
Tibor FKn valmennukset
Estevalmennus 20.11.2008, valmentajana Brenda
Tomi oli jo heti alkutunnista kaikkea muuta kuin kunnioittava ja nöyrä. Se näytti kulkevan todella vastahakoisesti ja tahmeasti, mutta kun rakentelin alkuverryttelynne aikana muutaman esteen maneesiin, alkoi ponista löytyä virtaa ja energiaa aivan yllättäen. Ensimmäinen hyppynne sujui hyvin, lukuunottamatta hirmuista tiikeriloikkaa, hyppyä aivan toisen tolpan vierestä sekä melko epämääräistä laskeutumista. Tämän hypyn jälkeen ori kyllä huomasi, että selässä oleva ratsastaja ei ajatellut tulla nolaamaan itseään ja antaa pienen ponin määräillä itseään, jolloin Tomi alkoikin kulkea yllättävän nätisti ja kuunnella pieninpiäkin apujasi. Tomi alkoi näyttää itseasiassa todella hyvältä hypätessään ja esteet ylittyivätkin muitta mutkitta aina 50cm korkeasta okserista ja 55cm korkeasta aallosta tehtyyn sarjaan!
Estevalmennus 5.12.2008, valmentajana Alicia
Ennen tuntia kun odottelitte kentän ulkopuolella ponista näkyi selvästi että se halusi jo päästä
"urheilemaan". Samaa käytöstä oli selvästi myös huomattavaissa ratsaille nousussa.
Pirteä poika, täytyy myöntää. Alku tunnista kun verryyttelynne aikana rakentamani
esteet nousivat alkuun noin 40cm korkuisiksi ne ylittyivät teiltä todella vauhdillla
eikä hidastus tahtonut onnistua. Osittain asia saattoi johtua
siitä että kun hevosta pidättää täytyy myös välillä päästää ja
tehdä uusi pidäte, se taisi unohtua. Kun esteiden korkeustaso nousi 50
cm tuli pari kieltoa, johtuen korkeudesta mutta kyllä niistä ylikin pääsitte,
todella hyvin! Seuraavaksi kun teimme pienen sarjan jossa
esteet olivat vain 35 cm oli tarkoituksena painottaa ohjaukseen
ja istuntaan. Hyvin sekin meni! Pari kertaa tehtävää
suorittaessa unohtui voltti esteiden väliin ja sitä
lähdettiin kääntämään liian myöhään, josta seurasi huono tie esteelle ja puomin pudotus.
Kun oli tarpeeksi hypätty osasit hyvin tehdä verkat niin että joka lihas,
niin ratsastajalla kuin ponillakin tuli kuntoon oli lopetuksen aika.
Selvästi tätä ponia on hyvin ratsastettu ja se näkyikin kun
loppuverkassa poni meni niin hienosti muodossa.
Kouluvalmennus 7.12.2008 Heleässä
Olet tarkkana, että näytät Tomille heti kättelyssä missä kaappi seisoo,
muutenhan poni vie sinua ihan miten lystää! Ratsussasi on ruutia,
mutta sinun pitää pystyä hallitsemaan sitä. Shetlanninponin askelta on
toisinaan heiman hankala keventää, mutta suoriuduit hyvin.
Pidä sinä pääsi, mitä tulee teiden pituuteen ja suuntaan,
sillä Tomi kyllä oikaisee, jos tulee tilaisuus lusmuilla, kuten kyllä saimme huomata.
Tärkeintä on, että et hermostu, vaan pidät kiinni siitä,
että määräysvalta on sinulla. Ojenna ponia tarvittaessa kunnolla pistämällä se vaikka
laukkaamaan ja ravaamaan ympyrällä, raipan kanssa jos muu ei auta.
Kunnon lämmittely on teille tärkeä, ota Tomi jo siinä kohtaa haltuun
ja näytä, että olet tosissasi.
Estevalmennus 10.12.2008, valmentajana omistaja Hawering
Jaa-a, mitä meinaa yhteistyö? Tomi teki heti alusta minulle selväksi, ettei ole yhtään sellaisella
tuulella, ettäkö kestäisi pomotusta, saati sitten esteitä.
Tälläinen pieni ponihan ei minua pomottele ja siksi päätin antaa samalla mitalla takaisin.
Aluksi pidimme vartin mittaisen tauon pelkkään tappelemiseen siitä, kumpi nyt oikeastaan pomo on.
Ja niinkuin arvata saattaa - minähän sen pomon paikan voitin.
Tomi vaati jatkuvaan itselleen kuria, meinaan pienikin löysääminen ohjasta antoi Tomille
merkin, että nyt mennään. Puolipidätteet tulivat hyvin tutuiksi tunnin aikana, tahtoi virtaa
ponilta riittävän. Aloitimme tehtävät niin, että molemmille kentän pitkille sivuille pystytettiin esteet, toinen
n 30 sentin korkuinen, ja toinen 65 sentin. Pienensimme kentän koon tosin kahtia, ettei pienen ponin tarvitse sataan kertaa
maneesia ympäri juosta. Sittenpä aloimme laukkailemaan ympyrää niin, että välillä vastaan
tuli pienempi este ja toisaalla vähän vaativampi, suurempi este. Tätä sarjaa jatkoimme vähän aikaa, kunnes siirryimme
tekemään estetehtäviä ravissa. Ravissa meillä oli seitsemän kappaletta 25 sentin korkuista miniestettä, ja niissä
treenasimme niin jalkojen nostelua kuin yleistä hallintaakin. Tämä tehtävä onnistui ihmeen hyvin, tyytyväiseksi poni minut sai.
Valmennus sujui ihan hyvin, vaikkakin alkuun yhteistyö ei ollut mistään parhaimmasta päästä.
Kouluvalmennus 13.12.2008, valmentajana Anni K.
Heti alkutunnista olin menettämässä uskoani tähän ratsukkoon - meno näytti aivan karsealta.
Poni veteli ratsastajaansa minkä tahtoi eikä muutenkaan malttanut ottaa tämän ohjeita vastaan.
Lämmittely olikin pienimuotoista taistelua, ratsastaja kuitenkin yritti pysyä topakkana selässä Tomin vastaanlaitosta huolimatta.
Pikku hiljaa ratsasta sai tunnin kuluessa ponin omiin ohjiinsa, siihen vierähti kuitenkin tovi.
Aluksi pohkeenväistöt näyttivät melko omaperäisiltä eikä ori suostunut pistämään jalkojaan ristiin.
Ratsastaja kannusti upeasti poniaan jatkuvaan ja loppua päin väistötkin alkoivat näyttämään hyviltä.
Valmennuksen lopulla ympyrät onnistuivat erittäin hienosti, huomasi mitenkä orista kuitenkin löytyi taitoa mikäli se sitä halusi vain näyttää.
Ratsastaja voisi keskittyä hitusen enemmän istuntaansa vaikka eihän se helppoa ole mikäli samaan aikaan täytyy pitää itsepäinen poni ojossa.
Hieno ratsukko kokonaisuudessaan.
Estevalmennus 21.12.2008, valmentajana Anni K.
Alusta alkaen Tomi puhkui virtaa ja siltähän se meno näytti.
Ori veteli alkutunnista ratsastajaansa reippaasti perässä vaikka tämä antoikin parhaansa pitääkseen
ponin kurissa. Veryyttely vei kymmeniä minuutteja ja kyllähän se tulosta teki sillä Tomi jaksoi
pikku hiljaa paneutua asiaan ja olemaan kiltisti.
Aluksi puomit tuottivat ponille ongelmia, ei meinannut jaksaa nostaa jalkojaan ja siksi kompuroi
jokatoiseen.
Kun pääsimme pieniin ristikoihin oli ori taas jo itsensä ja pomppi niinkuin halusi. Hienostihan ne esteet ylittyivät mutta lähestymiset olivat omalaatuisia.
60 sentin pystyesteet eivät tuottaneet Tomille minkäänlaista vaivaa sillä se ylitti nekin kevyesti. Kieltoja ei tullut tunnin aikana ollenkaan, muutamat pudotukset kylläkin.
Ratsastajan ja ponin välinen yhteistyö ei niinkään pelannut kuin hetkittäin, Tomin on jostain syystä vaikea keskittyä olennaiseen ja pyrkii muutenkin menemään niinkuin itse tahtoo.
Estevalmennus 14.1.2009, valmentajana omistaja Hawering
Tomi oli tänään reippaalla ja hyvin innokkaalla tuulella, tietenkin tuli vähän tapeltua alkutuntiin ponin
kanssa, mutta loppua kohden se rauhoittui vain olemaan. Alkuverkka oli pelkkää sähläystä,
Tomi tykkäsi viedä minulta ohjia ja esittää sitä kingiä. Hyvin sain pojan onneksi nostamaan ja vaihtamaan askellajit,
niiden kanssa ei tullut ongelmia. Aloitimme valmennuksen pelkillä ravipuomeilla joiden
avulla yritin saada Tomin nostelemaan jalkojaan, vähän varovaisuutta peliin. Tietenkin niin kävi kuin arvasin,
joka kerta poika kompuroi kerran tai pari kun ei jaksanut keskittyä jalkoihinsa. Kun ravipuomeja oltiin hetki harjoiteltu,
vaihdettiin kavaletit tilalle. Niiden kanssa Tomi ei onneksi kuin kerran kompuroinut, sen jälkeen
oppi nostamaan jalkojaan ylemmäksi tai hyppäämään. Pidimme pienen tauon siihen väliin, menimme
lähinnä nostoja ja muita kiemuroita, ennen kuin aloimme hyppimään 60 sentin sarjoja.
Pojalle ei esteiden korkuus tuottanut ongelmia, sen sijaan lähestymiset olivat mitä olivat.
Tomi tuntui aina sen jälkeen, kun annoin merkin mennä esteelle, ottavan ohjat käsiinsä ja lähteä
kiemurauralla esteelle. Parit kieltäytymiset sen takia syntyikin, mutta yleisesti ihan ok.
Estevalmennus 31.1.2009, valmentajana Ziki
Lämmittelyssä Tomi esitteli suuria pukkejaan ja kuinka hankala osaa olla, mutta
kun esteitä alettiin asetella maneesille, rauhoittui poika kummasti. Alkoi jopa
kuunnella ratsastajaa. Pienet esteet Tomi hyppäsi yli nätisti ilman ongelmia, ja sarjat onnistuivat
aivan yhtä hyvin. Puolen metrin esteet onnistuivat myös hyvin, niin sarjana kuin yksittäisinä.
Erikoiset esteet eivät olleet Tomille mikään ongelma, este kuin este. Vaikka ori olikin
innoissaan hyppäämässä jokaisen esteen yli, ei Tomi jaksanut aina edes kunnolla hypätä esteiden yli.
Puomeja siis tippui pariin otteeseen.
Kouluvalmennus 12.2.2009, valmentajana omistaja Hawering
Tänään ori oli hyvin ihanalla tuulella, sitä ei tarvinnut juuri edes komennella, eikä suurempia
tappeluitakaan syntynyt.
Kun istahdin Tomin selkään, olin todella innoissani kun tämä ei edes lähtenyt kävelemään altani, mikä on tietenkin tyypillistä Tomia.
Kun annoin merkin lähteä kävelemään, niin silloinhan se myös lähti - reipasta käyntiä.
Menimme alkuun pelkkää käyntiä uralla, tietenkin teimme voltteja sekä pääty-ympyröitä sopivin
väliajoin. Sama juttu toistui tietenkin toiseenkin suuntaan.
Alkuverkassa aloimme ravaamaan kolmikaarista kiemurauraa, vähän sain tehdä työtä sen eteen, että
poni edes taipui kiemuralla. Kiemuraa, kiemuraa, kiemuraa. Siinä vaiheessa orilta tahtoi mennä jo
hermot, joten oli todellakin aika vaihtaa tehtävää jos ei tapella halua. Teimme hitusen pohkeenväistöjä molempiin suuntiin,
vasempaan kierrokseen oli vähän tahmeaa, mutta oikeaan kierrokseen alkoi Tomi jo väistää jalkojaan.
Välillä tahtoi takapuoli mennä edeltä, mutta muuten ihan ok.
Loppuun toistimme samaa suoraa uraa ympyröin, tosin laukassa.
Estevalmennus 23.2.2009 Toivottomassa
Tomi oli itsepäinen heti alkujaan. Se ei kuunnellut ohjaa, ei pohkeita vaikka kuinka Hawering yritti. Kesti kauan ennenkuin pomo oli päätetty ja päästiin esteitä hyppimään. Esteet menivät liidokkaasti ja välillä kiellettiin niin, että Hawering lensi esteen yli. Lopputunnista kaikki onnistui suhthyvin ja päästiin korottamaan teidänkin osalta esteet 60cm. Ori hyppää hienosti, jos vain viitsii ja haluaa. Vielä kun saatte yhteistyön pelaamaan, sujuu kaikki ongelmitta!
Estevalmennus 17.3.2009, valmentajana Ziki
Aluksi Tomi oli hieman itsepäinen, mutta kun tämä tajusi että esteitä alettaisiin hypätä, muuttui ori heti kuuliaisemmaksi. Ei nyt tietenkään täysin ratsastajan pyyntöjä voinut totella, mutta nätimmin meni. Aluksi lämmittelyssä pienet esteet ylittyivät helposti ja kevyesti, kunnes esteitä nostettiin ja samalla vaikeustaso nousi. Lopulta Tomi hyppäsi reippaassa mutta hallitussa laukassa esteiden yli ratana, vain sarjalla meinasi tulla pientä ongelmaa, kun askeleet eivät meinanneet sovita.
Estevalmennus 20.3.2009, valmentajana Ziki
Tomi asteli jo alussa reippaasti kentällä, varmaankin aisti, että pääsee hyppäämään pian. Lämmittelyssä asteli reippaasti puomien yli ja hyppäsi hienosti esteet. Panostimme sinä päivänä esteille lähestymiseen. Hyppytekniikasta kun ei mitään valittamista ole.
Lähestyminen oli usein nopea, mutta kuitenkin hallittu. Askeleet eivät joka esteellä sopineet, mutta Tomi sai kuitenkin hypättyä hyvin joko liian kaukaa tai liian kaukaa, mutta laskeutuminen ei aina kuitenkaan silloin onnistunut. Lähestymiseen jos Tomi keskittyisi enemmän, voisivat esim. sarjatkin onnistua paremmin, jos mahdollista.
Kouluvalmennus 24.3.2009, valmentajana omistaja Hawering
Päätinpä kerrankin vetää oikein tiukan ja hikisen kouluvalmennuksen Tomin kanssa, ja se todellakin oli sitä.
Tänään aiheenamme oli siirtymiset, lähinnä siirtymiset peruutuksesta suoraan raviin, jotka eivät ole Tomin vahvuuksia.
Alkuverkassa teimme niin ravissa kuin laukassakin ympyröitä, sekä satunnaisia pysähdyksiä.
Peruutuksetkin otin jossain vaiheessa mukaan muttei ne tuntunut uppoavan Tomiin ollenkaan.
Ori pisti taasen vastaan minkä vain jaksoin, mikä teki valmennuksesta entistä tukalampaa.
Kun pääsimme itse asiaan, oli Tomi jo hitusen rauhoittunut ja jaksoi kuunnella ihan
kiitettävästi antamiani ohjeita. Rupesimme tekemään pitkille sivuille muutaman askeleen
peruutuksia josta Tomin tuli aluksi lähteä reippaaseen käyntiin ja sitä myöten vasta raviin.
Kun tämä alkoi sujua hyvin, rupesimme lähtemään suoraan peruutuksista reippaaseen raviin.
Joka kerta se ei onnistunut, Tomi kun lähti vain reipasta käyntiä jos sitäkään..
Muutaman kerran suoritukset meni kuitenkin nappiin joten tyytyväinen olin.
Estevalmennus 3.4.2009, valmentajana omistaja Hawering
Tänään ori ei ollut kanssani kovin yhteistyön haluinen, piti todellakin tehdä temppuja
että sain sen edes liikkumaan. Tällä kertaa hyvin laiskalla päällä todellakin, käyntiä jaksoi
kyllä mennä, mutta ravista saati laukastakaan ei ollut tietoakaan.
Kun lämmittelin Tomin kanssa, oli se hyvin kankea ja muutenkin eleili omissa maailmoissaan.
Lämmittelyssä pienet ristikot tuottivat heti ongelmia, lähestymiset olivat kömpelöitä ja todella kun
vauhtia ei tahtonut olla. Parit raipan isku takamukseen ja reippaat pohjeotteet pisti
orin pariksi minuutiksi liikkumaan kovempaa, sitten hyydyttiin taas. Kun aloimme hyppimään isompia, noin 40 sentin pystyjä, alkoi Tomi jo kiinnostumaan
asiasta. Välillä hyppi ihan hyvin, vauhtia oli riittämiin ja lähestymiseen jaksettiin keskittyä.
Kun suurensimme taas esteiden korkeutta, niin eikös hyytynyt. 60 sentin pystyillä ei jaksanut takajalkojaan enää nostella ja siksi lukuisia pudotuksia.
Pikku hiljaa alkoi pinna kiristyä ja lopulta pistin orin todellakin liikkumaan allani. Pienikin hidastus niin raipasta sai. Tuo tyyli taisi tehota.
70 sentin pystyillä Tomi hyppäsi erittäin hienosti, siitä alkoi huomata kuinka se keskittyi ja paneutui asiaan - jes! Kun sain orin viimein
menemään hyvin niin olihan se hyvä lopettaa. Täytyy vain treenailla lisää lähestymisiä ja ensi kerralla olla alusta asti topakampi.
Kouluvalmennus 6.4.2009, valmentajana Laura R.
Aloittelimme valmennuksen kova äänisesti puhisten, jotta saimme Tomin edes liikkeelle. Orilla oli selkeästi tänään huono päivä, joten se oli selvästi päättänyt olla liikkumatta sinä päivänä mihinkään. Kovalla ähinällä kuitenkin pienen omapäisen orin omistaja saikin suostuteltua pikkuherran tallustamaan eteen muutaman askeleen. Hawering käytti pohkeita ja ääntä, ratsastaja selkeästi tiesi mitä
tehdä orin kanssa. Lopulta kuitenkin pitkän suostuttelun jälkeen orista alkoi löytymään puhtia. Vähitellen ratsukon eteenpäin temmellyksen vauhti kiihtyi ja välillä sitä mentiin kuin pieni ralliauto. Tomi selkeästi yritti temppuilla ratsastajalleen parhaansa mukaan, mutta orin temppuiluun tottunut omistaja pysyi varmana selässä ja käsitteli oria kuin vanha tekijä. Raippaa ei käytetty,
jotta ei olisi syntynyt suurempaa häslinkiä pukituksien parissa. Kunnollisen lämmittelyn jälkeen pikku orista kuitenkin löytyi oikein hyvin puhtia. Askellus kylläkin oli aika tiuhaa ja lyhykäistä. Vähitellen kuitenkin pääsimme aloittelemaan kunnollista harjoittelua. Ori kiisi tarmokkaasti eteenpäin keskiravissa, mutta laukkaan siirryttäessä Tomi alkoi taas temppuilemaan. Hawering sai kuitenkin ratsunsa
hyvin taltutettua, jolloin pyysin parivaljakkoa tekemään muutaman kierroksen käynnissä uraa pitkin, jotta ori hieman rauhoittuisi.
Hetken kuluttua kuitenkin pyysin ratsukkoa siirtymään lisättyyn käyntiin, joka kylläkin onnistui melko hyvin orin mielialaan nähden. Välillä Tomi yritti oikoea reunoissa, mutta ratsastaja piti orin topakasti uralla. Pohkeenväistöharjoitukset eivät oikein olleet tämän päivän onnistuneimmat, mutta pikkuherran taipuvuudesta kuitenkin huomasi, että taitoa löytyisi. Siirtymiset onnistuivat melko
hyvin, mutta oria sai kuitenkin ratsastaja sai kylläkin pidätellä oria ahkerasti. Peruutuksissa Tomi oli hieman epävarma, mutta useamman toiston jälkeen harjoitus onn istui oikein hyvin. Valmennuksen loppua kohden ori alkoi rentoutumaan ja käyttäytymään jo paremmin, kylläkin välillä herra riuhtoili päätään. Haweringin hermot pitivät hyvin orin kanssa ja selkeästi näki, että omistaja osasi varautua orinsa
temppuihin. Paremmassa mielentilassa ollessaan orista kuitenkin selkeästi löytyy lupaavaa kapasiteettia kouluradoille.
Kouluvalmennus 8.4.2009, valmentajana Hawering
Hohhoijjaa tätä päivää. Tomi oli taas täysin oma itsensä, no mikäs siinä, ratsastajalle
se ei vaan ole mieluisin kokemus. Päätin vaihteeksi, että treenailemme koulua, vaikka
aivan alkeis asioita jos orista ei vaativimpiin tehtäviin tänään ole.
Räntäsateessa yritin Tomin saada talutettua maneesiin, tuppasi jo jäädä sateeseen
epäröimään ja angstailemaan, huoh. Noh, kun pääsimme maneesiin ja ehkä jotenkin selkäänkin, niin eikös
ori lähde hirveätä pukkilaukkaa ympäri. Yritin saada pojan jotenkin kuriin, lopulta oli pakko
pysäyttää Tomi seinään jotten selästä lentäisi.
Alkuverkassa menimme, tai ainakin yritimme mennä pitkät sivut ravaten ja lyhyet sivut käynnillä.
Tämä onnistui suhkot hyvin vaikka tietenkään orilla ei ollu aikomusta hidastaa kiitoravistaan käyntiin.
Päivän haastavaksi aiheeksi otin pelkästään tempon lisäyksen ravissa, se oli todellakin riittämiin.
Muutaman kierroksen kävelimme ja ravailimme hakien tuntumaa tempoon, muutaman kerran
sain orin jopa nätisti kulkemaan, hirmuisella työllä tietenkin. Tottakai kun vilkas Tomi on,
aina kun pyrin lisäämään kunnolla tempoa niin eikös laukkaan lähtenyt.
Reippaasti sain käyttää myös puolipidätteitä. Tempon lisäyksiä mentiin molempiin suuntiin ja reilusti,
edes jonkun asian oli tunnilla onnistuttava. Loppujen lopuksi olin ihan tyytyväinen poniini,
vaikka se ei unelma ollutkaan.
grafiikat & kuvat © Laura R. - koodaus © rouss - tekstit © Hawering
Kopiointi kielletty Suomen tekijänoikeuslain ohella.