T.A. Ruokkokerttunen, vh-19176

© rrrroosa-
T.A. Ruokokerttunen, aka "Kerttu" -- syntynyt 15. lokakuuta 2006, * -- 153cm koulupainoitteinen suomenpientamma, mustanruunikko -- ko: va A, re: 80cm, me: 70cm -- asuu Korpisalossa, omistaa Audrey B., Kertun on kasvattanut Vipeltäjä Tasmaaniasta

* Katso Kertun kääntyminen!

i Sumun Siro-Sipi x Anastamaton Kauneus T.A.S
ii Kajahduksen Sankari x Taikapilven helmi --------------------- ei Pohjolan Nestori x Troijan Virvaliekki

Kerttu ei ole toistaiseksi käytössä jalostukseen.


Kerttu on kiltti hoitaessa, ja tammaa voi nuoremmatkin hoitaa. Kerttu jököttää joko paikallaan tai pyörii ympäri karsinaa. Kerttu ei potki, ei näyki tai tee mitään muutakaan pahaa, vaan antaa kaikin puolin kiltisti hoidella itseään. Kerttu rakastaa, kun häntä harjaillaan pitkään. Kavioiden putsaus ei onnistu ihan helpolla aina. Kerttu saattaa olla nostamatta jalkaansa, vaikka mikä olisi. Huutaminen ei auta Kertun ongelmaan, vain pitkäjänteisyys ja voimakkaasti sanotut sanat saattavat auttaa Kerttua nostamaan jalan. Kun jalka on ilmassa , usein Kerttu laskee sen alas hetken kuluttua merkiksi, että aika on loppunut. Jos kavio jäi vielä likaiseksi, ei muuta kuin alkaa uudestaan tappelemaan. Kerttua saa taluttaa aivan milloin vain, se ei reagoi asiaan mitenkään. Kerttu pitääkin talutuksesta, varsinkin jos joku ei ole selässä. Silloin on mukavaa olla rentouttavalla kävelyllä.

Tamma rakastaa koulukiemuroita ja sitä, kun hän saa näyttää omat taitonsa. Kerttu esittää hiukan muiden hevosten edessä ja haluaa monesti olla se paras. Kerttu hallitsee vaikeammatkin asiat, ja tottelee ratsastajan apuja paremmin kuin hyvin. Siksi Kerttu on helppo ja mukava kouluratsu aina kun tamma liikkuu. Kertun paha tapa on olla laiska. Mikäli ratsastaja antaa Kertun hetkenkin laiskotella alussa, on jälkeenpäin vaikea saada Kerttua liikkumaan. Kilpailuissa Kerttu tietää, että pitää liikkua ja silloin myös on niin. Kouluradoilla Kerttu liikkuu reippaasti. Esteillä Kerttu onkin hiukan kömpelö, eikä niinkään pidä esteistä. Esteillä varsinkin Kertulla on oiva tilaisuus käyttäytyä laiskasti. Pätevä ratsastaja saa Kertun liikkumaan ja hyppäämään. Tosin pienet esteet Kerttu ravaa vain yli, eikä vaivaudu hyppäämään. Isommilla esteillä Kerttu arkailee hiukan, ja kun reippaasti laittaa Kertun menemään saatetaan este jopa ylittääkkin. Kerttua tarvitsee rohkaista esteille enemmän. Maastoillessa Kerttu nauttii ja rentoutuu. Kerttu ei säiky ääniä, vaan on omissa maailmoissaan menossa eteenpäin ratsastajan käskystä. On myös mahdollista, että Kerttu tekee niinkuin edellä olevat hevoset.

Kerttu kävelee koppiin joskus kiltisti, joskus taas ei. Se riippuu ihan tamman päivästä. Hankalina kertoina avuksi tarvitaan useampia ihmisiä. Kerttu ei pelkää tai arkaile valkotakkista eläinlääkäriä. Piikin nähdessään voi tamma stepata ja olla levoton, muuten asiat hoituvat ongelmitta. Kerttu tulee toimeen kaikkien hevosten kanssa, se ei yritä olla pomo.

Kerttu on yleisesti kiltti, joka ei tee oikeastaan mitään pahaa. Kerttu liikkuu kauniisti muodossa, mikäli ratsastaja sellaista vaatii. Kertun kanssa harvoin joutuu ongelmiin tamman lempeän luonteen vuoksi.
© ylow., Kiitos!


KRJ, 018 starttia, 001 sijoitusta

2909-2007: kutsu, luokka 6 (vaativa A) -- 00/00
2709-2007: kutsu, luokka 4 (vaativa B) -- 00/00
19.08.2007: kutsu, luokka ? (vaativa A) -- 45/64
24.07.2007: kutsu, luokka ? (vaativa A) -- 82/112
02.07.2007: kutsu, luokka? (vaativa A) -- 28/59
18.06.2007: kutsu, luokka ? (vaativa A) -- 44/58
29.05.2007: kutsu, luokka ? (vaativa A) -- 88/100
25.05.2007: kutsu, luokka ? (vaativa A) -- 29/82
23.05.2007: kutsu, luokka ? (vaativa A) -- 06/90
20.05.2007: kutsu, lähtö ? (vaativa A) -- 36/69
20.05.2007: kutsu, luokka ? (vaativa A) -- 39/61
17.05.2007: kutsu, luokka ? (vaativa A) -- 36/40
21.04.2007: kutsu, luokka ? (vaativa A) -- 67/68
30.03.2007: kutsu, luokka ? (vaativa A) -- 69/113
30.03.2007: kutsu, luokka ? (vaativa A) -- 32/136
26.03.2007: kutsu, luokka ? (vaativa A) -- 24/78
10.03.2007: kutsu, luokka ? (vaativa A) -- 38/95
05.03.2007: kutsu, luokka ? (vaativa A) -- 17/75
24.02.2007: kutsu, luokka ? (vaativa A) -- 70/79
18.02.2007: kutsu, luokka ? (vaativa A) -- 08/81
09.01.2007: kutsu, luokka ? (vaativa A) -- 85/177
03.01.2007: kutsu, luokka ? (vaativa A) -- 70/118

0000-2007: kutsu, luokka ? ( ) -- 00/00
Muut, 013 starttia, 000 sijoitusta

12.05.2007: kutsu, ERJ (80 cm) -- 126/212
12.05.2007: kutsu, ERJ (70 cm) -- hylätty
07.04.2007: kutsu, ERJ (80 cm) -- 69/71
26.03.2007: kutsu, ERJ (60-80 cm) -- 19/168
25.03.2007: kutsu, ERJ (70-80cm) -- 06/63
17.03.2007: kutsu, ERJ (60-70 cm) -- 32/100
15.03.2007: kutsu, ERJ (80 cm) - 84/95
12.03.2007: kutsu, NJ (suomen(pien)hevostammat) -- JS
12.03.2007: kutsu, NJ (sh-oriit ja -tammat) -- JS
07.03.2007: kutsu, NJ (suomenhevostammat) -- JS
06.03.2007: kutsu, ERJ (80-90 cm) -- 91/294
27.01.2007: kutsu, ERJ (60-80cm) -- 50/169
20.01.2007: kutsu, ERJ (80 cm) -- 31/75







0000-2007: kutsu, JAOS ( ) -- 00/00



Kertun ikääntyminen:

06 vuotta: 15.10.2007
07 vuotta: 14.12.2007
08 vuotta: 13.02.2008
09 vuotta: 14.04.2008
10 vuotta: 14.06.2008
11 vuotta: 14.08.2008
12 vuotta: 14.10.2008
13 vuotta: 13.12.2008
14 vuotta: 12.02.2009
15 vuotta: 14.04.2009
16 vuotta: 14.06.2009




TOIMII PARHAITEN 1280x800 RESOLUUTIOLLA (+ MOZILLA FIREFOX & OPERA)
© Audrey B. (special k) 2007, otsikon kuvien © mmeiju. ja Freefoto