TILAT JA HISTORIA
Stoneroad Estate on perustettu Länsi-Saksassa sijaitsevan kartanon maille. Monta sataa vuotta sitten rakennettu kartano talleineen on ollut yhden Saksan vaikutusvaltaisimman kartanonherran käytössä ja omistuksessa. Kahdessa tallirakennuksessa ovat asuneet hänen menestyksekkäät kilparatsunsa sekä upeat siitosorinsa, jotka ovat jättäneet jälkensä saksalaisten ratsuhevosten sukulinjoihin. Kartanonherran kuoltua maat ja tallit hevosineen siirtyivät hänen poikansa omistukseen, joka päätti kuitenkin myydä kaiken pois. Loppujen lopuksi kartanon maat ja rakennukset jäivät vaille käyttöä moneksi vuodeksi.
Vuoden 2006 keväällä olin lomamatkalla Saksassa ja kuulin paikallisilta tarinoita tyhjäksi jääneestä, pienehköstä hevostilasta, joka sijaitsi aivan samaisen kylän reunamilla. Lähdin katsomaan tilaa ja ihastuin siihen täysin. Olin jo pitkään haaveillut omasta hevostilasta ja tämä tuntui juuri sopivalta omiin tarkoituksiini. Etsin käsiini tilan sen hetkisen omistajan ja sain ostettua upean kartanon, pientä remonttia vailla olevat tallit sekä upeat maat melkeinpä pilkkahinnalla.
Tilan kunnostustyöt aloitettiin jo vuoden 2006 kesällä. Tallien karsinat, varustehuoneet ja ilmastointi uusittiin. Laitumille ja tarhoille rakennettiin uudet, puiset aidat. Kolmikerroksinen kartanorakennus oli harvinaisen hyvässä kunnossa siihen nähden, että se oli ollut monta vuotta tyhjillään. Seiniä jouduttiin korjailemaan ja lämmitys uusittiin kokonaan, kuten myös paikottain lahonneet portaat. Kartanon maille rakennettiin myös muutama uusi rakennus, kuten ratsastushalli, ulkoratsastuskenttä sekä erillinen estevarasto.
Tallirakennukset
Kaksi tilavaa punatiilistä tallirakennusta sijaitsevat kartanon molemmin puolin, muodostaen mukavan sisäpihan. Tallit ovat hyvin vanhan näköisiä ulkopuolelta katsottuna, mutta tallin sisäpuolelta löytyy uudet karsinat sekä muut uusitut, modernit tilat. Toinen talleista on hieman isompi, 14. hevoselle tehdyt tilat omaava rakennus. Toisessa tallissa on tilat 10. hevoselle. Molemmissa rakennuksissa on vesikarsina, varustehuone, rehuhuone sekä toisessa kerroksessa sijaitseva koko tallin ylittävä vintti. Vintillä säilytetään kuivaheinää, vanhempia varusteita ja rakennustarvikkeita.
Tallien punasävyiset karsinat ovat kooltaan 3 x 3 metriä ja niistä löytyy automatisoitu juoma- ja ruokakuppi sekä heinäkaukalo. Jokaisessa karsinassa on kalteroitu ikkuna, josta avautuu näkymä joko sisäpihalle tai laitumille. Karsinoiden ovissa on loimitelineet sekä ulospäin taivutettavat, saranalliset satulatelineet. Karsinoiden oviin on laitettu tiheä verkkoista kalteria, joka estää hevosten "kurkottelua" käytävälle. Kuivikkeena käytämme turvetta.
Ratsastushalli, ulkoratsastuskenttä ja maastot
Stoneroad Estaten ratsastushalli sijaitsee ulkoratsastuskentän takana, lähellä metsän rajaa. Halli on kooltaan 35 x 60 metriä. Hallin toiselta pitkältä sivulta löytyy koko hallin pituuden kattava katsomo. Estevarasto on sijoitettu hallin takaoven ulkopuolelle, josta on helppo ottaa tolppia ja puomeja. Kouluaidat löydät myös estevarastosta. Ratsastushallin päädyssä on koko päädyn pituinen peili ja katsomon vastapäisellä sivulla noin 25 metriä peiliä. Hallissa on katonrajassa monta pientä ikkunaa, jotka tuovat hyvin valoa halliin päiväsaikaan. Jotta illalla myöhään ratsastaminenkin olisi mahdollista, on halliin laitettu hyvä valaistus.
Ulkoratsastuskenttä, joka on kooltaan 25 x 50 metriä, sijaitsee pienemmän tallin läheisyydessä. Kentän pohjana on joustavaa hiekkaseosta, joka ei rasita liiallisesti hevosten jalkoja. Kenttä on aidattu ruskealla 1,5 metrin korkuisella puuaidalla. Kentän laidoilla on neljä valopylvästä, jotka valaisevat kenttää pimeinä aikoina ja tämä mahdollistaa ulkona ratsastamisen myös myöhään illalla. Keväällä ja kesällä kenttää joudutaan kastelemaan usein, jottei se pölyäisi sitä paljon käytettäessä. Tämän vuoksi kentän aitojen tolppiin on rakennettu automaattinen kastelujärjestelmä, joka kastelee koko kentän vain nappia painamalla. Toinen estevarasto sijaitsee aivan ulkokentän vieressä.
Tilaa ympäröi suuri sekametsä, josta löytyy ratsastuspolkuja monia erilaisia. On kapeita metsäpolkuja sekä leveitä hiekkateitä. Metsästä, pienen matkan päässä talleista, löytyy 21 esteestä koostuva maastoesterata. Radalta löytyy vesiesteitä, tukkeja, laitureita sekä monia muita erikoisesteitä. Stoneroadilla on myös oma nimikkoeste radalla, joka on rakennettu kivistä ja laudoista. Esteellä on korkeutta noin 95cm. Kokonaisuudessaan radalle tulee pituutta noin neljä kilometriä.
Tarhat ja laitumet
Tilalla on 10 erikokoista tarhaa, jotka sijaitsevat pienen kävelymatkan päässä talleista. Tarhat on aidattu puisella 1,6 metriä korkealla aidalla. Hevoset tarhataan päivittäin, joko yksin tai toisen hevosen kanssa. Isompi tilan ruoholaitumista sijaitsee kartanon ja tallien takana. Tällä laitumella laiduntavat keväällä ja kesällä tilan kilpa- ja siitostammat varsoineen. Pienempi laidun on varattu orivarsoille sekä mahdollisesti myös oreille ja se sijaitsee kartanolle johtavan kivitien varrella.