alkoi näkymään jo hitusen eroa, kun saatiin Loimu kuuntelemaan istuntaa. Tuossa hommassa väsyisi niin ratsastaja kuin hevonen itsekin. Kun loimu oli jo paremmin kuulolla, voitiin siirtyä uralle muiden joukkoon. Neiti oli hiukan kuumunut, mutta Haweringin kylmät hermot pitivät tilanteen melko hyvin hanskassa. Varsinaisessa tehtävässä keskityimme keskiaskellajeihin. Loimulle kirjaimellisesti tuotti tämä asia hankaluuksia, mutta onneksi valmennuksessa saatiin asiaa parempaan suuntaan. Lävistäjällä Loimu alkoi kiihdyttämään vauhtia ja kulman tullessa vastaan ei Hawering kyennyt kovinkaan saamaan hevosta enää takaisin. Tehtiinpä niin, että voltti tehtiin kulmassa ennen lävistäjälle menoa ja lävistäjän jälkeen, jolloin Loimu alkoikin pikkuhiljaa kunnella. Keskikäyntiharjoituksissa Loimuneiti oli paljon parempi ja siinä Hawering saikin kovasti kehua tammaa. Loppuverryttely tapahtui sitten rennossa lennokkaassa ravissa ja Loimu sai samalla hieman venyttää kaulaansa. Kotiläksyksi he saivat siirtymisharjoituksia ja kehotin neidille jopa kuolaimen vaihtoa, jotta kontrolli tulisi olemaan passeli. Kuitenkin tamma kehittyy parempaan suuntaan kokoajan.
25.09.2010
Loimu sai tänään viimein ulkonäön, upea tammasta tulikin! Muutenkin meillä on hyvin lähtenyt yhteistyö pelittämään,
Loimu on ollut hyvä luontoinen hevonen, ja sen kanssa on ollut ilo työskennellä. Hyvin nöyräksi ja
varmaksi ratsuksi se on osoittautunut nuoresta iästään huolimatta, oppivainen ja innokas hevonen, mikäs sen hienompaa! Kilpaileminen ollaa myös aloitettu,
tamma on pärjännyt ihan hyvin helpoissa luokissa, eikä isompia ongelmia ole syntynyt. Tarkoituksena olisi
nyt kilpailla reippaasti muutamia kymmeniä krj sijoituksia, joista nyt on kasassa jo kuusi kappaletta.
Parin kuukauden päästä olisi harkinnoissa myös ensimmäinen pikku-Loimu, mutta siitä lisää kun ajankohta
on sopiva.
28.08.2010
Tänään päivästä näin ht.netissä topan, jossa Milja möi jo-syntyneitä suomenhevoskasvattejaan. Katselin molemmat vaihtoehdot lävitse,
jolloin ihastuin täysin toisen tamman, Fiktion Loimun sukuun. Kysyin tietenkin Miljalta, että lähtisikö kyseinen tamma minun matkaani Mörkövaaraan,
ja tänään illasta talliin asteli upea punarautias suomenhevonen. Tamma hurmasi jo koko Mörkövaaran tallinväen ihastuttavalla, hyvin innokkaalla olemuksellaan. Loimun vanhemmat ovat menestyneet hyvin kouluratsastuksen parissa, siksipä
tämäkin tamma tulee olemaan tallissa kouluratsuna. Tavoitteena meillä olisi aloittaa piakoin kilpaileminen helpoissa koululuokissa, ja kerätä niistä
useita kymmeniä sijoituksia. Sijoituksien jälkeen harkitsemme varsoja hienojen isäehdokkaiden löytyessä, ja myöhemmällä iällä katselemme, että olisiko
Loimusta jonkinsortin laatuarvosteluihin. Toivotaan, että Loimu saa Mörkövaarasta tarvitsemansa hyvän kodin.
|
22.09.10, KRJ (kutsu), Helppo A, 02/40 23.09.10, KRJ (kutsu), Helppo B, 05/50 25.09.10, KRJ (kutsu), Helppo C, 02/50 26.09.10, KRJ (kutsu), Helppo A, 05/30 28.09.10, KRJ (kutsu), Helppo C, 04/100 02.10.10, KRJ (kutsu), Helppo C, 04/30 12.10.10, KRJ (kutsu), Helppo B, 06/50 15.10.10, KRJ (kutsu), Helppo C, 06/50 18.10.10, KRJ (kutsu), Helppo B, 05/50 18.10.10, KRJ (kutsu), Helppo A, 04/60 19.10.10, KRJ (kutsu), Helppo B, 06/60 19.10.10, KRJ (kutsu), Helppo C, 01/45 20.10.10, KRJ (kutsu), Helppo A, 04/50 20.10.10, KRJ (kutsu), Helppo B, 03/60 20.10.10, KRJ (kutsu), Helppo C, 01/50 22.10.10, KRJ (kutsu), Helppo B, 04/60 22.10.10, KRJ (kutsu), Helppo B, 07/50 22.10.10, KRJ (kutsu), Helppo B, 03/50 23.10.10, KRJ (kutsu), Helppo B, 04/50 23.10.10, KRJ (kutsu), Helppo A, 06/50 25.10.10, KRJ (kutsu), Helppo B, 05/40 26.10.10, KRJ (kutsu), Helppo A, 03/40 28.10.10, KRJ (kutsu), Helppo C, 04/30 28.10.10, KRJ (kutsu), Helppo C, 01/30 02.11.10, KRJ (kutsu), Helppo A, 04/30 07.11.10, KRJ (kutsu), Helppo A, 04/50 11.11.10, KRJ (kutsu), Helppo A, 07/50 11.11.10, KRJ (kutsu), Helppo B, 04/30 11.11.10, KRJ (kutsu), Helppo B, 03/50 13.11.10, KRJ (kutsu), Helppo A, 07/50 14.11.10, KRJ (kutsu), Helppo B, 03/50 14.11.10, KRJ (kutsu), Helppo B, 03/50 16.11.10, KRJ (kutsu), Helppo A, 01/60 17.11.10, KRJ (kutsu), Helppo A, 05/60 17.11.10, KRJ (kutsu), Helppo A, 06/50 |
18.11.10, KRJ (kutsu), Helppo A, 01/50 18.11.10, KRJ (kutsu), Helppo A, 02/50 20.11.10, KRJ (kutsu), Helppo A, 05/40 20.11.10, KRJ (kutsu), Helppo B, 02/30 20.11.10, KRJ (kutsu), Helppo A, 02/40 21.11.10, KRJ (kutsu), Helppo A, 07/50 21.11.10, KRJ (kutsu), Helppo A, 06/50 21.11.10, KRJ (kutsu), Helppo B, 02/30 22.11.10, KRJ (kutsu), Helppo A, 01/40 23.11.10, KRJ (kutsu), Helppo B, 05/30 25.11.10, KRJ (kutsu), Helppo A, 07/50 25.11.10, KRJ (kutsu), Helppo B, 06/50 26.11.10, KRJ (kutsu), Helppo A, 02/30 27.11.10, KRJ (kutsu), Helppo A, 02/50 28.11.10, KRJ (kutsu), Helppo A, 05/30 29.11.10, KRJ (kutsu), Helppo A, 04/60 30.11.10, KRJ (kutsu), Helppo A, 07/50 11.11.10, KRJ (kutsu), Helppo A, 05/50 12.11.10, KRJ (kutsu), Helppo A, 06/50 03.09.11, KRJ (kutsu), Helppo B, 04/50 08.09.11, KRJ (kutsu), Helppo B, 06/50 16.09.11, KRJ (kutsu), Helppo B, 03/40 17.09.11, KRJ (kutsu), Helppo B, 02/40 18.10.11, KRJ (kutsu), Helppo A, 06/50 19.10.11, KRJ (kutsu), Helppo A, 03/50 21.10.11, KRJ (kutsu), Helppo B, 05/50 25.10.11, KRJ (kutsu), Helppo C, 01/50 25.10.11, KRJ (kutsu), Helppo B, 01/50 12.11.11, KRJ (kutsu), Helppo B, 04/50 13.11.11, KRJ (kutsu), Helppo B, 04/50 19.11.11, KRJ (kutsu), Helppo C, 07/50 20.12.11, KRJ CUP (kutsu), Helppo A, 32/353 31.12.11, VSHK CUP (kutsu), Helppo B, 01/74 |